Esittelyssä: Ii

Heippa!

Nyt on mun vuoro tulla kertomaan itsestäni. Tutustuin näihin upeisiin naisiin somen ja keskuteluiden kautta ja mulla onkin paljon yhteistä näiden naisten kanssa 🙂 Muutamia mainitakseni, niin yhteiseltä listalta löytyy vauvakuume, yrittäminen, Greyn Anatomia… 

Mä olen 23-vuotias nuori nainen Etelä-Suomesta. Mun mies on 26-vuotias, yhdessä ollaan oltu reilu viis vuotta ja viime heinäkuusta asti meillä on takana yritystä saada se oma pieni käärö syliin asti, esikoinen. Tää taival ei ole vielä kestänyt vuottakaan, ja luomusti ollaan vielä menty. Kierrot on epäsäännöllisen säännöllisiä, heittelee 28-39 välillä, mutta tähän mennessä joka kierrossa olen oviksen bongannut ja lh-testien avulla ja lämpöjen nousulla sen vahvistanut. Meillä kotona asustaa kaksi pientä koiraa ja vuoden lopussa muutettiin kolmioon paritalon puolikkaaseen. Elämä täyttyy töistä, urheilusta ja koirien kanssa oleskelusta. Rakastan pitkiä metsälenkkejä, juoksemista hiekkatiellä ja sohvalla miehen kainalossa telkkaria katsellessa. 

Vauvakuume mulla on ollut jo pitkään. Voisin sanoa potevani kroonista vauvakuumetta. Oon ihan pienestä asti tykännyt hoitaa vauvoja ja lapsia ja teinkin pitkään nuorena lastenhoitohommia. Kesällä latasin Natural Cyclesin ja sitä oon käyttänyt nyt kesäkuusta asti. Sinne päivitän joka aamu aamulämmön ja aina ovistestien tulokset ja seksin ja menkat. Oon tykännyt sen avulla seurailla kiertoa.

Tässä tän illan asioita 🙂

– Ii

suhteet oma-elama rakkaus raskaus-ja-synnytys