Lentäminen part 2
Ensimmäisenä kaikille yleensä tulee negatiivinen kuva lasten kanssa lentämisestä. Kiljuvineen, itkevineen, istuintasi potkivana ja käytävää juoksevana kauhukakarana. Haluisin kuitenkin tuoda esille kuinka kaikki voi mennä hyvin.
Meidän pian 3-vuotias esikoinen osaa käyttäytyä todella hienosti lentomatkoilla. Vaikkakin tunteja lentokoneessa tulee aikalailla (3h + 11h) Suomesta Meksikoon. Ensimmäinen lento koskaan 2 kk ikäisenä ei todellakaan mennyt niinkuin olisimme halunneet. Sillä hän huusi täyttä huutoa noin 9h ajan 11h lennosta. Mutta nyt on toisen paremman tarinan vuoro. 🙂
Tällä kertaa lensimme ekaa kertaa kahden lapsen kanssa, joten the more the merrier hahaha… No ei kai. Pikkuinen 2,5kk tyttömme nukkui suurimman osan lennoista kiltisti, suurimpia itkemättä. Kanssamatkustajat tulivat kehumaan tyttöjämme hyvästä käytöksestä vaikka pienempi käytöksestä mitään ymmärräkään. 😀 Olin aivan myyty. Voiko näinkin helposti mennä vauvan kanssa lennot. Olin jo ajatellut lentämisen olevan helpompaa kuopuksen kanssa, sillä muutenkin on monella osalla helpompi kuin esikoinen.
Helsinki- Lontoo 3 tunnin lento meni pienemmällä turvakaukalossa nukkuen. Tästä syystä suosittelen kaikille (jos jaksat kantaa) kaukalon mukaan ottamista matkalle. Usein sylivauvalle saa ottaa ilman lisäkustannuksia istuimen ja jos ei lentokoneeseen mahdu menee se ruumaan niinkuin vaunutkin. Samalla kaukalosta on apua esimerkiksi taksilla liikkuessa lomakohteessa. Meidän lennolla oli rutkasti tilaa, joten saimme pitää tytön kaukalossa koko lennon ajan. Hän ei edes vaivaantunut nousuista tai laskuista. Muuten suosittelen imettämään tai edes antamaan tuttia nousujen ja laskujen aikana, sillä nieleskely auttaa korvien painevaihtelu tunteeseen.
Pitkä lento Lontoo-Mexico city n. 11h.
Esikoisemme katsoi eri elokuvia. Koska lento oli meille keskellä päivää nukkui hän vain noin 3 tuntia (mikä siis sekin ihan ruhtinaallista). Toiseen suuntaan Meksikosta Lontooseen lento sattuu yölle, jonka hän nukkuu melkein kokonaan. Ainoa ongelma esikoisen kanssa lentämisessä on ruokailu. Hän ei nimittäin suostu syödä muuta kuin välipaloja. Kunnon ruoka jää aina syömättä vaikka olin pyytänyt lasten ateriat, että olisi mielekkäämpää ruokaa. Varmasti johtuu väsymyksestä ja myös siitä että hän on muutenkin nirso ruokailija. No onneksi hän otti kiinni parin päivän aikana huonosti syömisensä syömällä paremmin.
Jetlag 8 tunnin aikaero Suomeen
No nyt noin viikko siitä kun lensimme ja alkaa myös jetlag helpottamaan lapsilla. Esikoinen kyllä tarvitsee selkeästi päiväunet, (jotka alkoivat jäämään Suomessa pois),sillä herää jo 6-6.30 aikaan, auringonnousuun. Päiväunien kanssa jaksaa olla noin 20-21 asti hereillä. Olen yrittänyt siis hieman myöhäistää nukkumaan menoa sillä mentiin monena päivänä 19 aikaan ja tyttö heräsi 06 aikaan herättämään pikkusiskon.
Pienemmän rytmiä yritetty muuttaa niin, että ei nukkuisi enää iltapäivällä pitkiä päiväunia. Täälläpä melkein helppo tehdä niin, sillä kärsii kuumuudesta juuri näihin aikoihin ja uni ei meinaa tulla edes hetkeksi. Sitten hän nukahtaakin iltaimetyksen jälkeen todella helposti sänkyymme ja porskuttaa 3 tuntia ja nukkuu siihen auringonnousuun syömällä pari kertaa välissä. Täällä alkanut syömään useammin yöllä, varmaan kuumuuden takia. Syö/juo eli käy tissillä siis enemmän koska kuluttaakin enemmän.
Huomenna tyttäremme 3-vuotis syntymäpäivä ja tulossa prinsessa juhlat, prinsessa piñatoineen. Ihanaa viikonloppua!