”Sähän halusit vauvan”
Juu kyllä. Mutta ei kaikkina hetkinä, päivinä, viikkoina tarvitse olla täydellistä ja ihanaa elämää lapsen kanssa. Eikö joskus vain voi ärsyttää oikein toden teolla? Vaikka kuinka rakastan tuota pientä kitupiikkiä eli siis ihanaa tytärtäni, on lähipäivät testanmeet kärsivällisyyden rajojani. Uhma ikä nro 1 on tehnyt tulonsa tähän huusholliin.
Kirjat, lelut lentelee naamaan, lyöntejä potkuja ja raapimista. Kaikki tänne nyt. Ei Emmä haluakaan tota nyt. Emmä haluu olla tässä nyt.
Ei, ei sinne saa mennä, ei saa, tuntuu et oon tän viikon vaan kieltänyt koko ajan ja kaikesta. Yritän leikkiä, yritän ymmärtää, yritän ottaa syliin vaikka huuto vaan pahenee ja jos yritän laskea alas, pahenee se entisestään. No kai voin syyttää itseäni tästä, en omaa mitään kauheen hiljaista persoonaa, joten eiköhän tytär tule hyvää tietä perässä…
Tällä hetkellä haaveilen mökistä keskellä Lapin erämaata, jossa ei kuulu mitään ääniä, voi vain kuunnella omaa hengitystä. No kuitenkin tulisi ikävä tuota ihanaa, valloittavaa, vitsailevaa, nauravaa kitupiikkiäni. Niin ja vitsillä oli tuo ”sähän halusit vauvan” tarkoitettu. Meksikolaisittsin kaikesta voi vitsailla kun avautuu kuinka tytär ajaa hulluuden partaalle. Ensimmäinen rajojen tutkiskelu on siis alkanut ja katsotaan miten kauan saadaan kestää tätä ihanuutta. Ei auta muuta kun mennä päivä kerrallaan. Onneksi huomiseksi tiedossa menoja, joten aina helpompaa kuin vain olla kotona. :)
Hauskaa viikonloppua!
-Elina