Mitä jos olisinkin isä? Miltä maailma näyttäisikään isän silmin? Olen aina ollut hyvä asettamaan itseni toisen saappaisiin ja kyennyt ymmärtämään asioita myös toisesta näkövinkkelistä. Mutta kertaakaan, en kertaakaan, ole ajatellut sitä millaista olisikin olla äidin sijaan isä.

Isä jää vähän sivuun raskauden alkaessa. Neuvolaan toivotetaan tervetulleeksi mukaan, mutta katsotaan kuitenkin vähän vinoon jos sinne menee. Isä katsoo vierestä kun vatsa kasvaa, mutta mahtuu kuitenkin samoihin farkkuihin koko odotuksen ajan. Tuleva isä katsoo kauhuissaan kun puoliso itkee salkkareita katsoessaan ja parkuu sydäntäraastavasti kun se Fazerin sininen onkin nyt siellä kaupassa. Seuraavassa hetkessä televisiosta tuleekin jogurttimainos joka on äidin mielestä niin hillittömän hauska että on pakko nauraa ääneen. Isä kuuntelee äidin kertomusta ”no nyt se potkii”, ja kun isä laittaa käden vatsalle, liike lakkaa.

Isä kärsii hapenpuutteesta äidin ilmavaivojen takia ja ihmettelee koska menikään naimisiin pierutyynyn kanssa? ”Se vaan tuli, hups!”. Isä ei saa nukuttua öisin kun äidin vatsa heiluu puolelta toiselle jälkeläisen pitäessä yödiskoa. Isä katsoo neuvottomana sivusta kun supistaa. Isää voi myös oksettaa kesken synnytyksen tuo hirveä tuskan määrä mitä äiti käy läpi. ”Tuokaa nyt jumalauta sitä lääkettä, tuohan kuolee!” isä voi tuumia mielessään seisoessaan neuvottomana äidin vierellä. Isä ei halua katsoa synnytyksessä sota-alueelle, sillä haluaa pitää jonkinlaisen positiivisen mielikuvan vaimon intiimiosista tämänkin jälkeen.

Ja siinä se sitten on. Lapsi jota on odotettu kuukausia. Niin vieras ja tuttu samaan aikaan. Äiti hoitaa vauvaa yötä päivää ja äidin elämä muuttuu yhtäkkiä toisenlaiseksi. Isä sen sijaan jatkaa pääasiassa kuin ennenkin. Aamulla töihin. Aamukahvit sanomalehden kanssa. Päivä töissä ja illaksi kotiin. Ruoka jo odottaakin valmiina, joten ei kun syömään. Ruuan jälkeen voikin istahtaa sitten kahville sohvan nurkkaan ja plarata puhelimesta päivän uutiset ja facebook-jutut. Lähteä perheen kanssa kauppaan, pukea itselle takki päälle ja napata lompakko ja puhelin mukaan. Seistä eteisessä ja ihmetellä mikä kestää. Pidellä välillä vauvaa sylissä. Ja illalla nukkumaan samaan aikaan kuin aina ennenkin. Aamulla taas herätyskello herättää töihin.

Isän näkövinkkelistä elämä ei muutu yhtä paljon. Sitä vastoin puoliso muuttuu. Puoliso näyttää erilaiselta, tuntuu erilaiselta, keskittyy erilaisiin asioihin kuin ennen ja elää parisuhteen lisäksi myös toisessa suhteessa. Kotiin ilmestynyt puolimetrinen tyyppi tarvitsee äitiä joka käänteessä. Isä tuntee helposti olonsa ulkopuoliseksi ja tarpeettomaksi. Äidillä ei ole isälle aikaa.

Tuntuu hassulta ajatella sitä, miten erilailla lasten syntymät ovat vaikuttaneet minun tai puolisoni elämään. En ole tullut ajatelleeksi sitä aikaisemmin, muuta kuin tietysti omasta näkökulmastani. Yön pimeinä tunteina, kun se olen aina minä joka sieltä sängystä nousee, olen usein ajatellut että kyllä isillä vaan on helppoa tuo elämä. Mutta en ole tullut ajatelleeksi, että siinä kun minun käteni täyttyvät lastenhoidosta, puolisoni elämässä on minun kokoiseni tyhjiö.

Pikkuisen syntymän jälkeen kätilö sanoi ”muistakaa pitäkää toisistanne huolta. Kun parisuhde voi hyvin on perheelläkin hyvä olla”.