Joulumietteitä
Valmistauduin tähän jouluun huonommin kuin koskaan. Sain perinteisen piparkakkutaloni valmiiksi aatonaattona ja siitä tuli kaikkea muuta kuin olin suunnitellut. Paketoin lahjat aatonaattona vain todetakseni että en ollut hankkinut lainkaan riittävästi lahjapaperia. Lahjat sentään olin hankkinut ajoissa, paitsi puolisolleni. Sen ehdin hankkia ensimmäisinä jouluaaton tunteina 😀
Joulu oli kuitenkin onnistunut. Kaikki olivat tyytyväisiä lahjoihinsa ja tunnelma oli rennon kiireetön. Siitä huolimatta joulun aikaan ajatukseni ovat olleet useita kertoja alakuloisia.
Olen aina ollut hyvin myötätuntoinen ja usein kannankin koko maailman murheita harteillani. Olen miettinyt niitä pieniä ihmisiä joiden joulu on kaikkea muuta kuin ilon juhlaa. Niitä pieniä ihmisiä joiden kotiin pukki ei tuo toivottuja lahjoja, sillä rahaa ei ole. Tai niitä pieniä ihmisiä joiden joulu täytyy pelosta ja riidoista.
En tiedä miksi tänä vuonna olen ajatellut niitä lukemattomia surullisia jouluja, niitä joihin en voi vaikuttaa. Ymmärrän inhimillisyyteni, en voi muuttaa koko maailmaa hyväksi.
Jouluvalmisteluni alkavat yleensä loka-marraskuussa joulukorttien suunnittelulla. Pinterest tarjoaa upeita ideoita ja niistä voi jalostaa vuoden ”the kortin”. Tänä vuonna en kuitenkaan tehnyt kortteja lainkaan. En edes lähettänyt. Kaikki ne kymmenet perheet joihin olen korttimme lähettänyt elävät tasaisen hyvää elämää. Keneltäkään ei puutu mitään.
Tänä vuonna päätin sijoittaa joulukortteihin vuosittain sijoittamat rahat johonkin hyvään. Osallistuin paikalliseen joulupuu keräykseen. Löysin vielä niin upean vaihtoehdon että eräs yritys lupasi laittaa yhtä monta lahjaa kuin itse sinne vein. Toivon että keräykseen hankkimani lahjat toivat suurta iloa saajilleen ja heidän perheilleen.
Toivoisin että yltäkylläisyyden tavoittelun sijaan me kaikki antaisimme muille jouluiloa.