Rakkauden vuosikymmen
Viime viikonloppuna juhlimme aikuisten kesken puolisoni ja minun kymmenen vuoden mittaista suhdetta, sekä samalla esittelimme tuttavapiirillemme uuden kotimme. Suunnittelu kesti viikkoja, mutta vihdoin juhlan kynnyksellä tunnelma oli odottava. Jaiks! Miten kaikki sujuukaan?
Aamulla isovanhemmat kaartoivat pihaan poimien pienet kullannuppumme mukaansa mökkireissulle. Auton kadotessa horisonttiin, mielessä pyöri vain tekemättömät työt. Nurmikonleikkuri laulamaan, imuri päälle ja kakkuun kuorrutteet ja koristeet niskaan. Piti myös muistaa tällätä itsensä juhlakuntoon, mikä näissä valmisteluissa tuntui olevan se haasteellisin osa-alue 😀 (Vuodet äitinä näyttävät tehneen tehtävänsä, kaikki muu ensin ja itsestä huolehditaan viimeisenä. Why, oh why?)
Tapasimme silloin kymmenen vuotta sitten eräänä toukokuisena iltana laulukilpailussa. Niinpä valmistelin puolisalaa pienen shown juhlakansalle 😉 Kitaristin säestyksellä lauloin viisi kappaletta jotka johdattivat tarinoillaan meidät tapaamisestamme aina tulevaisuuteen saakka.
Illan hämärtyessä siirryimme ulos ja show startattiin tapaamisiltanamme esittämälläni kappaleella, Kaikista kasvoista. ”Nyt vasta ymmärrän mä miksi löytänyt en aiemmin, sitä suurta rakkautta vaikka etsinkin. Kaikki on nyt päivänselvää kun sä olet lähelläni juuri näin.” Viikko ensitapaamisemme jälkeen tiesin että olin löytänyt etsimäni. Elämäni rakkaus oli tulla putkahtanut aivan salakavalasti luokseni sinä toukokuisena iltana. Show jatkui seuraavassa kappaleessa niillä alkuajan sekavilla tunteilla kun ei oikein tiennyt voiko tämä olla totta vai ei?! ”Kuka sä oot, ja mitä teet mun edessäni kello viis? On aamuyö ja uppoon taas sun silmiis ja mietin mikä tunne tää on – oi ei”. Seuraavaksi laulaa luikautinkin yhden puolisoni tämän hetken suosikkibiiseistä, Pulp Fictionin. Olen aina ollut hidas liikkeissäni, mitä elämän isoihin asioihin tulee. Olen aina halunnut harkita kaiken loppuun saakka (vähän liiankin pitkään joskus…), joten vaikka kaikki tuntuikin niin oikealta, en halunnut juosta suinpäin suhteesta avioliittoon ja lapsiin. Siksi luontevalta tuntuikin laulaa tämän vuoden kesäkumibiisi Vauvoja 😀 ”Niinku jääpala mä sulan kun sä katot mua, vaik koitan olla viilee. Damn mama, mä ihailen sun geenejä kai sä tiiät sen. Ja mä haluun haluun kanssas tehä vauvoja, mutten vielä en. Ja vaik haluun haluun kanssas tehä vauvoja, tanssitaan vielä hetki kahdestaan.” Ja niinhän me tanssittiinkin kahdestaan pitkän aikaa. Mutta kyllähän niitä vauvoja sitten myöhemmin tulikin, ihan kaksin kappalein. Lopuksi lauloin Ed Sheeranin kappaleen Thinking out loud. Tästä kappaleesta se ajatus koko esitykseen lähti. ”And darling, I will be loving you ´til we’re 70. And baby my heart could still fall as hard at 23. And i’m thinking ´bout how people fall in love in mysterious ways. Maybe just the touch of a hand. Well me – I fall in love with you every single day.”
Ja kuten eräs ystävämme mainitsisi, voi miten siirappista. Kyllä on tahmeaa, oikein valuu 😀 Mutta miksipä ei sitä rakkautta juhlisi? Näiden vuosien mittaan lukemattomat ystävämme ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsia. Ja koko ajan yhä useampi pariskunta eroaa. Minä halusin juhlia yhdessä pysymistä ja edelleen kukoistavaa rakkautta. Viva la amor! (tai jotain sellaista :D)
Juhlat olivat hyvät ja tunnelma rennon letkeä, aivan kuten toivoinkin. Keittiön puolella vaaditaan jonkin verran parannusta seuraavia juhlia ajatellen: enemmän suolaista ja boolia, vähemmän makeaa. Ja ehkäpä on syytä vähän treenata oman kuontalon laittoa. Kiharat katosivat ennen yökerhoa. Noh, ensi kerralla sitten paremmin 😉