Ikäkriisi

Poden vakavaa ikäkriisiä. Hieman alle kahden viikon kuluttua kakskymppisen päiväni ovat ohitse ja minulla on uusi kymmenys valloitettavana. En tiedä miksi se ottaa niin koville, mutta välillä tuntuu siltä kuin elämä olisi tulossa päätökseen. Aivan kuin yhtenä aamuna heräisin erilaisena ja kaikki olisi jotenkin muuttunut. Kaikesta tulisi kurttuista ja yhtäkkiä olisin ulkona maailman menosta. Aikuinen. Enää en voi sanoa itseäni nuoreksi, vaan minä olen aikuinen.

Sukuni naisista olen poikkeuksellisen ajoissa perheellinen. Isoäitini on saanut ainoan lapsensa 30-vuotiaana. Äitini on saanut ensimmäisen lapsensa 31-vuotiaana. Kolmekymppisinä he ovat vasta aloittaneet perheen perustamisen, kun minun omani on valmis. Se tuntuu omituiselta.

Olen pistänyt merkille että miehet ovat olleet hanakammin juhlimassa uuttaa vuosikymmentä kuin naiset. Muutama vuosi sitten ajattelin että en halua juhlia pyöreitä vuosiani, mutta ajatukseni muuttui vuosi sitten. Ajattelin että seuraavaksi on minun juhlieni vuoro. Raskauden myötä ajatus juhlista ystävien kesken kuitenkin katosi. Juhlinnat taitavat jäädä ravintolaillalliseen ja kakkuun vain oman perheen kesken. Viime aikoina ajatus juhlien puutteesta on tuntunut pieneltä menetykseltä. Ehkä iloiset juhlat ja hyvä seura olisivat hieman tasoittaneet siirtymistä uudelle vuosikymmenelle.

Monet kolmeakymppiä saavuttavat asettavat itselleen tavoitteita. Joku haluaa olla timmimmässä kunnossa kuin koskaan, joku haluaa olla perheellinen. Joku haluaa tietynlaisen työpaikan ja toinen haluaa matkustella. Itse tulen olemaan kolmekymppisenä lihavampi kuin koskaan aikaisemmin. Kahden lapsen äiti joka on ehtinyt luomaan uraa hyvin ennen perheen perustamista ja matkustellut omasta mielestään sopivassa määrin. Silti uusi vuosikymmen kauhistuttaa. Onko elämää enää kolmenkympin jälkeen?!?

p.s. Koskahan tämä kriisi loppuu?