Neuvolakäynti

Kävimme eilen pitkästä aikaa neuvolassa. Esikoisen odotuksen jälkeen neuvolakäyntien suositukset ovat muuttuneet, joten eilisen ja edellisen neuvolakäynnin välissä oli kaksi kuukautta. Aikaisemmin neuvolassa käytiin kuukauden välein näin aluksi.

Ensimmäistä kertaa kävin äitiysneuvolassa niin että esikoiseni oli mukana. Näytti olevan kovin jännittävä paikka pikkuiselle ja sydänäänien kuuntelu oli hyvin hämmentävää.

Kaikki oli hyvin. Verenpaine oli sama kuin viimeksi, hB oli jopa noussut! Ja ah niin ihana ja mieltä piristävä puntarointikin tuli taas kokeiltua parin kuukauden tauon jälkeen. Esikoista odottaessa painoni nousi raskauden puolivälin jälkeen raketinomaisesti kohti taivasta. Jospa tällä kertaa painonnousu olisi edes hitusen maltillisempaa…

Neuvolasta tehtiin eilen myös lähete synnytyspelkopolille. Hämmästyttäävää kyllä, aika saapui postitse jo tänään! Esikoisen synnytys ei mennyt miltään osin oppikirjan mukaan, joten tällä kertaa haluan että en joudu käymään samaa rallia läpi siksi että kohtuni on ilmeisesti maanantaikappale. Hassua sinänsä mennä synnytyspelkopolille, sillä kaikesta huolimatta en pelkää synnytystä. Tämä väylä vain on ainoa keino hoitaa tätä asiaa eteenpäin.

Kohta viikon verran olemme tienneet että tuleva pienokaisemme on todennäköisimmin poika. Ajatus tuntui alkuun hassulta ja jopa hieman pelottavalta (!), mutta hiljalleen ajatus on alkanut tuntua tutulta. Silti epävarmuus siitä miten itse osaan ymmärtää pientä poikaa yhtä hyvin kuin pientä tyttöä kalvaa mieltä. Haluan tietenkin olla paras mahdollinen äiti lapsilleni. Olisikohan tämänkin asian kanssa niin että elämä opettaa.