Koliikki oireisesta vauvasta yksin nukahtavaan taaperoon
Meidän ihana tyttäremme on oiva esimerkki siitä kuinka kolme ensimmäistä kuukautta voivat olla lähellä helvettiä. Sen pirullisen kahden viikon rajan ylittäessään ihana vastasyntyneemme muuttui huutavaksi ja parhaimmillaan kirkuvaksi lapseksi. Kahden viikon ikäisenä vauvan suoliston hormonitasapaino nousee räjähdysmäisesti, tätä ennen suolisto hormonit eivät juurikaan ole vielä vaikuttaneet. Mutta tämä 2 viikon ikäinen suolisto nostaa hormonit moninkertaiseen määrään verrattaen aikuisen suolistoon. Sen jälkeen ne tasaantuvat aikuisen tasolle noin muutaman kuukauden ikäisenä. Ja ne sanat kuinka 3-4 kk ikäsenä itku loppuu, on vähäinen lohtu väsyneille vanhemmille, jokaisen yön ollessa selviytymistä ja toivomista paremmasta. Aina sitä ajatteli, että jos tänä yönä viimein, mutta ei. Myös hereillä olot päivällä menivät kitinässä ja alituisessa sylissä olossa.
2vko-3kk
Huomasimme nopeasti tyttäremme viihtyvän suurimmaksi osaksi sylissä ja pystyasennossa nojaten olkapäähän. Selällään viihtyi muutamia minutteja ja vatsallaan ei ollenkaan. Kiikutimme hänet näytille myös yksityiselle lääkärille ajatellen refluksia, jota tyttärellä ilmeisesti oli hieman enemmän kuin normaalisti (sillä kaikilla vauvoilla on), mutta mitään erikoista ei löydetty. Hetken aikaa käytimme Gavisconia, joka ehkäisee mahan sisällön nousemista ruokatorveen. Lopetin maitotuotteiden, tulisten mausteiden, paprikan, sipulin, valkosipulin, makeisten, suklaan, kahvin ja varmaan monen muunkin syömisen mitä en enää muista. En selkeästi huomannut imetysdieetistäni olevan apua. Ehkä itkua tuli se 5min enemmän illassa. jos olin jotain sopimatonta syönyt. Ainoat mistä huomasin olevan apua: Disflatyl- tipat ne rikkovat suolistokaasuja, jotka aiheuttavat kipuja vauvalle, sekä yksityisen lääkärin neuvo imettää 2-3 tunnin välein. Ideana että maha ehtii tyhjetä imetysten välillä, jolloin takaisinvirtausta (refluksia) ei tapahtuisi yhtä paljon. Kävimme myös sika kalliissa vyöhyketerapiassa, josta saimme päinvastaisen avun meidän tyttärellemme, hän itki entistä enemmän seuraavana yönä. Sanomattakin selvää ettemme palanneet. Olen kuullut monia tarinoita kuinka vyöhyketerapia on auttanut koliikkioireisiin, mutta meillä ei vain käynyt yhtä hyvä tuuri.
Opetimme noin kuukauden ikäisenä tytön syömään tuttia. Neuvolasta neuvoivat vaan yrittämään ja yrittämään, ja onneksi tyttö lopulta suostui tuttia pitämään sillä se auttoi kyllä huutoihin jonkin verran ja varsinkin nukahtamiseen.
Ensimmäiset noin 2,5 kk tyttäremme nukahti noin 20 aikaan ja heräsi kirkumaan 22-23 aikaan ja nukahti 02-04 välillä. Tämä aika illasta yöhön sisälsi keinuttelua, hyssyttelyä, kantoliinailua, kantoreppuilua, laulua, pomppimista pallolla ja kaikkea muuta mitä mieleen juolahti, mutta auta armias jos yritit pysähtyä, sait kuulla kunniasi. Yritimme myös myöhentää nukkumaanmenoaikaa, sillä olimme kuulleet joidenkin vauvojen vain omaavan myöhäisemmän rytmin mutta ei, tytär nukahti sitten syliin ja heräsi parin tunnin päästä taas huutamaan. Yritimme myös, että toinen nukkuu ja toinen valvoo, mutta tämä 2-3 tuntia heijaaminen ja hyssyttely ei todellakaan ollut yhden miehen tai naisen homma. Plus minä en ainakaan voinut nukkua siinä huudossa ja kyllä yritin korvatulppia, se kuului niiden läpi. Mieheni onneksi pystyi torkkua välillä ja sitten jaksoi vaihtaa vuoroa hetken päästä. On varmaan sanomattakin selvää, että tyttäremme nukkui välissämme samassa sängyssä.
