Isävastuu

Puurtaessani pitkää päivää, isä oli vetovastuussa kodista ja lapsista. Kaikella rakkaudella sanottuna, sen kyllä huomasi. Kesken pitkäksi venähtäneen työpäivän isä lähetti kuvan pikkuisesta. Ei mitään äitimäistä söpöstelykuvaa, vaan pikkuisen kiipeämässä korkealla terassimme päätylaudoituksessa. Hupsista! ”No en mä aluksi huomannut. Annoin pikkuisen sitten kiivetä huipulle asti ja nostin pois.”

Okei, okei. Hengitin muutaman kerran syvään ja ajattelin että olisipa pitänyt vähän paremmin pikkuisen puuhia silmällä. Mutta samaan aikaan vähän naurattikin.

Kun vetovastuu vaihtui äidiltä isälle, huomasin että kotimme oli sotkuisempi (todella!), mutta lapset silti ruokittuja ja tyytyväisiä elämäänsä. Ja esikoisen tukkakin oli useimmiten ponnarilla (way to go daddy!).

Isä nousi lapsille entistä tärkeämmäksi. Äiti ei enää ollutkaan se ainoa henkilö joka saa pestä hampaat, lohdutta tai peitellä sänkyyn. Kävikin niin että äiti ei välillä kelpaa enää lainkaan.

Oman tärkeytensä kadottaminen lasten silmissä tuntui kurjalta, mutta sitten huomasin että isän selvitellessä lasten ongelmia, ehdin istahtaa sohvalle jo ennen lasten nukkumaanmenoa 😉 Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Vaikka isämäinen lastenhoito ei aina ole mieleeni, isän kanssa vietetty aika on lapsille kullan arvoista. Kunpa muistaisin tulevaisuudessakin että kyllä isä osaa ja annan enemmän tilaa.