Päivä tropiikissa taaperon kanssa
Kukko kiekuu! On aivan normaalia herätä aamuyöllä kukon kiekuntaan ja myöhemmin lintujen aamukonserttiin. Lintujen aamukonsertti toimii meidän perheen herätyskellona. Kellojen vaihdon myötä onneksi vähän myöhempään eli n. klo 08, itse voisin jatkaa vielä unia mutta ihana taaperoni on innokkaana hereillä jo 07-08 aikaan.
Tästä päivämme lähtee käyntiin. Mieheni on yleensä kerinnyt lähteä töihin, eli rannalle tai veteen kuvaamaan surffareita. Syödään tyttären kanssa suomalaisittain puuroa tai jugurttia aamiaiseksi. Myöhemmin leikitään serkun kanssa, joka asuu samassa talossa, syödään uudestaan ja tytär meneekin jo päiväunille, noin 12 aikaan ja nukkuu pari tuntia. Tänä aikana yritän opiskella (aloitin ravitsemustieteen kurssin verkko-opiskeluna avoimesta, josta olen todella innoissani). Monesti pystyn yhdistämään auringonoton ja opiskelun. Siinä ihan huomaamatta tulee vähän väriä kun kirja vie mennessään… Mikäli ei ole tyttärelle ruokaa valmiina, tämä toimii ruoanvalmistusaikana niinkuin kaikilla muillakin äideillä kautta maapallon…
Päivät sisältävät altaalla hillumista, rannalle menoa, ostosten tekoa kaupasta ja torilta tai vaan kotona oleilua. Vähintään kerran viikossa juttelemme FaceTimen välityksellä mummin ja papan kanssa Suomeen. Myös kerran viikossa käymme täkäläisessä muskarissa, joka on tyttären lempipuuhaa. Ryhmästä löytyy paljon samanikäisiä joten leikkikavereita on. Ainoana miinuksena vain on, että monet eivät käy yhtäjaksoisesti ja muut lapset hämmentyvät kun uusi kasvo ilmestyy ja huomio kiinnittyy tähän enemmän kun leikkiin. Muskarissa leikitään tamburiineilla, rytmimunilla, ksylofonilla, lauletaan ja tanssitaan. Me kuulumme vielä pienten ryhmään 1,5-vuotiaaksi asti ja tämän jälkeen siirrymme isompien ryhmään.
Tällä hetkellä päivälämpötila nousee yli 35 asteen ja kosteus alkaa olla 75-80%. Kun sateet alkavat, tuntuu kosteus jo iholla, joten vettä kuluu. Tällä hetkellä käytetään jo pelkkiä vaippoja, sillä muuten hikeä saa olla koko ajan pyyhkimässä. Tytär pitää vähintään 2 kertaa päivässä suihkuttaa tai kylvettää, kuumana sadekautena helposti 3-4 kertaa. Itse käyn helposti 4 kertaa päivän aikana. Me ollaan tytön kanssa valitettavasti sitä geeniä, joilla niitä hikipisaroita tulee enemmän. Se on nimittäin ihan todistettu, että lämpimässä syntyneillä on vähemmän hikirauhasia kuin kylmässä syntyneillä, tietenkin myös toisinpäin eli kylmässä syntyneet kestää kylmää paremmin.
Syödään lounasta 14-14.30 aikaan eli myöhäinen lounas suomalaisittain, mutta täällä aivan normaalia. Tytär syö tässä vaiheessa hedelmää sillä on syönyt lounaansa ennen päiväunia. Vielä vähän yli viikko sitten, kun Meksikossakin vaihdettiin kesäaikaan jäivät tytön toiset päiväunet unholaan. Voi että kuinka niitä nyt kaipaankaan. Nimittäin näinä toisina päiväunina nukuttiin kainaloittain tyttäreni kanssa. Kyllä teki hyvää lounaan jälkeen ottaa toinen kainaloon ja nukahtaa siihen tuhinaan. <3
Onneksi näitä kuvia löytyy muutamia (eli satoja) näiltä herkullisilta päiväunilta
Ilapäivällä minä käyn treeneissä tai mieheni käy pelaamassa tennistä. Monesti arkipäivät menevätkin hujauksessa sillä iltapäiville riittää tekemistä. Jos ei ole menoa, lähdemme yleensä katsomaan auringonlaskua. Kohta alkaa sadekausi (yleensä touko-kesäkuussa) jolloin auringonlaskut ovat harvinaisuutta. Kaikista kauneimmat auringonlaskut ovat kuulemma loppuvuodesta, marras-joulukuun aikaan. Näitä odotan sillä silloin meillä toivottavasti on oma talo, josta niitä katsella. Olen ollut sopivasti tämän ajan vuodesta Suomessa. Tänä vuonna pääsen ekaa kertaa pitkään aikaan pakoon Suomen syksyä. En voi sanoa että harmittaa.
Noin klo 20 alamme illastamaan mieheni kanssa ja tytär syö iltapalansa. Nukkumaan menee yleensä 21 aikoihin.
Auringonlasku Zicatelalla
Hyvää alkanutta viikkoa!
-Elina