Kävimme eilen seulontaultrassa. Näimme pienen 5,5cm mittaisen ihmisen alun, joka liikehti niin vimmatusti. Käsi heilui, jalat potkivat ja pienokainen kääntyili ja vääntyili. Näyttäisi olevan täsmälleen yhtä menevä tapaus kuin sisarensakin.

Ennen seulontaa jännitin yllättävän paljon. Esikoista odottaessani en jotenkin pelännyt lainkaan tutkimuksia, vaan elin mielettömässä varmuudentunteessa siitä, että kaikki on loistavasti. Nyt kuitenkin jännitti. Ehkä jännitys johtui siitä, että pelkäsin ettei onnemme riitä kahteen peräkkäiseen onnelliseen odotukseen.

Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä kaikki on mainiosti. Seulontatulos oli loistava (!) ja pienokaisella kaikki hyvin. Vaikka olenkin ollut samassa tilanteessa aikaisemminkin, tällä kertaa se tuntui erilaiselta, epävarmemmalta. Ehkä jo tuo jännityskin muutti tilanteen epävarmemmaksi.

Miksi nyt ei tunnukaan samalta kuin viimeksi? Miksi uusi pienokainen tuntuu niin epätodelliselta vaikka olenkin sen nähnyt? Ja ihan oikeasti, siellä se heiluu puolelta toiselle ja heiluttelee innokkaasti pieniä raajojaan.

Katselin illalla vielä mukaan saatuja ultrakuvia. Kasvava vatsa ja hennot liikkeet tulevat tekemään pienokaisesta konkreettisemman. Eiköhän se epävarmuus ja epätodellisuus viimeistään siihen pääty. Toivottavasti myös jännitys.

Vatsani pömpöttää. Se tuottaa iloa, salausongelmia, sekä vaikeuksia pukeutua. Esikoista odottaessani pikkuriikkisen vatsan kasvun pystyi havaita vasta lähellä raskauden puoliväliä. Nyt vatsa alkoi pömpöttää välittömästi positiivisen testin jälkeen. Liekö syynä vatsalihasten velttous edellisen odotuksen jäljiltä? Niin tai näin, onhan sitä vatsakumpua mukava silitellä.

Toisaalta haluaisin vielä pitää uuden pikkuisen saapumisen pienen piirin tiedossa, sillä suhtaudun kuitenkin hieman arasti siihen sujuuko kaikki hyvin. Ja myönnettäköön, pieni iloisesti kutitteleva salaisuus on mukava!

Mutta koska vatsa pömpöttää jo iloisesti, voivat tarkkasilmäisimmät vatsanseudun kyttäilijät havaita jo merkkejä uudesta perheenjäsenestä. Vaatekaapista ei meinaa enää löytyä mitään päällepantavaa, joka pitäisi pienen salaisuuteni vielä omanani. Täytynee käydä tutustumassa kauppojen vaatevalikoimiin, josko sieltä löytyisi uutta sisältöä pukeutumiseen 🙂 Vielä en kuitenkaan halua siirtyä äitiysvaatteisiin, sillä ne tulevat korvistakin ulos ennen uuden pienokaisen syntymää.

Ensimmäisessä raskaudessa pidin pienokaisen omana tietonani todella pitkään, sillä erittäin pienikokoinen vatsa mahdollisti sen. Esimerkiksi töissä kerroin esimiehelleni tilanteesta melko varhain, mutta muille kerroin vasta kaksi kuukautta ennen äitiyslomani alkua. Ja uskokaa tai älkää, kukaan ei ollut huomannut mitään… Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä että vatsasta tulee edelliseen verrattuna valtaisa!