300 kuollutta merikilpikonnaa

Eilen järkytyin kun silmiini osui kuva instagramissa sadoista kuolleista kilpikonnista. Tänään sain myös viestin isältäni, jossa hän järkyttyneenä kyseli asiasta. Uutiset olivat siis ehtineet Suomeen asti. Mistä on siis kyse? Täältä voit lukea suomeksi. Täällä video aiheesta 🙁

Kalastajat löysivät siis yli 300 kuollutta merikilpikonnaa kelluvan todella lähellä missä asumme, periaatteessa meidän edestä mereltä. Uutiset kertovat niiden kuolleen kalastajien verkkoon, jota käytetään ainoastaan rantavesissä. No nyt ihmetellään miten se on päätynyt keskelle merta tai pois sieltä missä sen kuuluisi olla. Spekulaatioita löytyy. Mieheni sanoja lainatakseni ”joku on hävittänyt/karannut ymymym ja siitä ei ole tehty mitään ilmoitusta (koska ei kiinnosta? Voisin melkein arvata välinpitämättömyyden olevan syynä tähän. Täällä on todella paljon sellainen käsitys ”ihan sama”, ”toikin tekee noin niin mäkin teen näin”. VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS näkyy niin monessa asiassa, hyvä esimerkki on roskaus. Mutta siitä tulee ihan oma postaus piakkoin. Osa asiantuntijoista ihmettelee minkä takia monet kuolleista kilpikonnista oli uroksia, sillä niitä ei kuulemma näe rantavesistöissä. Epäillään siis myös onko niillä osittain myös ollut joku sairaus. No odotellaan mikäli asiasta tulee uutta tietoa. Todella kiinnostaisi ymmärtää miten näin monta kilpikonnaa voi kuolla yhteen verkkoon ilman, että kukaan huomaa asiaa? 

Vaikkakin merikilpikonnien joukko kuolema on kauheaa, on Oaxacan osavaltio todella edelläkävijä kilpikonna populaation parantamisessa. Päivittäin järjestetään kilpikonnien ”vapautus seremonioita”, joissa kymmeniä kilpikonnia autetaan pääsemään mereen. Kilpikonnien munat siis käydään ottamassa talteen hiekasta, jonne kilpikonna on ne muninut ja ne laitetaan uudestaan hiekkaan, mutta aidattuun ja katolliseen paikkaan odottamaan kuoriutumista. Tämä siis estää että niitä ei mene erilaiset eläimet syömään.  Tämän jälkeen ne päästetään mereen joko yleisölle vapaana olevassa tilaisuudessa tai kaikessa hiljaisuudessa muilla rannoilla. Tähän aikaan vuodesta myös tästä noin 40min matkan päässä nousee satoja kilpikonnia munimaan rannalle. Tämä on yksi maailman vilkkaimmista kilpikonnien munimiseen käytetyistä rannoista. Toivottavasti pääsemme katsomaan tätä tapahtumaa jokin päivä, tietenkin kauempaa häiritsemättä heidän munimistaan. 

-Elina

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta