Keksin oivan synttärilahjan isälle: päätin viedä hänet syömään Yes yes yesiin. Yes yes yes on ainoastaan kasvisruokaa tarjoileva ravintola Iso Roobertinkadun ja Yrjönkadun kulmassa. Siis siinä entisen McDonald’sin kohdalla. Nettisivuilla lukee, että ravintolan pitäjät sanoivat yes yes yes, kun kuulivat, että paikka on myynnissä.

Jos luit edellisen postaukseni, saatat muistaa, että juhlistimme isän synttäreitä koko perheen kesken jo edellisenä perjantaina. Mieleeni kuitenkin tuli, että olisi hauskaa yhdistää isän syntymäpäivät ja helmikuun vegaanihaasteeni. Lisäksi tämä oli erinomainen mahdollisuus mennä syömään jotain vähän erikoisempaa. Äiti ei oikein innostu erikoisemmista ravintoloista, joten kun menemme yhdessä syömään ravintolavalikoima on hieman rajatumpaa. Vaikka isä on varsin ennakkoluuloton, hän ei välttämättä ensimmäisenä valitsisi kasvisruokaa listalta. Halusin testata, mitä hän tykkää ainoastaan kasvisruokaa tarjoavasta paikasta. Piiloagendani on tietenkin innostaa isä kokkaamaan enemmän kasvisruokaa. Hän pitää kovasti ruuanlaitosta, mutta ruuat pyörivät usein lihan ympärillä.

Kävelemme kohti Erottajaa isän tietämättä ollenkaan minne olemme menossa. (Jälkeenpäin isä kertoi, että ajatteli meidän menevän johonkin etniseen ruokapaikkaan. Jännä juttu! Mistäköhän tällainen on tupsahtanut mieleen…) Saavumme trendikkään ravintolan kohdalle ja astumme sisään.

Jostain syystä vieroksun tällaisia trendikkään oloisia paikkoja kuten Yes yes yes. Sisustuksessa yhdistyy 80-luvun Memphis-kollektiivi ja nykypäivän Instagram-troppiikki. Sirot metalliputkituolit pyöreillä istuimilla, marmoria imitoivat pöytätasot, pastellisävyt, ledi-sydämet seinillä, suuret huonekasvit, vuorotellen vaaleanpunaista ja kirkkaan oranssia kaakelia.

Olen kirjoittanut netissä tekemääni pöytävaraukseen, että ottaisin mielelläni koko chef’s menun vegaanisena. Osa annoksista on joka tapauksessa vegaanisia ja osasta löytyy vegaaninen versio. Tajuan kuitenkin jo matkalla, että tämä ei ehkä olekaan niin helppoa, koska annokset on jaettavia. Tarjoilija on huomannut viestini ja kertoo, että menun voi hyvin tehdä osittain vegaanisena. Päädymme vaihtamaan kaiken muun vegaaniseksi paitsi veriappelsiinirisoton, jonka isä saa syödä. Tilaamme siis molemmille Chef’s favourites menun (39 e). Otan lisäksi mint julep -mocktailin (8 e) ja isä tilaa talon kuohuviinin (10,50 e). Talon viinit tulevat Riikka Sukulalta (Jyrki Sukulan vaimo) Italian Piemontesta. Olen kerran lukenut jutun kyseisestä viinitilasta. Hauskaa, että viinejä pääsee juomaan myös Helsingissä.

Alkupalaksi saamme ruislastuja tofulla sekä mustapapunuudeleita, säilöttyjä kantarelleja ja tofua salaatinlehdellä. Tofu ruislastulla muistuttaa huomattavasti raejuustoa. Maku on hyvä, mutta aika mieto. Mustapapunuudeliannos on erinomainen, siinä on sopivassa suhteessa raikkautta ja syvyyttä. Hieman tujuakin löytyy, annoksessa on ehkä jotain chilin tapaista. Myös juomani saapuu. Veriappelsiinia, minttua, limeä ja inkiväärilimua sisältävä mocktail on raikas ja täysin tasa-arvoinen alkoholillisten drinkkien kanssa.

