Ulkokultaista

Olen tarkka siitä että kotini on siisti. Pyrin pitämään lapseni kauniisti puettuina ja siisteinä, mikä ei tietenkään aina onnistu sillä mekin syömme 😀 Yritän muistaa vilkaista itsekin peiliin ennen kuin astun ovesta ulos (ja yleensä huomaan että tukka on edelleen yöllisellä ponnarilla ja minulla on vaan osa vaatteista päällä. Ja nekin vaatteet mitkä ovat päälläni, ovat huomaamattani joko soseessa tai puklussa). Olen yleensä viimeisenä autossa. Ripsipidennykset ovat onni, sillä näytän edes hitusen siltä että olen panostanut ulkonäkööni.

Viikko sitten törmäsin sattumalta erääseen äitituttavaan, johon tutustuin esikoista odottaessani raskaana olevien naisten jumpassa. Hänelle tärkeintä on että ulospäin elämä näyttää kadehdittavalta. Kaiken täytyy näyttää täydelliseltä ulospäin. Hänen ja hänen lapsensa tulee käyttää viimeisimpiä trendivaatteita, auton tulee olla kadehdittava, kodin pitää olla kadehdittava. Ja jos jollakin on jotain hienoa, hänen on saatava ehdottomasti sitä samaa. Maksoi mitä maksoi.

Hän ostaa, kyllästyy kuukaudessa ja myy puoli-ilmaiseksi tavarat eteenpäin ja ostaa taas uutta. ”Kyllästyin, en mä tykännyt siitä enää”. Tämä ulkokultainen elämäntapa maksaa hänen pienen palkkansa jokaisen pennin. Ihan joka ikisen. Mutta minusta kallein hinta tälle on ollut hänen hajonnut avioliittonsa.

Jokainen haluaa näyttää ulospäin hyvältä, mutta onko illuusion luominen hienosta elämästä parempaa kuin elämä itse?

Minulle tärkeintä ei ole se miltä elämäni näyttää ulospäin, vaas se että olen siihen itse tyytyväinen ja pidän siitä. Ulkokultaisuutta enemmän arvostan elämäni sisältöä. En vaihtaisi puolisoani merkkilaukkuun.