Elämää järistysten kanssa

Elämää järistysten kanssa

Miten elämä on jatkunut maanjäristysten jälkeen? No ensinnäkin järistyksiä tulee edelleen päivittäin, ei onneksi enää niin voimakkaita, mutta järisee kuitenkin. Viime perjantaisen jälkeen olen nukkunut varmaan yhden yön heräämättä ja pelkäämättä järistyksiä. Monena iltana huomasin stressaavani nukkumaan mennessä enkä saanut unta. Tuntuu, että kaikessa nykyään ajattelee järistyksiä. Vaikka elämä jatkuu ja ei pitäisi stressata, silti […]

Miten selviydyimme etäsuhteesta

Miten selviydyimme etäsuhteesta

    Pitää olla valmis uhraamaan, jotta voi saada jotain pysyvää. Näin ajattelin ja onneksi, sillä jaksoimme melkein 3 vuotta etäsuhdetta. Miten onnistuimme? No aloitetaan vaikka siitä kuinka molempien pitää olla täysillä mukana. Monet sanoivatkin että ”ei tule onnistumaan”, ”en koskaan pystyisi elää etäsuhteessa”, ”etäsuhteet eivät toimi”. No ei tuollaisella ajatusmaailmalla toimikaan. Täytyy olla tavoite. Tavoite yhdessä […]

Erilainen elämä Meksikossa

Erilainen elämä Meksikossa

Hola! Moni on kaivannut meistä blogia joten yleisön pyynnöstä sellaista nyt yritän pitää. Tulen kertomaan minkälaista elämää elämme meksikolaisen mieheni ja 1- vuotiaan tyttäremme kanssa Meksikossa Tyynenmeren rannalla. Tyttären saaminen elämäämme ei kauheasti ole vaikuttanut elämiseemme. Kummatkin tahollamme pystymme harrastamaan, tekemään töitä sekä viettämään aikaa ystävien ja perheen kanssa. Joten meillä ei ainakaan lausahdus ”elämäsi […]