Venetsia Ambience: Artesaanileipää ja ripaus nostalgiaa 10 e / kg
Lähdemme Ravintola Loopista brunssilta ja päätämme tehdä pienen lenkin Lapinlahden sairaalan puistossa. Meren rannassa on pieni talo, jonka edustalla on kyltti “Paperi & lahja”. Pieni lahjatavarakauppa?
Nousemme muutaman askeleen ja en täysin ennätä ylittää kynnystä, kun tuoksu tulvii jo nenääni. Yhtäkkiä mieleeni puskee yhtä aikaa kymmeniä muistoja, mutten saa niistä yhdestäkään täysin kiinni. Reissut leipomoon ostamaan aamiaissämpylöitä sunnuntaisin Saksassa asuessani. Tuoreet korvapuustit ja äidin kutsu syömään alakerrasta. Omassa kodissa valmistetut pehmeät porkkanasämpylät.
Pieni huone on täynnä väkeä. Nousen pari askelta ovensuusta avautuville rapuille, jotta pääsen ihmettelemään samaa, mitä muutkin asiakkaat. Päiden yli tiirailen huoneeseen. Leipää. Täällä valmistetaan leipää.
Asiakkaiden lisäksi huoneessa seisoo mies, jolla on raitapaita, essu, lierihattu, veikeät viikset ja hopeaan taittava parta. “Haluatteko maistaa leipää?”, mies kysyy. Kun muut vielä ihmettelevät, vastaan päättäväisesti kyllä. Mies leikkaa pieniä maistiaisia puisella leikkuulaudalla. Nokareet voita, pari rouhaisua suolaa. Yhtäkkiä käteemme asetetaan pienet maistiaiset. Leipää ja voita. Taivaallista. Olen edelleen huumaantunut tuoksusta.
Tuntuu kuin olisimme tulleet teatteriin kesken esityksen. Mikään ei keskeydy meidän takiamme, mutta kaikki sujuu kuin käsikirjoitettuna. Puodinpitäjä on kuin näyttelijä, joka tasapainottelee ulkoa opetellun ja täydellisen läsnäolon välillä. Hän kertoo leivästä, aukioloajoista, tulevista after work -tapahtumista, yhteistyökuvioista. Leipä säilyy viikon. Jos sitä ei ehdi syödä kerralla, sen voi asettaa leikkuupinta alaspäin leikkuulaudalle. Kunhan kuori säilyy rapeana, se pitää kosteuden leivän sisällä. Juuren terveelliset bakteerit muhivat ja maku säilyy. Paikka on aiemmin ollut pesula. Se toimii muistisääntönä: PE SU LA, eli puoti on auki pe, la ja su. Juurileipätyöpaja. Afterwork-tapahtuma: leipää, juustoa, voileipäbuffet, ehkä hieman kuivaa valkoviiniä, hyvää seuraa. Yhtäkkiä jokin kello kilkahtaa. “Täytyy kääntää leivät”, mies sanoo, avaa uunin ja alkaa nostella vuokia viereiselle tasolla. En ehdi nähdä leipien kääntämistä, kun ne ovatkin jo takaisin uunissa. Luukku suljetaan. Juttu ei katkea missään vaiheessa. Ihmiset naurahtelevat. Räpsin koko ajan kuvia. Paikka on kuin näytelmän jokaista yksityiskohtaa myöten suunniteltu lavastus.
Seuraavaksi meille esitellään pähkinäleipä. Hetken päästä käsissämme on pienet palat tuota herkkua. Opimme, että pähkinät ehtivät jopa itää taikinan käydessä. Takanamme mies osoittaa halukkuutensa ostaa leipä. “Olin tässä ohikulkumatkalla”, hän korottaa ääntään kuin viitaten meidän pieneen turistiryhmäämme. Hän lienee käynyt täällä aiemmin, eikä kaipaa pitkiä esittelyitä.
Lähdemme lopulta tilasta ja jätämme leivän tuoksun taaksemme. Ulkona on kirpsakka syysiltapäivä. Tuntuu kuin olisimme lähteneet näytelmästä, joka alkaa avautua vasta kotimatkalla, kun ehtii seuralaisensa kanssa käsitellä juonenkäänteitä ja symboliikkaa.
Myöhemmin illalla pohdin paikan nimeä: Venetsia Ambience. Kyllä, kokemus on kuin harmoninen ambient-kappale, jossa kaikki sulautuu yhteen: leipä, esineet, tila, itse puodinpitäjä. Enkä tunne olevani Suomessa. Mutta en ulkomaillakaan, vaan paikassa, jonka joku voisi unelmoida ja kirjoittaa kokemustensa perusteella, mutta joka olisi astetta syvempi kuvaus todellisuudesta. Googlaan sanaa nostalgialle, jota kokee tilanteesta, jota ei koskaan itse ole kokenut. Päädyn keskustelufoorumille, jossa joku ehdottaa saksankielistä sanaa Sehnsucht. Etsin sille suomenkieliset käännökset: kaipaus, haikeus, ikävä. Ehkä sitä artesaanileipä nykyään merkitsee. Haikeutta vanhan ajan tapaan tehdä, jota ei koskaan ollut, vaan joka voidaan vasta tänä päivänä tarjota ihmisille puhtaana nautintona. Viikonlopun luksusta, kaupan päälle ripaus nostalgiaa 10 e / kg