Tyttären ollessa noin kahden kuukauden ikäinen lensimme ensimmäistä kertaa Meksikoon. Helsinki-Lontoo- lento oli kuin suoraan unelmista, koko matka ihanasti nukkuen omassa turvakaukalossaan. No pahaa aavistamatta menimme seuraavalle lennolle Lontoo-Mexico city- suoraa huutoa noin 9 tuntia 11 tunnista. MIKÄÄN ei auttanut. Lopulta tytär nukahti kantoreppuun, kun lentoa oli noin tunti jäljellä. :D Tämä oli varmasti tähän asti rankin kokemuksemme vanhempina, mutta selviydyimme ja lopulta kaikki jopa nauratti päästessämme Puertoon. Ainiin tällä ihanalla lennolla odottelimme Lontoosta lähtöä yli kaksi tuntia, kun koneessa tapahtui sairastapaus. Tietenkin tämän ajan tyttäremme nukkui nätisti sylissä, mikä tuuri voitteko kuvitella! :D
3kk-
Meksikon rytmi, Suomea 8 tuntia edellä selkeästi osui sopivasti tyttärellemme. Aika nopeasti tultuamme hän alkoi nukkumaan paremmin, heräämään vain syömään ja nukahtaen samantien. Aloimme olla siinä maagisessa 3 kuukauden iässä. Pikkuhiljaa tyttärestä alkoi kuoriutua ihana eläväinen tyttö, joka jopa näytti nauttivan elämästä. Omaan sänkyyn tyttäremme siirtyi 3 kuukauden ikäisenä. Alkuun piti taputella rintaan, hyssytellä, nostaa syliin kun itku yltyi, mutta laitoimme aina takaisin sänkyyn ennenkuin nukahti. Teimme tätä noin parin kuukauden ajan jolloin pikkuhiljaa hän alkoi tottua nukkumaan omassa sängyssä, öisin nostin vaan rinnalle syömään, imetin istualteen ja laitoin takasin sänkyyn.
Tyttäremme alkoi nukkumaan kokonaisia öitä vasta noin vuoden ikäisenä. Aloin vähentämään imetystä noin 11 kk kohdalla, jolloin annoin enää vain aamuyöstä tissiä. Opetimme tyttären nukkumaan yksin omassa huoneessa vanhempieni luona, joka osoittautui huomattavasti hankalemmaksi hommaksi. Ensinnäkin yöllinen noin 02-03 aikaan herääminen ja tissittä oleminen vaikeutti tytön uudelleen nukahtamista. Hän nukahti/torkahti, mutta lähtiessäsi huoneesta hän havahtui ja huuto alkoi taas. No tätä kesti noin kuukauden, jonka jälkeen tyttö nukkui jo itsekseen. Mieheni nukuttaessa tytärtä meni siinä parhaimmillaan pari minuuttia kun minun kanssa 20-45min.
Meksikossa nukumme samassa huoneessa sillä meillä on vain yksi oma huone täällä. Onneksi kohta talo valmistuu ja tytärkin saa oman huoneen ja me vanhemmat oman rauhamme. Nykyään tytär nukahtaa itsekseen sänkyynsä. Iltarutiinimme on aina samanlainen-ruoka-kylpy-hampaiden pesu-iltasatu-nukkumaan.
Nyt tyttö on nukkunut viikon ilman tuttia. Hän siis käytti vaan nukkuessaan tuttia, joten siitä pois opettelu ei ollut hankalaa. Edelleen välillä kysyy tutin perään, mutta kun sanoo tutin menneen rikki hän muistaa itsekin tämän ja vastaa ”o ou”. Minä rikoin tutin saksilla, tyttö huomasi nopeasti sen olleen rikki, jolloin sanoin tutin menneen rikki kun on käyttänyt niin paljon. Ekana päivänä itki tutin perään, mutta seuraavana päivänä enää vain kyseli.
Tyttö on nyt 1v 9kk ja voisin sanoa, että eletään tähän asti parasta aikaa. Uhmaa löytyy, mutta ehkä vähän vähemmän. Hän laulaa, höpöttää, vitsailee, nauraa, hymyilee ja on tosi älykäs monessa asiassa. Niin hieno tyttö kaiken kaikkiaan. Päivätkin menevät jo ilman vaippaa joka on ihan maailman paras asia täällä kuumuudessa ja myös ahdistaaa se jäte mitä vaipoista tulee kun koskaan en ole oppinut kestovaippojen käyttöä.
Terveisiä, Elina