Äänettömällä
Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuu ohjailla pikkulapsia pelkillä käsimerkeillä? Voin kokemuksesta todeta, että käsimerkit pikkulasten ohjauksessa eivät toimi. Eivät näkyneet toimivan aikuisiinkaan 😀
Tarjosin puolisolleni isäinpäivälahjaksi vaimon joka oli äänettömällä. Kodissamme hiljainen nainen on harvinaista herkkua, joten mieheni näytti nauttivan tilanteesta täysin siemauksin. Ääneni lähti kolmen päivän mittaiselle lomalle ja sen aikana jouduin harjoitella lasten ohjausta viittomin. Ja arvatkaapa onnistuiko? No ei tietenkään! Mikä olisikaan helpompi ohittaa kuin käsiään taputtava ja eri ilmansuuntiin epämääräisesti huiskiva äiti.
Koska ääneni poistui lauantaina, ajattelin että ei se mitään, onhan puolisoni paikalla. Mutta hölmöpä olin kun kuvittelin hänen käyttävän ääntään päivän mittaan sen verrain kuin olisi tarvinnut. Yrittihän hän isämäisesti parhaansa, mutta niin. Tiedättehän että isät ja äidit aivan selvästi kiinnittävät huomiotaan eri seikkoihin ja ihan eri tavoin. Äidit kaikkeen ja isät eivät juuri mihinkään 😉 Esimerkkinä tästä toimii hyvin isäinpäivälounaamme.
Isäinpäivälounaalla esikoisemme ahmaisi ruokaa suuhunsa. Toiselta puolelta pöytää näin miten ruoka oli kuumaa ja tyttö huiski kohti maitolasia. Tyttären vieressä istuva isä ei huomannut mitään. Napsuttelin sormiani ja taputin käsiäni. Yritin kaikin tavoin saada mieheni huomion että hän ymmärtäisi tilanteen. Niin. Hän ei huomannut mitään. Käsimerkkini, napsutteluni, taputteluni ja kaikki mahdollinen huiskinta jäi täysin vaille huomiota. Samoin esikoisenkin huiskinta. Suuhan siinä paloi.
Isäinpäivälounaalla räpsäisty salakuva minusta kuvaa hyvin äänen katoamisen karmeutta. Se muistuttaa aivan Edvard Munchin Huuto -maalausta.