Potkuja

Nyt ne vihdoinkin ovat täällä. Ihan taatusti! Potkut! Kyllä niitä on odoteltukin. Epätodellinen tunne tulevasta perheenlisäyksestä otti viime viikon lopussa kunnon realismisykäyksen, kun vatsasta pamahti yhtäkkiä voimakkaita potkuja. Mahasta nousi pienen pieniä kumpareita kun pikkuinen näytti meille: täällä minä todellakin olen!

Keskiviikkona näemme pikkuisemme pitkästä aikaa ultran kautta. Kutkuttavan jännittävää! Jännitystä tietenkin lisää myös mahdollinen tieto tulevan pikkuisemme sukupuolesta. Mietinkin tuossa sitä, että mitäs jos pikkuinen päättääkin pantata tiedon vielä itsellään? Äiti täällä jo haluaisi kovasti tietää kumpaa laatua on mahdollisesti tulossa. Pääasia keskiviikon ultrassa on tietenkin tieto siitä että pikkuinen on terve ja kaikki on kunnossa.

Olen pistänyt merkille, että tulokkaan potkut vaikuttavat hyvin samanlaisilta kuin isosiskonsakin. Ajallisesti potkut ajoittuvat myös samoihin kellonaikoihin, mikä on saanut tietenkin minut elättelemään toiveita siitä että sisarusten elämänrytmi voisi olla samankaltainen. Eniten olen huolehtinut sitä, jos lapset ovat täysin eri aikoihin tekemässä asioita, miten arjen saa järjestettyä sujuvaksi?

Onneksi arki järjestyy tavalla tai toisella ajallaan, mutta mieleen juolahtaa milloin millaisiakin ajatuksia tulevasta. Huolia, murheita ja ilon aiheita. Eniten uusi tulokas on tarjonnut iloa minulle ilmoittamalla jämäkästi olemassaolostaan potkuin. Täällä ollaan, ja täältä tullaan!