Silmäpussit
Ihana Spa-viikonloppu kurkut silmillä ja skumppalasi kädessä. Hiljaisuus. Nukkuminen. Ah, niin ihana joutenolo. Kehoni huutaa sitä. Mieleni vaatii. Hengähdystaukoa loputtomalta tuntuvassa oravanpyörässä.
Arjen kiireet uhkaavat viedä kaiken ajan. Omille mielenkiinnonkohteille ja rentoutumiselle aika tuntuu olevan kortilla. Suorastaan kateissa. En muista koska olisin rentoutunut rauhassa, hiljaisuuden vallitessa. Tehnyt sitä mitä mieli tekee. Vain minä ja päivä aikaa tehdä mitä huvittaa.
Viime ajat ovat olleet raskaita, väsyttäviä ja stressaavia. Avioliiton rakoilu, rankka työ ja sen tuoma stressi, sekä 2- ja 4-vuotis uhmat kysyvät hyvää hermorakennetta. Pinna on ollut välillä todella tiukalla, liiankin.
Muistutan itseäni siitä että asiat ovat oikeasti hyvin. Minulla on puoliso, työ ja lapset. Asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin. Hyvän vaimon, työntekijän ja äidin roolien välillä keikkuminen on kuitenkin haastavaa. Kaikelle täytyy löytää aikaa. Ja se jos mikä, onkin haasteellista. Oma itsensä on helppo unohtaa kaikessa melskeessä.
Tänä syksynä päätin että on aika elää myös minulle itselleni. Tehdä niitä asioita joista nautin ja jotka tuovat minulle iloa. Järkeilin asian niin, että silloin jaksan paremmin olla läsnä niin vaimona, työntekijänä kuin äitinäkin. Pyrin musiikkiopistoon ja pääsin aloittamaan lauluopinnot. Toteutin myös lapsuudenhaaveeni baletti-harrastuksesta. Päätin etten ole vielä liian vanha toteuttamaan unelmiani. Ottamaan itselleni niin tärkeää aikaa omaan hyvinvointiini. Ja se on kannattanut.
Silti päättymättömiltä tuntuvat yöheräilyt, tyynnyttelyt, suuren työtaakan kantaminen ja loputtomat kotityöt arjen organisoinnin kanssa vetävät mehut. Nyt olisi hyvä hetki uusia vanhaksi mennyt passi. Varata itselle pieni irtiotto arkeen. Hengähdystauko. Lepohetki. Ehkä Siwan kasseiksi muotoutuneet silmäpussini kutistuisivat edes tilapäisesti jos saisin jättää erotuomarin pillin kotiin ja nukkua ainakin puoli vuorokautta yhtä soittoa. Kyllä siinä mieli lepäisi.
Yritän muistuttaa itseäni siitä että kenenkään ei tarvitse olla tosielämän Superman. Kaikesta selviävä ja kaiken jaksava tyyppi, joka pystyy mihin vain. Minulla on oikeus väsähtää. Kaivata omaa aikaa ja hiljaisuutta. Silloin minun on pysähdyttävä kuuntelemaan itseäni. Lapseni ansaitsevat vain parasta, eikä väsyneenä rähjäävä äiti ole sitä.