Miten selviydyimme etäsuhteesta

 

 

Pitää olla valmis uhraamaan, jotta voi saada jotain pysyvää. Näin ajattelin ja onneksi, sillä jaksoimme melkein 3 vuotta etäsuhdetta. Miten onnistuimme? No aloitetaan vaikka siitä kuinka molempien pitää olla täysillä mukana. Monet sanoivatkin että ”ei tule onnistumaan”, ”en koskaan pystyisi elää etäsuhteessa”, ”etäsuhteet eivät toimi”. No ei tuollaisella ajatusmaailmalla toimikaan.

Täytyy olla tavoite. Tavoite yhdessä elosta. Jos ei tiedä tai luota siihen, että elämme yhdessä tulevaisuudessa, ei suhde tule kestämään. Minulla oli ollut jo pitkään palo lähteä ulkomaille asumaan. Joten tiesin että vaihtoehto muuttamisesta Meksikoon voisi olla mahdollista. Kävimme näistä asioista heti keskustelua, jotta turhalta etäsuhteelta vältyttäisiin. Täytyi olla samanlaisia haaveita ja myös kykyä matkustaa edestakaisin. Mieheni matkusti vähintään kerran vuodessa Suomeen ja minä lomillani Meksikoon. Monesti toisella oli jo lentoliput tai vähintään ajankohta tiedossa koska seuraavan kerran näemme. Tämä auttoi sillä tiesi konkreettisesti koska ollaan taas yhdessä. Aika nopeasti huomasi, että erossa olo ajan lähestyessä 4 kuukautta alkoi olla vaikeaa. Tähän asti sitä jotenkin kesti, mutta neljän kuukauden rajapyykin saapuessa kaikki tuntui vaikealta. Kuitenkin kun tämän tiedosti tulevan sitä oppi käsittelemään.

Päivittäin satoja tekstareita ja melkein päivittäin FaceTime puhelu. Pienimmistä asioista kertominen, toisen kuuntelu ja hellyydenosoitukset olivat tärkeitä. Päivittäin kerroimme kuinka ikävöimme tai kuinka rakastamme. Siihenkin asti, että siitä tuli rutiinia. Huomasin kuitenkin jos niitä sanoja ei tullut, niitä kaipasi. Välillä saatoimme katsoa samaa ohjelmaa FaceTimen välityksellä tai muuten vaan olla että facetime päällä eikä edes puhuttu. Ihan vaan olemista mitä normaalistikin olisi ollut. Jos emme kerinneet jutella Facetimessa, sen huomasi. Olo oli hieman yksinäinen. Mitä se tietenkin oli kokoajan muutenkin, mutta ilman puhelua ei ollut mitään. 

Monesti kysyin itseltäni, miten jaksan, miksi olen suhteessa vaikka en voi koskettaa, olla sylissä halattavana tai ei ole ketään joka odottaa kotona kun tulet töistä kotiin. Ei. Joka päivä sama juttu tulet kotiin töiden ja salin jälkeen. Tyhjään kotiin. Teet ruokaa yksin, syöt yksin, puhut yksin. Kunnes puhuitte puhelimessa. Miten kestin kaiken? Vaikeasti, mutta kestin. Kestin, kun mietin minkälaista meillä on yhdessä, kuinka luontevaa ja kuinka kemiat vaan kohtasivat aivan jollain uudella ulottuvuudella. Sellaista ei ollut ennen kokenut, eikä siitä halunnut menettää. 

 

Täytyy pystyä luottamaan. Ilman luottamusta ei ole mitään. Oli se vaikeaa, mutta juuri niillä päivittäisillä puheluilla ja viesteillä luottamus pysyi kunnossa. Silloin tunsi olevan toisen ajatuksissa vaikka ei ollut vieressä. 

Elämä on muuttunut paljon. Rakkaus on muuttanut muotoaan, mutta ei todellakaan kadonnut. Nyt sen ymmärtää mitä ihmiset sanovat naimisissa olevista pariskunnista, kuinka se muuttuu. Ei huonolla tavalla vaan erilaiseksi. Äitinä ja vaimona oleminen on välillä haastavaa varsinkin, kun ei ole vielä omaa taloa mutta tässäkin tavoite sana kantaa pitkälle. Tämän vuoden lopussa toivottavasti nautimme jo kauniista auringonlaskuista omalta terasiltamme. Helmikuu on monelta osin meidän kuukausi vaikka hääpäivä onkin marraskuussa. Häät tullaan toivottavasti järjestämään helmikuussa joku lähi vuosi. 

Summa summarum, luottamus, yhteiset haaveet, ja tavoite yhteisestä elämästä pitivät meidät yhdessä. Etäsuhteessa eläminen luultavasti vahvisti suhdettamme. Kun jostain vaikeasta on päässyt yli, ei pienet asiat vaikuta samalla tavalla. Vaikea sanoa oltaisiinko yhdessä jos oltaisiin seurusteltu alusta asti samassa maassa, lähellä toisiamme. Kuitenkin huomenna tulee 4 vuotta yhteistä matkaa ja varmasti vielä monta edessä. Onhan tässä jo legendaarisesta vauva vuodestakin selvitty. Seuraava koettelemus onkin oman talon rakentaminen, jossa kuulemma myös mitataan parisuhteen vakaus. 
 

El éxito es logrado después de un largo sacrificio. Felicidades!

Hyvää viikonloppua. Meillä alkaa tyttö olemaan terveempään päin, kun jaksaa kiukutellakin jo äitille. Hahha parempi näin.

-Elina

kuvat: Edwin Morales