Turvallisuus Meksikossa

Miltä tuntuu asua maassa jota pidetään vaarallisena? Maassa josta löytyy maailman vaarallisimmat kaupungit? Täältä löytyy daily mailin listaus maailman vaarallisimmista kaupungeista ja näistä 5/10 löytyy Meksikosta. 

Pelko on pitkälti median aikaansaamaa. Monesti asiat joita Suomen lehdessä lukee en ole edes kuullu täällä tapahtuvan. Toisaalta en kyllä lue meksikolaisia lehtiä tai katso uutisia. Mutta siis ajatuksena tässä, että ainahan ne kauheimmat uutiset saa näkyvyyttä. Maassa jota pidetään täysin huumekartellina löytyy niin paljon muutakin. Tietääkö kukaan esim. että mm. parhaimman elouvan ja parhaimman ohjauksen oscarin voitti tänä vuonna meksikolainen? No äitini lähettää minulle lehtiartikkeleita kuinka jossain on ollut hirtettynä ihmisiä siltojen alla. Olisi huolestuttavaa jos nämä eivät puistattaisi, mutta samalla tiedän näiden kaikkien yleensä olleen jollain tavalla liitoksissa huumeisiin. Yleensä nämä tapahtuvat tietyissä osavaltioissa ja pohjoisempana kuin mitä me asumme. Aikalailla voi sanoa, että mitä etelämmäksi tai karibian alueelle päin mennään sen turvallisempaa on. 

Kyllähän turvallisuus mietityttää varsinkin kun on voinut aikaisemmin (Suomessa asuessaan) luottaa poliisin, täällä ei. Monesti poliisit ovat kytköksissä kartelleihin tai ovat ’vain’ korruptoituneita. Alan oppia ymmärtämään myös miksi näin. Monesti poliiseilla ei ole vaihtoehtoja. Esimerkiksi kartellimiehet tietävät perheesi ja ystäväsi ja jos et auta heitä, käy heille pahasti. Mutta myös monesti takana on rahan ahneus. Poliisitkin haluavat osansa. Maassa jossa luokkaerot ovat todella suuria ja tekemällä rehellistä työtä on hankala pystyä edes elämään saati säästämään. Nopeasti olet osa oravanpyörää, josta et pääse pois. Kuulin myös tarinan kuinka näissä osavaltioissa, joissa kartellipuuhaa enemmän saatat joutua maksamaan heille vain sen takia, että saat jatkaa yritystoimintaasi siinä paikassa missä olet sen pitänyt kymmeniä vuosia. Jos et maksa, no taas käy pahasti, vähintään yritys menee maantasalle. Kuulostaa jo mafiatoiminnalta. :/

Turisti paikoissa YLEENSÄ on turvallista. OMA MIELIPITEENI on, että karibian puoli on turvallinen paikka käydä turistina. Sieltä löytyy turistipoliiseja, jotka ovat siellä auttamassa ja turvaamassa turisteja. Kuitenkin aina kannattaa muistaa se missä olet. Et ole Suomessa, et voi olettaa hämärällä kadulla kävellessäsi kenenkään haluavan ryöstää sinua. Järki käteen ja kaikki menee hyvin. Tähän haluan nostaa Eveliinan musiikkivideon kuvauksissa heidän kokemuksensa kuinka melkein tulivat ryöstetyksi. Tarina ei ainakaan minulle ole kertonut mihin aikaan päivästä, missä kaupungissa ja minkälaisella alueella olivat kun heitä uhattiin aseella. Videon nähneenä en yhtään ihmettele näin käyneen. Täytyy osata arvioida missä ja milloin liikkua. Taksilla pimeän aikaan liikkuminen ja päivisin ’hämärien’ paikkojen välttäminen ja voin melkein sanoa ettei varmasti tapahdu mitään. 

Moni myös haaveilee Meksiko roadtripistä. Tässä kannattaa muistaa, että Meksiko on todella suuri, etäisyydet ovat valtavia, teiden kunnot ja viimeisenä turvallisuus. Monissa osavaltioissa en uskaltaisi edes meksikolaisen mieheni kanssa ajaa, saatika turistina. Edes seuraavassa osavaltiossa meistä pohjoiseen en suosittelisi ajamaan pimeällä. Bussilla on yleensä turvallista mennä, tietyt välimatkat ovat vaarallisempia öiseen aikaan, joten suosittelen lukemaan etukäteen netistä jos yöbussilla halajaa liikkua. Aika ajoin kuulee kuinka ulkomaalaiset ovat reissanneet autolla ja kadonneet tietämättömiin. Nämä tapahtuvat aina näissä osavaltioissa joissa huume bisnestä on enemmän ja on luokiteltu vaarallisemmaksi. Täältä löydät kartan johon merkitty punaisella huumesota osavaltiot jotka samalla vaarallisimpia. Meidän pikku kaupunkimme löytyy Oaxaca osavaltiosta. Jos kuitenkin innostut ajamaan, saat ajaa suomalaisella ajokortilla Meksikossa. 

Ei ole montaa vuotta kun Meksiko oli otsikoissa Ayotzinapa opiskelijoiden katoamisen takia. Tämä sai todella paljon media huomioita ja varmasti osittain tästä syystä Meksiko kerrankin löysi ainakin osan syyllisistä. Täältä voit lukea mikäli aihe kiinnostaa. 

Minä pystyn vaaleaihoisena ja naisena ajamaan autoa, käymään kaupassa, liikkumaan lapseni kanssa kahdestaan jne. Mutta monissa kaupungeissa tämä ei olisi mahdollista. Suomalaisena olen tottunut omaan elämiseen ja itsenäiseen menemiseen, joten olisi hankalaa olla jonkun toisen vietävänä tai vankina omassa kodissa. Kuitenkin aina elää se mahdollisuus että pieni Puerto Escondido alkaisi muuttua turvattomaksi. Toivottavasti tätä ei koskaan tapahdu. Varuillaan tietenkin saa olla enemmän kuin Suomessa, huomaan kuitenkin sen tulevan jo takaraivosta. Ei tarvitse enää erikseen miettiä miten liikkua. Välillä ehkä olen hieman huoletonkin sillä esimerkiksi kävelen monesti lompakko kädessä…

Mutta siis summa summarum, Meksiko ei ole niin kauhea mitä media antaa ymmärtää. Maasta löytyy paljon turvallisia alueita ja paikkoja johon matkustaa turistina. Meksiko on valtava maa, joka tarjoaa mm. todella paljon nähtävää, kauniita maisemia ja kulttuuria. Olen tekemässä mini meksiko matkaopasta. Tässä tulen kertomaan lisää nähtävistä mitä itse olen kokenut. Asiaa on paljon joten hetken aikaa kestää kirjoittaa ja löytää kuvat :)

Jos asiasta kysyttävää, laita kommentia tai sähköpostia: mamafinlandesa@gmail.com

Hyvää viikonloppua! 

-Elina

Suhteet Oma elämä Matkat Uutiset ja yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.