Kilpikonnien massamuniminen

B4499DCC-8266-422B-8D8B-FC4CA70D8C66.jpeg

Kävimme loppuvuodesta katsomassa ensimmäistä kertaa noin 40min ajomatkan päässä kilpikonnien massamunimista. Joulukuun lopulla onnistuimme uudestaan todistamaan tätä ihmeellistä luonnon näytelmää vanhempieni kanssa.

Tälle rannalle kilpikonnat tulevat pesimään lokakuusta maaliskuuhun aina uudenkuun aikaan. Kumpikin pesiminen minkä todistimme tapahtui tasan viikko täydenkuun jälkeen. Ensimmäisellä kerralla pesi toinen kilipikonnalaji (jonka nimeä en muista) ja toisella kerralla jouluun lopulla pesi golfina kilpikonna. Kilpikonnia saapuu tuhansittain rannalle tänä pesimispäivänä.

Tämän golfina kilpikonnan kuoriutuminen munista kestää noin 45 päivää. Ne munivat noin 80-120 munaa kerralla, joista valitettavasti vain 1-2 saavuttavat sukukypsyyden.

66A4E153-4EA8-4A51-AB32-44C0F2375083.jpeg

Nämä massamunimiset ovat siinä mielessä parempia lajin kannalta, sillä pedot esimerkiksi linnut eivät kykene syömään kaikkia munia, kun niitä on tuhansittain. Myös juuri kuoriutuneiden kilpikonnien mereen asti pääsy on todennäköisempää kun heitä on enemmän. Sillä kuoriutuvat aikalailla samaan aikaan.

Näitä kilpikonnia oli aivan ihana katsella. Niin ujoja kun yleensä ovat heillä on selkeä päämäärä tullessaan rannalle. Etsivät sopivan kohdan mihin alkaa kaivamaan kuoppaa takajaloilla, jonka jälkeen munat asetetaan arvioilta noin puoleen metrin syvyyteen. Munimisen jälkeen kuoppa täytetään tarkasti hiekalla ja taputetaan päälle. Monesti toinen kilpikonna voi tulla tämän jälkeen niinsanotusti ryövääväämään toisen kuopan, jolloin toisen kilpikonnan laittamat munat viskotaan muualle ja vaihdetaan omat tilalle. Kilpikonnien munat muistuttavat golf palloja ja ovat todella heiveröisiä eli kuorta ei ole juurikaan ja menevät siis rikki todella herkästi.

D650D6FB-4D84-48D3-9F73-CD767C6A637E.jpeg

Kilpikonnien katselua varten täytyy maksaa organisaatiolle, joka huolehtii kilpikonnien suojelusta eli he menevät ottamaan osan kilpikonnien munista ja laittavat ne uudestaan hiekkaan aidatulle alueelle odottamaan kuoriutumista. Kuoriutumisen jälkeen ne vapautetaan mereen ja yritetään saada turvallinen matka mereen eli pitämällä linnut pois. Vaikkakin linnut ottavat niitä sitten merivedestä helposti suuhunsa. Suurin uhka onkin alkuun linnut, jotka yrittävät syödä pesimisvaiheessa munia ja myöhemmin kuoriutuneita pieniä kilpikonnia yrittäessään päästä mereen ja ilmeisesti pysyvät pintavedessä alkuun jolloin lintu pystyy nappaamaan helpommin suuhunsa.

2D78FCAA-E612-4DF8-856E-58B19B1892F3.jpeg1A54AF31-1C1F-4CDB-912E-E17B61063143.jpeg

Kulttuuri Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.