Työelämään

Palasin työelämään yhtäkkiä. Aivan yllättäen. Täysin vastoin suunnitelmiani. Mutta kun paikkaa tarjottiin kotiin, aivan hopeatarjottimella. Tunsin olevani hullu jos olisin kieltäytynyt. Ja silti vähän hullu myös että lähdin.

Lapset ovat pieniä hyvin hetkisen aikaa. Aivan kuin uusimmassa Meidän perhe -lehdessä luki: päivät lasten kanssa tuntuvat joskus pitkiltä, mutta vuodet ovat lyhyitä. Vielä hyvin tuoreessa muistissa on kun odotin esikoistani. Laskettu aika oli vain pari päivää ennen jouluaattoa. Söin, lepäsin ja toivoin ettei vauva synny ennen tammikuuta. Eikä syntynytkään 😀 Ja tästä on jo kolme vuotta, vaikka tuntuu että se oli aivan äsken.

Pikkuinen on nyt reippaan vuoden ikäinen tomera vipeltäjä, joka osaa väsyttää aikuisen kuin aikuisen kiipeillessään koko ajan ja sännätessään vaarasta toiseen. Ja tarkoitan todella, koko ajan.

Tarkoitukseni oli viettää aikaa lasten kanssa kotona ensi syksyyn saakka. Silloin pikkuinen olisi ollut noin kaksivuotias, eikä päiväkotiin laittaminen olisi kuristanut kurkkuani enää niin kovasti. Ehkä. Lapset olisivat saaneet viettää kiireetöntä kotielämää kanssani.

Mutta eräänä maanantai-iltana puhelimeni soi. Ventovieras henkilö toivoi tapaamistani työhaastattelun puitteissa. Lupasin mennä. Seuraavana iltana kävin kertomassa itsestäni ja osaamisestani, sekä toiveistani työhönpaluun suhteen. Keskiviikkona puhelimeni soi. Minut haluttiin töihin ja osittainen hoitovapaa sopi heille.

Olin innoissani ja kauhuissani. Tunteeni vaihtelivat riemusta epätoivoon, onnesta pakokauhuun. Mitä olen tekemässä? Onko tämä oikein? Olen hullu jos jätän tilaisuuden käyttämättä! Olen hullu jos tartun tilaisuuteen?! APUA!

Tartuin tilaisuuteen ja palasin töihin. On päiviä kun mietin paljon teinkö oikein lasteni kannalta. Tiedän että tein oikein itseni kannalta. Aloin olla yksinäinen, väsynyt ja melko äkäinen kotiäiti. Lasten riidat toistuvat samoina päivästä toiseen ja itkut aloitetaan samoista aiheista joka aamu. Kun osan viikosta on töissä, jaksan olla kärsivällisempi äiti lapsilleni (ja äkäinen vain silloin tällöin). Sen on oltava lasteni kannalta oikein, vaikka en olekaan enää joka hetki läsnä.