Mikä sai minut rakastumaan luontoon?

Minun piti päästä ettihmän opiskelumotivaatiota, joten lähimä käyhmän koiran kans pienelä lenkilä, jospa se virkistäs aivotoimintaa.

Ei sieltä sitä opiskelumotivaatiota löytyny, mutta ajatus uuele blogipostauksele kyllä. Ja tässäpä se nyt ois, mikä sai minut rakastumaan luontoon?

Lapsena mie tykkäsin retkeillä. Mettä oli tuttu ja turvallinen paikka – sielä leikittiin, seikkailtii ja syötii evväitä. Mutta josaki vaiheesa se kaikki jäi. Nuoruus ja arki – ne vain vei mennessään. Välilä kävimä kavereitten kans laavuilemassa, mutta muuten mettä jäi kyllä taka-alale.

Viis vuotta sitte tapahtu jotaki, se joku muutti kaiken. Mulla oli tosi rankat ajat menosa ja minun hyvä ystävä päätti viiä minut luonnon keskele. Me menimä Auttikönkääle. Sielä me kävelimä ja tehimä sitten päätöksen, että me olema jotaki muutaki ko ystäviä. Siinä hetkesä se kaikki vain jotenki loksahti paikalleen.

Kuukausi sen jäläkeen alako vasanleikko aika ja menin ensmäistä kertaa ikinä aialle. Sielä keskelä mettää ja porojen ääniä, nuotion äärelä istuesa, mie yhtäkkiä muistin miten hyvä mettäsä on olla. Ja se sai minut muistamaan, mikä sai minut rakastumaan luontoon.  Miten ihanalta se savu tuoksuu ja miten rauhottava se nuotion räiske oikeasti on. Iliman nettiä. Siinä hetkesä heräsi kaipuu takasin luontoon – ja se kaipuu alko kasvamaa kovaa vauhtia.

Vuona 2023 minun työ tarjoilijana alako uuvuttammaan ihan toen teola. Se ei ennää antanu mulle nii paljon mitä aiemmin, tuntu että se vaan vie minusta kaikki mehut. Mie aloin sellaamaan opiskelupaikkoja. Ja löysinkin mielenkiintoselta kuulostavan koulun – luonto- ja ympäristöalan perustutkinto. No siinä hetken mielijohteesta mie hain sinne kouluun. Ja mie pääsin sinne. Siitä lähtien minun rakkaus luontoon on vain vahavistunu.

Mie olen kotosin pienestä kylästä ja sieltä oli aivan kauhia kiire poies – kaupungin sykkeeshen. Ennää mie en kaipaa vilinää tai kiirettä. Mie kaipaan sammalmättäitä, kahavin tuoksua nuotiola, hiljaisuutta ja sitä tunnetta, ko lapsi juoksee kumisaappaat jalasa pitkin polokua. Siitä synty myös tämä blogi. Haluan jakkaa näitä hetkiä ja muistuttaa itteä, että miksi mettään kannattaa palata. Aina vain uuestaan.

Ihania mettähetkiä teile!

Rakkauella,

Janica