”Ota vielä panadoli ja kattele tilannetta.” Tyttö syntyi 2 tuntia myöhemmin.

Esikoisen syntymän jälkeen minua kehoitettiin lähtemään sairaalaan aikaisemmin jos vielä saamme lapsia. Sairaanhoitajan tavoin katselin esikoisen synnytys kipuja 6 tuntia kotona. Lähdimme sairaalaan kun en enää kestänyt. Taksimatka Lauttasaaresta Jorviin marraskuisessa lumimyrskyssä tuntui tavattoman pitkältä. Sairaalassa kerkesimme olla 2,5 tuntia kun tyttö syntyi. Sain ilokaasua ja epiduraalin. Ilokaasusta oli apua ehkä 10min korkeimpaan supistuskipuun. Epiduraali kerittiin juuri laittaa ennenkuin esikoistyttäremme syntyi, joten hyöty oli minimaalinen.

Toisen tytön kohdalla perjantaina 16.8.2019 tunsin aamulla vähän kivuliaampia epäsäännöllisiä supistuksia. Mietin tänään ehkä tapahtuu jotain. Vatsa tyhjeni ja katselin sairaalakassin vielä valmiiksi eteiseen. Mieheni oli ulkona esikoisen kanssa ja juuri ajatellessani soittaa heidät sisälle hän ehti tulla ovesta. Kehoitin syömään ja laittamaan tavarat valmiiksi sillä kohta mennään. Kello oli jotain 12 jälkeen ja muutama pahempi supistus oli tullut ja kovenivat entisestään.

Yhden aikaan soitin Naistenklinikalle ja kerroin kuinka minua oli kehoitettu lähtemään aikaisemmin seuraavan synnytyksen alkaessa. En usko että kätilö aivan tajusi tätä sillä sanoi ”ota 1g panadolia ja kattele vielä tilannetta, kun tuntuu ettet enää pysty olla kotona lähde tulemaan mutta soita ensin”. Meni noin 10min jona aikana sain pari kipeää pitkää supistusta, soitin uudestaan ja sanoin et lähtisin kyllä mielellään tulemaan niinkun NYT.

Naistenklinkalle saavuttiin about 13.45 ja päästessäni huoneeseen käyrille sain tähän asti pahimman supistuksen ja tuli vuotoa. 6cm auki. Tämän jälkeen kätilön työtahti selkeästi muuttui tehokkaammaksi. Pari kipeää supistusta myöhemmin siirryttiin synnytyssaliin.

Synnytyssalissa alkoivat laittaa anturia vauvan päähän ja puhkaisivat kalvot, jolloin huomasivat olevani täysin auki. Sanat ”tää on kuule täysin auki ja syntyy nyt. Et valitettavasti enää kerkeä saamaan epiduraalia” jäivät päähäni. Seuraavalla supistuksella oli jo ponnistustarve, josta seurasi todella kivulias mutta nopea, repeämätön synnytys. Muistan tunteneeni kauheaa helpotusta, kun pää oli syntynyt, sillä muistin esikoisen synnytyksestä pahimman olevan ohi. Tyttö syntyi 14.49 tunti sairaalan saapumisen jälkeen. Minulle ei edes keritty laittaa suonensisäistä nesteytystä. Suomalainen sisu ja huuto auttoivat tytön maailmaan. 😀 Aivan ihana kätilö opiskelija saattoi vauvan hienosti kätilön avustamana.

Minulla on siis kaksi helppoa, mutta kipeää synnytystä taustalla. En tiedä miltä tuntuu synnyttää monia tunteja ja saada helpotusta kipuihin. Monesti säälin niitä jotka joutuvat kestämään kipuja pahimmillaan pari päivää jonka jälkeen alatiesynnytys ei onnistukaan ja päädytään keisarinleikkaukseen. Pointtini postauksessa on, että vaikka olisit ensisynnyttäjä se ei tarkoita että synnytys tulee kestämään monta päivää. Joten kauhutarinoita ei kannata kuunnella 😉

Tällaisten synnytyksien jälkeen kokee äärimmäistä ylpeyttä siitä miten keho osaa tehdä asiansa. Vaikka kipu on infernaalista sen silti kestää kun tietää sen loppuvan ja palkinnon olevan maailman paras. Tietenkin toisen synnytyksen kohdalla sitä jo tiesi mitä odottaa vaikka kipua ei kyllä enää muistanutkaan. Molemmat tyttäremme syntyivät 40+1 viikolla.

Haluan kiittää kaikkia ihania kätilöitä Naistenklinikalla ja perhepesähotellissa, jonne pääsimme vauvan kanssa viettämään ensimmäistä yötä.

Nyt harjoittelen lantionpohjalihas liikkeitä, joita minulle jo synnytyssalissa kehoitettiin tehtävän. Ihan mieletöntä miten hienosti tämäkin asia huomioitiin. Kiitos siitä!

Minkälainen synnytys sinulla on ollut? Onko jäänyt traumoja?