Uusi nimi, uusi ulkoasu – sama blogi, sama kirjoittaja
Tämä blogi ei ole uus, vaikka nimi ja ulkoasu onki muuttunu.
Aiemmin kirjotin täälä nimelä Mamanpohdintoja luonnossa. Se nimi tuntu sillon omalta, ja moni asia siinä on edelleenki totta. Luonto, lapset ja arki kulkeepi edelleen mukana joka päivä. Silti josaki vaiheesa alko tuntua, että nimi rajasi blogia enemmän ko mie olin tarkottanu.
Toellisuuessa elämä ei mahu yhteen aiheeseen.
Rehellisesti sanottuna blogi ei myöskään ottanu kunnola tuulta alle. Suurin syy oli yksinkertanen: aika ei riittäny. Arki meni eele, niin ko se ussein mennee. Päivät täytty tekemisestä, ja kirjottaminen jäi heleposti siihen, että ois pitäny pysähtyä hetkeksi, eikä sitä hetkeä aina löytyny.
Silti kirjoittamisen halu ei kaonnu mihinkään.
Mie huomasin pallaavani siihen ajatukseen yhä uuestaan ja uueastaan. Että ois kiva kirjottaa. Ois kiva tallentaa niitä pieniä hetkiä, jotka muuten saattaa unohtua, vaikka justhin net hetket on niitä, mistä meiän elämä oikiasti koostuu.
Ehkä siksi tämä muutos tuntu oikialta.
Uus nimi ei tarkota uutta alakua, vaan enemmänki sitä, että blogi saapi hengittää vappaammin. Että mie voin kirjottaa just siitä, mistä millonki tuntuu luontevalta kirjottaa, iliman että minun tarvii miettiä, että soppiiko se johonki tiettyyn teemaan.
Tämän blogin aihe on minun elämä. Meiän arjen sekasorto. Justiinsa semmosena ko se kirjottamis hetkelä sattuupi olemaan. Joskus vähän syvällisempiä pohdintoja, joskus meiän luontoseikkailuja ja joskus aivan kauhiaa kaaosta. Eli kaukana semmosesta arjesta joka näyttää siistiltä kuvisa tai mennee justhin niinkö on suunniteltu. Tämä on sitä oikiaa arkea. Aamuja jotka alakaa kiireelä, päiviä jollon kaikki tuntuu sujuvan ja päiviä, jolloin mikkään ei mene niinkö ois ajatellu. Niitä hetkiä ko naurattaa keskelä kaaosta ja niitä ko väsyttääpi enemmän ko haluais myöntää ees itelleen.
Meiän arjen sekasorto ei usiastikkaan ole isoja asioita. Se on pieniä tilanteita, lauseita, ilimeitä ja sattumuksia, mikkä tapahtuu ihan tavallisina päivinä.
Luonto ihan varmasti tullee näkymään minun teksteisä edelleen. Se on iso osa meiän elämää, mutta se ei ole ennää pelekästään tämän blogin aihe. Se on hetkiä muitten joukossa, ei koko tarina.
Tämä blogi on paikka, misä arki saapi olla keskenerästä. Se paikka misä ei tarvi kaunistella asioita. Se paikka misä saapi kertoa elämästä justiin semmosena ko se on. Välilä sekavana, välilä huvittavana ja tosi ussein yllättävänki kauniina justhin semmosennaan.
Nimi muuttu. Ulukoasu muuttu. Mutta yks asia ei muuttunu: mie itte.
Tervetuloa Janican Matkaan!