Semana Santa

Voisi luulla Semana Santa:sta puhuttaessa olevan kyse joulupukista tai joulusta. Kyse on kuitenkin pääsiäisviikosta, joka todella on viikon pituinen loma kouluista. Isot kaupungit hiljenevät ja meidän kaltainen pieni kaupunki täyttyy näistä perheistä ja vähiten ihanista juopoista ja nuorista bilettäjistä. Meksikossahan kaikki pyhät ”pyhitetään” ryyppäämiselle. Olisikin kiinnostavaa tietää onko Suomi kuitenkaan niin karu alkoholin käytön suhteen jos verrataan esim. tänne Meksikoon. 

Mitä me täällä asuvat sitten valmistaudumme tähän kauheaan viikkoon? Käymme ostamassa varastot täyteen, torilta kanat ja lihat pakastimeen ja välttämällä kaikenlaisia julkisia paikkoja. Kyllä. Kukaan ei halua lähteä mihinkään. Rannat ovat täynnä känniläisiä, aamuisin täytyy varoa rannalla ettei astu pissaan, kakkaan tai jopa käytettyyn kortsuun. Joka vuosi löytyy some:sta kuvia kuinka aamun valjetessa jengi on nukahtanut toistensa päälle rannalle tai ovat edelleen tositoimissa. Hällä välittäen ihmisistä ympärillä. Tämä on niin kuvottavaa, että vältän rantoja aika pitkään Semana Santan jälkeen. Ihmisiä yritetään valistaa siivoamaan omat roskansa, mutta silti ranta on kauhean näköinen aamuisin. Käy sääliksi miestäni, joka joutuu huomenna aamulla mennä töihin eli rannalle ja meriveteen ja saa kokea kaiken tämän ihanuuden mistä kerroin.

AE78D450-6E02-40C8-940A-5B58D7FE1235.jpeg

Näin kivalta näyttää ranta Semana Santa viikolla, normaalisti ihmisiä on noin viidennes tästä, jos sitäkään. Kuva: http://www.ororadio.com/mx/noticias/tag/puerto-escondido/page/2/

No onneksi meillä on konstimme ja paikkamme minne karata väkeä jotka eivät tiedä yksityisistä rannoista tai joen vierustoista. 

Tämä pieni kaupunki ei ole tarkoitettu tälläiselle väenpaljoudelle, joten ruuhkia syntyy väistämättä. Kaupassa ja asioilla käynti on normaalistikin todella hidasta, joten tällä viikolla niitä välttelee loppuun saakka. 

Kyllä monet pyhät Suomessa ovat mielestäni säilyneet sellaisina kun ne on tarkoitettukin alunperin, rauhalliselle yhdessäololle perheen ja sukulaisten kesken. Monesti on perinteitä, näistä hyvänä esimerkkinä palmusunnuntai jolloin virvottaan. Tai pääsiäissunnuntai kun syödään lammasta tai karitsaa. Kyllähän Meksikosta niitä perinteitä löytyy mutta ne ovat enemmänkin uskonnollisten ihmisten keskuudessa ei koko yhteisössä.. 

Hyvää Semana Santaa vaan Meksikosta cabrones! :D

B62B5252-238A-4C5F-BEEE-120F5F02E64C.jpeg

 

 

Suhteet Oma elämä