Uniongelmia
Jo muutaman viikon ajan ajatukseni iltaisin noin klo 23 on ollut ”krääääh, en kestä enää!”. Oi nukkukaa, te suloiset pienet kerubini. Mutta ehei, villi meno lastenhuoneessa ei ota päättyäkseen.
Olen ihmetellyt moneen kertaan sitä, miten kummassa tähän tilanteeseen on yhtäkkiä heittäydytty? Esikoinen on ollut aivan kadehdittavan hyvä nukkuja jo kahden viikon ikäisestä. En ole valvonut hänen kanssaan ensimmäisen vuoden aikana edes kymmenenä yönä. Iltaisin on aina menty nukkumaan ja 12-13h unien jälkeen on herätty iloisina uuteen päivään.
Pikkuveljen syntymä teki esikoisestani pienen yöherättelijän, joka huusi öisin suoraa kurkkua ”äitiiiii!”. Juosta kipitin tietysti lapseni luo ja ihmettelin mikä kumman hätä siellä on. Paikalle saavuttuani lapsi laittoi pään tyynyyn ja jatkoi unia. Joskus myös pieni hymynkare huulilla. Ja monta kertaa yössä. Tätä jatkettiin muutama viikko, kunnes totesin että tämä on ihan pelkkää äidin juoksutusta. Päätin rauhoittaa esikoista menemättä lastenhuoneeseen. Vastasin huutoon kertomalla että kaikki on hyvin, jatka vain unia. Tämä ongelma oli sitä myöten taputeltu.
Kunnes… Mieheni selän nitkahduksen ja sairaalajakson aikana esikoinen oli luonnollisesti hämmentynyt. Ja kuinkas muuten sitä hämmennystä juhlisi kuin karkailemalla tuntitolkulla sängystä iltaisin? Pahin meni tämänkin kanssa ohi, mutta jostain kumman syystä ei loppunut kokonaan.
Nyt tilanne on kulminoitunut viimeisen parin viikon aikana todella pahaksi. Unesta on tullut vihollinen. Iltapalalle kutsuttaessa esikoiseni ilmoittaa heti, ettei sitten muuten aio mennä nukkumaan. Ja hampaitakaan ei tietysti pestä, tai iltasatua lueta koska nehän johtavat nukkumiseen. Kun äiti on peitellyt sänkyyn kummankin pikkuisen ja toivottanut hyvät yöt, ovi sulkeutuu. Tämän esinäytöksen jälkeen se varsinainen näytelmä alkaa. Joka ilta klo 21.
Näytelmän ensimmäinen kohtaus: ovi aukeaa ja esikoisella on vessahätä. Tai ”vessahätä”. Tai hän haluaa juosta käytävää pitkin karkuun. Tai hän haluaa kurkistella oven raosta ja hihitellä. Kohtaus päättyy siihen että lapsi palautetaan takaisin sänkyyn.
Toinen kohtaus: Lapsi metelöi sängyssä. Laulaa, juttelee, kailottaa. Ei sen niin väliä mitä tekee, kunhan kuuluu meteliä. Ja kunhan myös pikkuveli pysyy hereillä. Kohtaus päättyy äidin komentoon: ”nyt on nukkumisen aika, hys hys.”
Kolmas kohtaus: Pikkuveli on nukahtamaisillaan, joten jotain on tehtävä. Niinpä esikoinen pomppaa sängystään ylös häiritsemään nukahtavaa veljeä. Esikoinen tökkii, naurattaa, esittää tansseja. Pikkuinen itkee väsymyksestä. Kohtaus päättyy kun äiti saapuu lastenhuoneeseen, nostaa esikoisen takaisin sänkyyn, antaa pikkuiselle hukkuneen tutin ja taputtelee tätä uneen. Pikkuinen jää sänkyyn silmät kiinni.
Neljäs kohtaus: Toistetaan kohtaukset 1-3
Viides kohtaus: Toistetaan jälleen kohtaukset 1 ja 2, jonka jälkeen äiti pitää lasta sylissä, juttelee ja silittelee. Esikoinen on ihan tiltissä, silmät eivät enää pysy auki ilman hirvittävää metelöintiä. Lupaa jäädä sänkyyn. Äiti silittää, lapsella silmät kiinni. Kohtaus päätyy äidin huoneesta poistumiseen.
Kuudes kohtaus: Äiti istuu sohvalle, huokaisee mielessään (ei vielä uskalla ääneen). Kunnes lastenhuoneessa palataan jälleen kohtaukseen 2, höystettynä unileluilla leikkimisellä. Unileluille on järjestetty teekutsut.
Seitsemäs kohtaus: Äidin epätoivo. Lopulta noin klo 23 – 23.30 näytelmä päättyy.