Poika

Niin. Siltä minusta nyt tuntuu. Eilen kävimme koko perheellä äänestämässä ja kotiin päin kävellessä minulle tuli tunne: se on poika. Ukkonen jyrähteli etäällä ja hiostava kuumuus enteili sadetta. Ja sitten minusta vain tuntui siltä.

Pojat ovat melko ihania. Erityisesti olen tänään ajatellut sitä nuorta miestä jonka tapasin tarkalleen ottaen yhdeksän vuotta sitten. Istuin samaan pöytään, esittäydyin. Jännitti. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ja nyt, vuosia myöhemmin olemme perhe. Meillä on ihana tytär ja vauva matkalla luoksemme. Ja edelleen olen syvästi rakastunut tuohon ihanaan mieheen.

Ajatus pienestä pojasta tuli täysin yllättäen, odottamatta. 10 päivän kuluttua saamme todennäköisesti tietää pitääkö tuntemukseni paikkansa. Ellei pikkuinen päätä sitten pitää asiaa vielä vain omana tietonaan asettamalla itsensä tiedonhaluisen äidin kannalta epäsuotuisaan asentoon. Veikkauksellani on tässä kuitenkin melkoisen hyvä onnistumisprosentti, toisin kuin vaikkapa lotossa.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe