Yes yes yes vegaanihaasteelle: haastoin myös isäni kokeilemaan vegaaniruokaa

Keksin oivan synttärilahjan isälle: päätin viedä hänet syömään Yes yes yesiin. Yes yes yes on ainoastaan kasvisruokaa tarjoileva ravintola Iso Roobertinkadun ja Yrjönkadun kulmassa. Siis siinä entisen McDonald’sin kohdalla. Nettisivuilla lukee, että ravintolan pitäjät sanoivat yes yes yes, kun kuulivat, että paikka on myynnissä.

Jos luit edellisen postaukseni, saatat muistaa, että juhlistimme isän synttäreitä koko perheen kesken jo edellisenä perjantaina. Mieleeni kuitenkin tuli, että olisi hauskaa yhdistää isän syntymäpäivät ja helmikuun vegaanihaasteeni. Lisäksi tämä oli erinomainen mahdollisuus mennä syömään jotain vähän erikoisempaa. Äiti ei oikein innostu erikoisemmista ravintoloista, joten kun menemme yhdessä syömään ravintolavalikoima on hieman rajatumpaa. Vaikka isä on varsin ennakkoluuloton, hän ei välttämättä ensimmäisenä valitsisi kasvisruokaa listalta. Halusin testata, mitä hän tykkää ainoastaan kasvisruokaa tarjoavasta paikasta. Piiloagendani on tietenkin innostaa isä kokkaamaan enemmän kasvisruokaa. Hän pitää kovasti ruuanlaitosta, mutta ruuat pyörivät usein lihan ympärillä.

Kävelemme kohti Erottajaa isän tietämättä ollenkaan minne olemme menossa. (Jälkeenpäin isä kertoi, että ajatteli meidän menevän johonkin etniseen ruokapaikkaan. Jännä juttu! Mistäköhän tällainen on tupsahtanut mieleen…) Saavumme trendikkään ravintolan kohdalle ja astumme sisään.

Jostain syystä vieroksun tällaisia trendikkään oloisia paikkoja kuten Yes yes yes. Sisustuksessa yhdistyy 80-luvun Memphis-kollektiivi ja nykypäivän Instagram-troppiikki. Sirot metalliputkituolit pyöreillä istuimilla, marmoria imitoivat pöytätasot, pastellisävyt, ledi-sydämet seinillä, suuret huonekasvit, vuorotellen vaaleanpunaista ja kirkkaan oranssia kaakelia.

Olen kirjoittanut netissä tekemääni pöytävaraukseen, että ottaisin mielelläni koko chef’s menun vegaanisena. Osa annoksista on joka tapauksessa vegaanisia ja osasta löytyy vegaaninen versio. Tajuan kuitenkin jo matkalla, että tämä ei ehkä olekaan niin helppoa, koska annokset on jaettavia. Tarjoilija on huomannut viestini ja kertoo, että menun voi hyvin tehdä osittain vegaanisena. Päädymme vaihtamaan kaiken muun vegaaniseksi paitsi veriappelsiinirisoton, jonka isä saa syödä. Tilaamme siis molemmille Chef’s favourites menun (39 e). Otan lisäksi mint julep -mocktailin (8 e) ja isä tilaa talon kuohuviinin (10,50 e). Talon viinit tulevat Riikka Sukulalta (Jyrki Sukulan vaimo) Italian Piemontesta. Olen kerran lukenut jutun kyseisestä viinitilasta. Hauskaa, että viinejä pääsee juomaan myös Helsingissä.

Alkupalaksi saamme ruislastuja tofulla sekä mustapapunuudeleita, säilöttyjä kantarelleja ja tofua salaatinlehdellä. Tofu ruislastulla muistuttaa huomattavasti raejuustoa. Maku on hyvä, mutta aika mieto. Mustapapunuudeliannos on erinomainen, siinä on sopivassa suhteessa raikkautta ja syvyyttä. Hieman tujuakin löytyy, annoksessa on ehkä jotain chilin tapaista. Myös juomani saapuu. Veriappelsiinia, minttua, limeä ja inkiväärilimua sisältävä mocktail on raikas ja täysin tasa-arvoinen alkoholillisten drinkkien kanssa.

Seuraavaksi saamme kahta eri tahnaa, avokado-pistaasi-basilikadippiä sekä hummusta puolukoilla. Hummus ja puolukat sopivat yllättävän hyvin yhteen. Isä huomauttaa, että toisessa dipissä pähkinät ovat kärähtäneet. Vegaaninen tandoorileipä on vähemmän ilmavaa kuin vieruspöydän ilmeisesti jugurttia sisältävä versio. Se on kuitenkin maustettu hyvin ja siinä on selkeää grillin makua.

Seuraavaksi pöytään saapuu risotto, uunibataatti sekä pinaatinlehtisalaatti, parsakaalilla ja palmunsydämellä (käänsin englannin sanasta heart of palm). Salaatti on yksinkertaisuudessaan aivan ihana. Palmunsydän on miedon makuista ja parsakaalit hieman liian paahtuneet makuumme, mutta kastike on niin erinomainen, että se pelastaa kokonaisuuden mennen tullen. Tällaista salaattia söisin onnellisena vaikka joka päivä. Myös risotto on isän mielestä onnistunut.

Mutta bataatti. Uunissa muusiksi asti paahdettu bataatti mustalla tahinilla ja vegaanisella aiolilla on juuri se annos, jota tällaisena keskiviikkoiltana kaipasin. Annos on listalla kohdan comfort plates -alla ja en voisi olla enemmän samaa mieltä. Olisin todennäköisesti nuollut tahnojen loput lautaselta, jos olisin ollut kotona. En ole koko talvena syöny bataattia, koska olen suosinut suomalaisia juureksia (bataatti tulee useimmiten Yhdysvalloista). En muistanut, kuinka ihanan makeaa se voi olla.

Lopulta saamme jälkiruuat. Samoin kuin alkupalat, niitä tulee pari kappaletta. Ja se onkin onni, sillä jälkiruoka on yksi menun kohokohdista: vegaanista marenkia, sitruskreemiä ja valkosuklaarouhetta. Annoksessa yhdistyy appelsiinin kitkeryys, marengin rapeus ja pehmeä mutta kirpsakka kreemi ja paahteinen valkosuklaarouhe. Ah, ihana loppusilaus menulle. Myös isä huomauttaa, että jälkiruoka on erityisen onnistunut.

Isäni tuomio Yes yes yesistä: Todella hyviä, hieman erilaisia makuja. Pienet miinukset hieman mitäänsanomattomasta tofualkuruuasta, kärähtäneistä pistaasipähkinöistä ja tympeästä parsakaalista salaatissa. Muuten annokset olivat kovasti isän mieleen. Erityisesti alun mustapapuannos sekä veriappelsiinijälkiruoka saavat kiitosta. Lopussa hänelle myös selvisi, ettei ravintolasta ylipäätään saa muuta kuin kasvisruokaa.

Onnellisena voin todeta, että Helsingistä saa hyvää vegaaniruokaa. Toki tällä hinnalla ei raaski syödä kovinkaan usein. Jos kuitenkin satut joskus Yes yes yesiin, suosittelen kokeilemaan ainakin bataattia. Jos haluaa jakaa muita kuin punaisia kuvia ruuista Instagramiin, kannattaa mennä valoisaan aikaan.

Yes yes yes

Iso Roobertinkatu 1

00120 Helsinki

Pahoittelen kuvien värimaailmaa. Pöytämme yläpuolella oli vaaleanpunainen valaistus. Ruuat eivät todellisuudessa ole kaikki pinkkejä.