Välineurheilua
Lastentarvikehankinnat ovat varsinaista välineurheilua. Rakastat lastasi tarpeeksi vain silloin kun hankit sen kalleimman tuotteen, joka on ehdottomasti paras, turvallisin ja jokaisen hyvän vanhemman valinta.
Esikoista odottaessa hankimme yhdistelmävaunut. En voinut käsittää miksi ihmeessä minun olisi tullut niiden lisäksi hankkia erikseen vielä matkarattaat, tai vaihtaa yhdistelmät myöhemmin rattaisiin. Minun ajatukseni yhdistelmävaunuista oli se, että ne palvelevat meitä niin vaunujen kuin rattaidenkin muodossa juuri niin paljon ja kauan kun me niitä tarvitsemme. Päähäni ei mahtunut ajatus hirvittävästä välinehamstrauksesta. Siitä että joka tilanteeseen tulisi löytyä ”oikeanlaiset” välineet.
Kun toinen lapsi muuttui haaveesta todeksi, tiesin että en selviä pelkästään yhdistelmillä tulevista kaupunki- ja kauppareissuista. En edes harkinnut että olisin laittanut yhdistelmävaununi myyntiin ja hankkisin tuplamallin rattaat. Päätin että tuleva pienokainen matkustaa vaunuissa kuten sisarensakin aikaisemmin ja esikoiselle hankimme matkarattaat.
Eräällä kauppareissulla houkuttelin puolisoni paikalliseen lastentarvikeliikkeeseen matkarattaiden vertailua varten. Olin ajatellut että hankimme ehkäpä noin 100-150€ hintaiset rattaat. Mutta kuinka ollakaan, liikkeen miesmyyjä sai puolisoni vakuutettua siitä että meidän kannattaa ehdottomasti hankkia ne kalleimmat ja luonnollisesti myös parhaat rattaat, Quinny Zappit.
Krääh! Olisi sittenkin pitänyt lähteä hankkimaan matkarattaat ihan omin nokkineni. Siksipä vastustin miehistä mielipidettä asettumalla poikkiteloin myyntitoimenpiteen tielle. Mielestäni oli hölmöä lähteä sijoittamaan 269-369€ matkarattaisiin.
Vaikka poistuimmekin liikkeestä tyhjin käsin, oli mieheni silti vakuuttunut siitä että juuri sellaiset matkarattaat meidän tulisi hankkia. Lopulta suostuin kompromisiin ja hyväksyin käytettynä hankittavat Quinny Zappit. Sellaiset muuttivat meille viime viikolla asumaan.
Vastustan kuitenkin sitä ajatusta mitä meille myydään. Ei minusta tee hyvää vanhempaa se, miten kalliita jo ehdottoman parhaita lastentarvikkeita hankin käyttöömme. Hyvä vanhemmuus rakentuu syvästä rakkaudesta, välittämisestä ja läsnäolosta. Siis ihan muista asioista kuin parhaista välineistä.