Aivan alussa

Hei!

Mahtavaa, kun juuri sinä olet löytänyt blogiini ja lukemaan sen ensimmäistä tekstiä. Olen ajatellut jo tosi kauan, että pitäisi alkaa kirjoittamaan omia ajatuksia tekstiksi ja julkaista niitä, jotta joku toinen voisi kenties samaistua ajatuksiini ja elämäntilanteeseeni. Ja tänään vihdoinkin päätin, että nyt on sen aika jos koskaan!

Tämä ensimmäinen teksti ei tule olemaan kovinkaan pitkä, ajattelin vain tervehtiä ja kertoa joitakin mahdollisia ajatuksia blogini jatkoa ajatellen.

Olen siis 34-vuotias melkein 1-vuotiaan aivan mahtavan pojan äiti. Olen siis saanut kokea äitiyden iloa, kipua, intoa ja pelkoa, syyllisyyttä ja mitä näitä kaikkia tunteita onkaan, jo 11 kuukauden ajan. Ihan mieletöntä! Tämä aika on jotakin sellaista, jota kukaan ei pysty toiselle täysin kuvailemaan, se pitää kokea itse. Se on jotakin niin kokonaisvaltaista, että se vie mennessään ja samalla jotakin sellaista, jota en mistään hinnasta enää vaihtaisi pois. Tämä kaikki on saanut itseni miettimään aikaa ennen pientä rakastani, sitä kuka olin ja kuka halusin olla. Näistä haluaisin jatkossa kirjoittaa teille enemmänkin. Haluan lähteä itseni kanssa tutkimusmatkalle uuteen minuuteen ja kutsun juuri sinut mukaani, pysythän kyydissä.

Haluaisin kirjoittaa yleisesti elämästäni sellaisena kuin se on. Haluaisin oppia olemaan kaunistelematta sitä (ainakaan liikaa), jotta olisi mahdollisimman monia, jotka voisivat kokea tämän blogin olevan aito ja saavansa tästä jopa irti jotakin. En ole ammattikirjoittaja eikä minulla ole kokemusta tästä, mutta hei, enköhän opi jotakin matkan varrella.

Niin tosiaan, perheeseeni kuuluu poikani lisäksi ihana aviomieheni ja kaksi kollikissaa. Eli melko yksin saan naisena perheeni kanssa olla, mutta mitään en vaihtaisi.

Nyt pitää mennä, mutta kirjoittelen toisen postaukseni mahdollisimman pian!

Love, Me