Seuraavaksi saamme kahta eri tahnaa, avokado-pistaasi-basilikadippiä sekä hummusta puolukoilla. Hummus ja puolukat sopivat yllättävän hyvin yhteen. Isä huomauttaa, että toisessa dipissä pähkinät ovat kärähtäneet. Vegaaninen tandoorileipä on vähemmän ilmavaa kuin vieruspöydän ilmeisesti jugurttia sisältävä versio. Se on kuitenkin maustettu hyvin ja siinä on selkeää grillin makua.

Seuraavaksi pöytään saapuu risotto, uunibataatti sekä pinaatinlehtisalaatti, parsakaalilla ja palmunsydämellä (käänsin englannin sanasta heart of palm). Salaatti on yksinkertaisuudessaan aivan ihana. Palmunsydän on miedon makuista ja parsakaalit hieman liian paahtuneet makuumme, mutta kastike on niin erinomainen, että se pelastaa kokonaisuuden mennen tullen. Tällaista salaattia söisin onnellisena vaikka joka päivä. Myös risotto on isän mielestä onnistunut.

Mutta bataatti. Uunissa muusiksi asti paahdettu bataatti mustalla tahinilla ja vegaanisella aiolilla on juuri se annos, jota tällaisena keskiviikkoiltana kaipasin. Annos on listalla kohdan comfort plates -alla ja en voisi olla enemmän samaa mieltä. Olisin todennäköisesti nuollut tahnojen loput lautaselta, jos olisin ollut kotona. En ole koko talvena syöny bataattia, koska olen suosinut suomalaisia juureksia (bataatti tulee useimmiten Yhdysvalloista). En muistanut, kuinka ihanan makeaa se voi olla.

Lopulta saamme jälkiruuat. Samoin kuin alkupalat, niitä tulee pari kappaletta. Ja se onkin onni, sillä jälkiruoka on yksi menun kohokohdista: vegaanista marenkia, sitruskreemiä ja valkosuklaarouhetta. Annoksessa yhdistyy appelsiinin kitkeryys, marengin rapeus ja pehmeä mutta kirpsakka kreemi ja paahteinen valkosuklaarouhe. Ah, ihana loppusilaus menulle. Myös isä huomauttaa, että jälkiruoka on erityisen onnistunut.

Isäni tuomio Yes yes yesistä: Todella hyviä, hieman erilaisia makuja. Pienet miinukset hieman mitäänsanomattomasta tofualkuruuasta, kärähtäneistä pistaasipähkinöistä ja tympeästä parsakaalista salaatissa. Muuten annokset olivat kovasti isän mieleen. Erityisesti alun mustapapuannos sekä veriappelsiinijälkiruoka saavat kiitosta. Lopussa hänelle myös selvisi, ettei ravintolasta ylipäätään saa muuta kuin kasvisruokaa.

Onnellisena voin todeta, että Helsingistä saa hyvää vegaaniruokaa. Toki tällä hinnalla ei raaski syödä kovinkaan usein. Jos kuitenkin satut joskus Yes yes yesiin, suosittelen kokeilemaan ainakin bataattia. Jos haluaa jakaa muita kuin punaisia kuvia ruuista Instagramiin, kannattaa mennä valoisaan aikaan.

Yes yes yes

Iso Roobertinkatu 1

00120 Helsinki

Pahoittelen kuvien värimaailmaa. Pöytämme yläpuolella oli vaaleanpunainen valaistus. Ruuat eivät todellisuudessa ole kaikki pinkkejä.

Tänään perjantaina juhlistamme etukäteen isän syntymäpäivää ja olemme matkalla Pjazzaan. Olemme aiemminkin olleet Pjazzassa yhdessä perheeni kanssa. Sieltä on saanut oikein hyvää pitsaa ja välillä samalla on saanut kuunnella vielä live-musiikkiakin. Omilla nettisivuillaan Pjazza kutsuu itseään italialaiseksi jazz-ravintolaksi.

Tämänkertaisella vierailullamme jotain on kuitenkin toisin. Ainakin omalla kohdallani. Koska vietän vegaanitonta helmikuuta, eli velmikuuta, pitsa on hieman kyseenalainen ruokalaji. Kun äiti ilmoitti varauksesta, tarkistin varmuuden vuoksi, että ylipäätään voin syödä jotain Pjazzassa. Onnekseni bongaan listalta kolme vegaanivaihtoehtoa: focaccia, bruschetta-lautanen ja kasvispitsa, jonka saa myös vegaanisena.

