Meiän pesue – mettäsä ja kotona

Täälä kirjottellee äiti-ihminen- luonnon, arkisten retkien ja maaseutu elämän rakastaja. Meiän pesueeseen kuuluu kolome kaks jalakasta ja yks nelijalakanen: mie, minun puoliso, meiän maailman rakkain rinsessa, joka on kulukenu poroaiasa ja mettäretkilä matkasa jo ennen ensiaskeleitaan, sekä porokoira Taiga. Meiän perhe on pieni mutta pippurinen ja kaikista vähiten semmonen suorittajaperhe. Me olema enemmänki semmonen ”kattelhan mihin pääythän”- tyyppisiä kulukijoita. Ja ylleensä me pääythän maale.

Kuka meistä tekee mitä?

Mie olen se, joka suunnittelee retken ja pakkaa eväät – ainakin teoriassa. Käytännössä kaikki kaivelhaan kassaan extempore, koska saan vain idean että nyt lähemä retkele, usein yhestä repusta löytyy vain lusikka ja toisesta villasukka. Mie olen ammatiltani tarjoilija, opiskelen luonto-ohjaajaksi ja viime talaven työskentelin porosafareilla. Päivitän myös aktiivisesti somea sekä Instagramin että TikTokin puolella.

Lapsi on seikkailija. Ei välttämättä jaksa kävellä kovin pitkään, mutta pysähtyy tutkimaan muurahaisia, sammalta tai risuja. Luonto on hänelle tuttu paikka – mutta silti aina uusi. Luonnetta riittää vaikka muile jakkaa ja välilä tuntuupi että loppuu käet ja jalat kesken tuon lapsen kans, siksi me paljon seikkaillaanki ulukona.

Minun mies on se, kenen kautta oon päätyny porohommiin. Hän on poroperheestä. Miehen kans jos lähemä retkele, niin se on kelekoila talavela tai kesälä sitä että lähethän kattellee näkkyykö poroja mettäsä ja koulutetaan meiän poropaimenta.

Sitte meilä on se poropaimen. Heinäkuussa 2023 syntyny Taiga. Taiga on aktiivinen ja nopea oppihman. Se ossaa myös olla päivän kotona ja nukkua sängyn alla, jos minun pittää opiskella enkä kerkiä viemää sitä pitkäle lenkile. Taiga ja meiän lapsi on niinkö paita ja peppu. Ollu alusta saakka.

Arki kotona

Meiän koti on pieni ja arki on joskus sotkuista, mutta hyvälä tavala. Tai no ei aina. Isompi koti ois kiva nii ei ahistais se, että ko mikkää ei mahu minnekkää. Meilä koira ravvaa ovella, lelut löytyy keittiöstä ja pyykit telineestä keskeltä olohuonetta. Me ei pyritä täyellisyythen, vaan semmosseen oloon, jossa on hyvä olla.

Meidän retket

Me ei olla vaeltajia, eikä suorittajia. Joskus retki on vartin kävely takapihan puistoon. Joskus lähethän vähän pidemmälle. Me opetelhan yhesä – miten tehhään tulet, miten pukeuvuthan järkevästi, miten maltethaan olla hilijaa ja kuunnella luontoa.

Joskus retkellä kaikki mennee piehlen: evväät jää kottiin, lapsi ei jaksa, tai sattaa räntää. Silloinkin tulee ylleensä hyvä muisto. Tai ainakin hyvä tarina.

Miksi kerron tämän?

Halusin alottaa tämän blogin, koska Instagram-tilini @mamanpohdintoja ei aina riittäny. Kaipasin tillaa pidemmille ajatuksille, tarinoille ja retkivinkeille – etenkin lapsen kanssa retkeilystä. Tämä blogi on meille kuin mettäreitti, jonka polulla saa välillä harhautua. Kirjotan arjesta, luonnosta ja vanhemmuuesta – rehellisesti, rennosti ja omala rytmilä.

Vielä kerran, tervetuloa mukkaan meiän perheen matkhan – mettäsä ja kotona.

Rakkauella,

Janica