Luontojumppa – liikettä, leikkiä ja yhteistä aikaa

Luonto jo itessään houkuttellee liikkummaan. Juostaan kannolta kannole, hypithän lätäköisä ja kontathan mättäältä toisele. Mutta jos te kaipaatta vähän rakennetta tai ideoita yhtesseen hetkeen, nii täsä on meiän hyväksi toettu ja lapsele sopivaksi muokattu jumppahetki.

Lämmittely

Jumppahan alakaa aina lämmittelylä. Se herättääpi kehon liikkeele ja valamistaa pienet lihakset toimintaan. Ko alotethan rauhallisesti, nii lapsi saa turvallisen siirtymän kävelystä aktiivisemphan tekemisseen. Lämmittelysä myös mieli siirtyy just siihen hetkeen mukhan.

Pyöritä päätä niinkö pöllö – seisothan paikallaan ja kattelhaan rauhallisesti vasemmale ja oikeale.

Hiivi kuin kettu – Hiivithän paikallaan

Kävele kuin karhu – Menhän pieni ympyrä karhukävelyllä tai jos se ei onnistu niin sitten kontaten

Kaiva ruokaa lumen alta niinkö poro – Jos jumppa tehhään talavela, niin sillon voiaan lummeen kaivaa käsin kuoppa, jos ei ole lunta niin kaivethan ilimaa.

Pompi niinkö pupu – Nyt voiaan jo vähän lisätä vauhtia. Pompithan niinkö puput, mutta paikallaan.

No sitten se vähän vauhikkaampi osio – nyt on lupa juosta

Jos tämän tekkee isommala porukala, niin tämän voipi totteutaa viestinä.

Tai jos haluaapi vaihtelua, niin jokaisela kierroksela voipi liikkua kuin joku eläin. Esim. Käy halaamassa puuta, mutta pompi kuin pupu. Reippaat ja hauskasti nimikoiut liikkeet kehittää lapsen motoriikkaa, mielikuvitusta, tasapainoa ja kehonhallintaa.

Mutta tämän voi totteuttaa myös juosten. Vauhikkaat liikkeett auttaa purkahman energiaa ja vahavistaa kehoa.

Tässä kannattaapi kuiten muistuttaa lasta että ei revitä oksia tai lehtiä puista, vaan etithän ne maasta. Ja näin me opetethan sitä lasta kunnioittammaan luontoa.

 

Viimesenä sitte rauhotuttaan

Rauhottumisosio auttaa kehoa pallautummaan ja mieltä tassaantummaan. Pienen lapsen keho käy kierroksila vilikkaan leikin jäläkeen, joten rauhalliset liikkeet sekä hengitys päättää leikin. Ne opettaa myös lapsele, että kehon (ja luonnon) kuunteleminen ja pysähtyminen on osa hyvinvointia – niinkö myös liikkuminenki. Tämän avulla myös opitaan havannoimaan luontoa myös kuuntelemalla.

Seiso kuin puu – Seisotaan suorassa ja nostetaan kädet ilmaan oksiksi.

Leijaile kuin lehdet – Liikutetaan käsiä rauhassa puolelta toiselle

Leiki, että olet aalto – Tehhään aaltoliike yhesä. Ensin käet kohti taivasta, ja sitten kohti varpaita. Muistethan kuitenki, että tehhään tämä rauhasa.

Hiljainen hetki, makkoile ja kuuntele luonnon ääniä – Makkoillaan ihan hilijaa ja kuunnellaan mitä luonto haluaa meille sanoa. Silimät voi pittää kiinni tai sitten voi kattella pilviä. Minkä muotoisia pilviä taivaalla näkkyy?

Meilä tämä toimii parhaiten sillon, ko ei ole kiirettä eikä tavotetta. Liike tullee leikin ohesa, ja hetki yhesä luonnon keskelä tekkee hyvvää meile molemmile. Välilä lapsi innostuu keksihmän itte uusia elläinliikkeitä, välilä taas mie ehotan jotaki – joskus saattaa jopa koko jumppa unohtua ko hoksathan että tuolahan mennee muurahaisia tai unohuma kerräämään käpyjä.

Luontojumppa ei vaaji mahottomasti aikaa, välineitä tai ohojeita, mutta täsä ois kuiten ideoita, jos haluatta kokkeilla!

Hauskoja jumppahetkiä!