Saavumme Pjazzaan, jossa on melko rauhallista perjantai-illaksi. Tarjoilija sanoo heti alkuun, että täältä saa erinomaista pitsaa, tai ainakin jotain sen tapaista. En ole varma, onko kyseessä vitsi, vai olettaako tarjoilija todella, että emme tiedä tätä. Tai siis paikan nimi on Pjazza. Jos pitsa ei ole hyvää, niin olisin hieman huolissani. Hän yrittää myös vääntää jonkin verran vitsiä, mutta sekin menee minulta hieman ohi.

Selviydyttyämme tarjoilijasta tutustumme menuun. Iloinen englantia puhuvan tarjoilija saapuu ottamaan tilaukset. Valitsemme alkuun bruschetta-lautasen (12 e), mikä sopii minulle mainiosti, sillä se on focaccian lisäksi ainut vegaaninen alkuruoka. Äiti valitsee tulista salamia sisältävän Diavola-pitsan (17 e) ja isä Miss Italyn (21 e), jossa on ilmakuivattua kinkkua, puhvelinmozzarellaa, kirsikkatomaattia, mozzarellaa ja rucolaa. Omalla kohdallani valinta on helppo. Valitsen vegaanisen Ortolana-pitsan (17 e), jossa on tomaattikastiketta, kirsikkatomaattia, munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikaa, herkkusieniä ja rucolaa. Lisäksi tilaamme lasilliset proseccoa.

Bruschetta-lautasella on neljä paahtoleivältä näyttävää rapeaksi paahdettua leipäsiivua. Annoksessa on voimakas valkosipulin tuoksu, joten uskon, että leipien päälle sivelty oliiviöljy sisältää valkosipulia. Lisäksi puisella lankulla on kolme pientä suorakaiteen mallista kippoa, joista löytyy päällisiä. Yhdessä on perinteisesti tomaattia, toisessa paprikaa ja kolmannessa kenties jonkinlaista oliivihöystöä. Koska menussa ei lue tarkemmin ainesosia, emmekä tajua kysyä, kolmas täyte jää kuitenkin mysteeriksi. Pitäisi varmaan kehittää omia makunystyröitään. Joka tapauksessa bruschetta-lautanen on onnistunut kokonaisuus.

Hetken päästä saapuvat pitsat, jotka ovat tutulla tavalla oikein reilun kokoisia. Isän Miss Italyssa ilmakuivattu kinkku sekä mozzarella on lisätty vasta uunin jälkeen. Lisäksi alla on uunissa käynyttä tavallista mozzarellaa. Diavolassa sekä juusto että salami ovat päässeet uuniin asti. Vegaanisessa pitsassa ensimmäisenä huomion herättää suuri määrä rucolaa. Jälkeenpäin ajateltuna en ole varma, oliko pitsassa herkkusieniä tai paprikaa. Mieleeni jäivät ainoastaan erinomaisen ohuet munakoisosiivut ja pirskahtelevat kirsikkatomaatit.

Äiti on tyytyväinen Diavola-pitsaansa, mutta valitettavasti itse synttärisankari on hieman pettynyt. Isäni ei tiennyt, että puhvelinmozzarella tulee pitsan päälle paistamattomana, mikä ei miellytä häntä.

Kaikissa pitsoissa on sama erinomainen pohja. Reunoilla on kaunis sävy ja ne ovat sopivan rapeat. Muuten pohja on ohut, mutta rakenne on kauttaaltaan erinomainen. Kokonaisuus on jotenkin rustiikkinen. Pohja onkin suurin syy sille, miksi Pjazzan vegaanipitsa on mielestäni varsin onnistunut. Juustoa ei juuri kaipaa, kun saa erinomaista pitsapohjaa yhdistettynä maukkaaseen tomaattikastikkeeseen ja raikkaisiin täytteisiin.

Äiti jaksaa syödä pitsastaan ehkä hieman yli puolet. Minä jaksan koko syödä koko vegaanisen pitsan alkupalojen lisäksi. Olen muistaakseni ennenkin jaksanut ainakin lähes koko pitsan, mutta juustottomasta versiosta ei tule aivan yhtä paha ähky. Tarkoitukseni ei ole kehuskella: mielestäni on vain mielenkiintoista pohtia, miltä elämä vegaanina voisi tuntua.

