Pettymys

Ah, tuo kauan odotettu loma. Sitä on nyt vietetty reilu viikko. Odotin että saan kotiin mieheni, jotta voisin ilomielin jakaa hieman vastuuta arjen pyörittämisestä. Kyllä, myönnän että ajatus on itsekäs, mutta toisinaan iskias vaikeuttaa perusarkeani niin paljon, että on mahtavaa saada lapsi jonkun sellaisen syliin jonka jalat kantavat varmasti. Niin. Sellainen hienous tästä iskiasvaivasta on myös löytynyt…

Valitettavasti se ilo ei vain toteutunut. Puolisoni perusvaiva, välilevyn pullistuma, päätti palata loman kunniaksi vieraaksemme. Se tarkoittaa sitä, että puolisoni makaa sohvalla tai sängyssä puolikuolleena suurimman osan ajasta. Kaikki se ”ylimääräinen” apu mitä odotin saavani onkin tiessään, samoin kuin se apumäärä josta sain nauttia puolisoni ollessa vielä töissä.

Pitkien päivien jälkeen olen itkenyt umpiväsyneenä. Sen kerran kun en itse ole kunnossa, minun on jaksettava hoitaa itseni, lapseni ja puolisoni. Harmittaa niin vietävästi. Onneksi tämä päivä on ollut jo viikonloppua parempi.

Välillä olisi ihana heittäytyä jonkun hoidettavaksi. Maata hetki hiljaa kun joku silittäisi tukkaa ja juttelisi niitä näitä. Siivoaisi kodin ja ruokkisi lapseni. Välillä olisi ihanaa hengähtää vain hetkinen. Yleensä pyrin hoitamaan kaikki asiat tehokkaasti, heti kun mahdollista. En pidä siitä että asiat jäävät roikkumaan, mutta viime aikoina olen ollut kovin väsynyt.

Piristystä arkeen tuo pieni esikoiseni jonka puheen tulvasta ei tule enää lainkaan loppua. ”Äiti, auta. Kirja, kakkua, vettä.” Suomennettuna, äiti tarvitsen apua. En yllä kirjaani, minua janottaa ja haluaisin mennä ulos tekemään hiekkakakkuja. Tuon pienen tehopakkauksen vuoksi jaksan mitä vain <3