Rakkauella,

Janica

perhe hyva-olo lapset liikunta

Kuulumisia maalta – kolmen mummolan taktiikka, yksi ruukkuruusu ja hetki muistellen mummoja

Tänä vuona sain herätä äitienpäivään maala. Lapsi ja puolison mummo toivat kahavin sänkyyn. Olo oli hetken kuin kuningattarella. Totuus: meiänhän ois pitänyt viedä kahavit mummolle. En vaan kerennyt – mummo heräsi ensin.

Aamu starttasi tuttuun tappaan porojen ruokinnalla. Siinä samala tuli mietittyä, että mitenköhän lapsi seleviää (tai mie!!!), ko viimesetki porot päästethän kesäksi mettään. On tuo lapsi ollu niin täysillä mukana ruokinnassa ja kaikessa, että kohta varmaan kyselee että missä ne kaikki on ja miksei kukaan ennää kaipaa heinää tai jäkälää. Toki joka vuosihan ne porot lähteepi mettään, mutta silti son aina kova paikka lapsele, joka ei vielä ihan täysin ymmärrä poron vuotta.

Poron ruokon jäläkeen puoliso jäi siivoamaan autoa (eppäilen että meni sinne piiloon) ja lapsi paineli koiran kanssa ympäri pihaa niinkö oisivat justiinsa saanu elinkautisesta vappautuksen. Lapio löysi käteen ja sillä levitettiin loputkin lumet pitkin pihaa – ja vähän myös sahanpurut. Isomummo ei ollut vaikuttunut tästä taideprojektista.

Sitten alkoi äitienpäivän mummolakierros – sama mikä käyään joka ikinen juhulapyhä. Ensin Kemmiin, missä ihailtiin merta ja mietittiin hetki, pitäiskö jäähä rannalle pohtimaan elämää. Ei jääty. Sielä oli myös yks pelottava pikkuorava joka lähti jahtaamaan meitä. Juostiin lujasti autoon ja lähettiin ajelemaan kohti seuraavaa mummolaa.

Toisessa mummolassa trampoliini oli kasattu ja lapsi ampui sinne sellaisella voimalla, että vanhemmat jäivät vaan katsomaan perään – koira perässä. Kyllä. Sinne menivät yhessä trampalle. Koska kaikki pittää tehä yhesä. Mummon kanssa käytiin etsimässä käpyjä, koska mitäpä sitä äitienpäivänä muutenkaan. Mie tein herkkuplatterin ja kattelin vanahoja kuvia. Voi mitä muistoja sieltä löytykään!

Ainii! Lauantaina ennen ko me lähettii maale tapahtui jotain todella harvinaista: puoliso osti mulle ruukkuruusun. Siis oikeat kukat. Tämä mies, joka ei ikinä osta mulle mitään kasvia, ei se sitä mulle ojentanu tai sanonu mittää. Löi sen keittiönpöyälle sanomatta mittää. Mutta mie oletin että son mulle, ko tuosa se edelleen on pöyälä.

Täsä kohtaa on hyvä mainita, että minun mummot – Tuula ja Sinikka – ja isomummo Kirsti oli ihan uskomattomia viherpeukaloita. Yhelä oli kasvimaa, toisela kasvihuone ja kolmannella kasvo tomaatit parvekkeella. Ja ne kukkapenkit ja ruukut! Mie en oo periny tätä taitoa ollenkaan. En saa mitään pysymään hengissä – en ees kaktusta. Mutta tänä keväänä päätin, että nyt mie opettelen. Ja tästä ruususta mie alotan. Se joko elää tai kuolee, mutta me molemmat yritetään. Saattaa olla että joudun vähän käyttämään hyödyksi oman kummin sekä lapsen kummin taitoja. Net on kans aikamoisia viherpeukaloita. Onneksi semmosia vielä lähipiiristä löytyy, vaikka mummot meitä kattelleeki pilvenreunalta.

Äitienpäivänä tulee aina vähän ikävä. Vaikka nykyään saankin viettää sitä äitinä, niin silti mielessä käy ne, joien kans sitä ei enää vietetä. Onneksi muistot ellää.

Kotimatkalla koira oli niin väsynyt, ettei huomannut että pysähyttiin. Kotona paineli samantien olohuoneen sängyn alle unele. Ja nukku aamuun asti.

Loppusaldo: kolme mummolaa, yks äiti, kaks mummoa, yks isomummo, kolme muistoissa kulkevaa mummoa, yks trampoliini, yks taidekritiikin saanut sahanpuruprojekti, yks ruukkuruusu ja yks umpiväsynyt koira. Äitienpäivä: suoritettu.

 

 

 

Toivottavasti myös teilä oli ihana Äitienpäivä!

Rakkauella,

Janica

perhe ajattelin-tanaan lapset vanhemmuus