Lopuksi tutustumme vielä jälkiruokalistaan. Listaan ei ole merkitty vegaanista vaihtoehtoa, mutta tiedustelen asiaa vielä tarjoilijalta. Hän mainitsee aluksi, että panna cotta on gluteeniton, joten toistan, että kyseessä on siis vegaaniruokavalio. Kysyn, onko suklaafondant olla vegaaninen ja tarjoilijaa lähtee tarkistamaan ainesosat. Nään kokin pudistelevan päätä keittiössä ja hetken kuluttua tarjoilijaa palaa kertomaan, että taikinassa on voita. Veikkaan, että taikinassa on myös kananmunaa. Vanhempani kuitenkin tilaavat fondantin. Jään pohtimaan, miksei tarjoilija suositellut listalla olevaa sorbettia. Voisi kuvitella, että ne ovat vegaanisia. No, tällä kertaa jälkiruoka jää syömättä.

Kokonaisuudessaan Pjazza on mielestäni luottopitseria Helsingissä. Tunnelmaltaan se on aika erilainen esim. parin korttelin päässä sijaitsevasta Putte’s Bar ja Pizzasta. Pjazzaan voi mennä vaikka kynttiläillalliselle.

Pieni miinus tulee kuitenkin alituisesti vaihtuvista tarjoilijoista. Alun suomea puhuvan vitsiniekan lisäksi meitä tarjoili vielä kolme muuta tarjoilijaa. Erään tarjoilijan kerättyä jälkiruokalautaset pois toinen tarjoilija tuli kysymään, miltä ruoka maistui ja haluaisimmeko tilata jälkiruokaa… Toivoisin, että ravintolat voisivat pitää saman tarjoilijan yhdellä pöydällä koko illan ajan. Tämä tuntuu kuitenkin valitettavasti olevan melko harvinaista maassa, jossa tippejä ei makseta. Olen tainnut mainita asiasta jo aiemmin blogissani.

Voin suositella Pjazzaa vegaaneille, jotka eivät pahastu pienestä valikoimasta. Kokeilin n. 70 % vegaanivaihtoehdoista ja ne olivat molemmat hyviä. Viinilistalla näytti olevan useita vegaanivaihtoehtoja. Kyllä, minullekin oli uutta, että viini ei välttämättä ole vegaanista (lue lisää esim. täältä https://www.thekitchn.com/as-it-is-vegan-week-136676). Seuraavalla kerralla (kun joudun itse maksamaan) valitsen kuitenkin ehkä jonkin toisenlaisen paikan, jossa vegaanivaihtoehto ei tarkoita aterian yhden tunnetuimman ainesosan pois jättämistä.

Seuraava kerta onkin tulossa pian, sillä päätin yllättää isän ja viedä hänet salaiseen paikkaan syömään virallisen synttäripäivän jälkeen.Olen halunnut käydä kyseisessä ravintolassa jo jonkin aikaa, joten olen todella innoissani. Toivon, että myös isä osaa arvostaa ravintolavalintaani. Palataan tähän ensi viikolla!

Pjazza

Yrjönkatu 18 B Helsinki

http://pjazza.fi/

Bruschetta-lautanen on luonnollisesti vegaaninen.

Valitsen vegaaniseksi muunnetun kasvispitsan. Käytännössä tämä tarkoittaa juuston pois jättämistä.

Lihaa syövät vanhempani valitsevat pitsat tulisella salamilla ja ilmakuivatulla kinkulla, ja tietenkin juustolla.

Jälkiruokalistalta ei valitettavasti löydy vegaanisia vaihtoehtoja. Maistan hieman pistaasirouhetta, mutta muuten jään nauttimaan suklaafondantin huumaavasta tuoksusta. Jään himoitsemaan jotain lämmintä ja sulkaista, joten googlaan jälkikäteen vegaanisia fondant-reseptejä. Löydän ihanan reseptin tämänhetkiseltä YouTube-kokki-ihastukseltani Gaz Oakleylta. Tässä linkki reseptiin https://www.veganfoodandliving.com/vegan-recipes/salted-chocolate-fondant/ ja tässä Gazin upealla vegaanikanavalle https://www.youtube.com/channel/UCF-ACPYNN0oXD4ihS5mbbmw