Ensimmäinen raskauskolmannes
Oli tammikuu 2021 ja olin raskaana. Kahden keskenmenon jälkeen saimme lääkkeellistä tukea raskauden ylläpitoon yksityiseltä lapsettomuuslääkäriltä saadun diagnoosin perusteella. Kuten olen varmaan jokaisessa postauksessa tähän asti sanonut, olo oli todellakin sekava. Minua pelotti, kuten varmaan jokaista jossain vaiheessa raskautta pelottaa. Toisaalta olo oli todella toiveikas. Katsoin raskauslaskurista milloin mikäkin raskauden rajapyykki tulisi vastaan ja visualisoin jo tulevaa. Halusin ajatella, että nyt me todellakin voidaan ihan oikeasti saada vauva.
Pyrin ajattelemaan, että näin tämän kuuluikin mennä, vuosi 2021 on meidän vuosi. Me ehdimme muuttaa edellisenä vuonna rauhassa tähän uuteen isompaan kotiimme, jossa on työhuone ja sen lisäksi oma huone lapselle. Olimme nyt valmiimpia kuin ehkä olisimme olleet aiemmin.
Vaikka suhde oli tuore aloittaessamme perhehaaveilut, nämä kokemukset olivat lujittaneet meitä pariskuntanta. Minulla oli alusta asti ollut vahva tunne siitä, että tämä on se mun ihminen ja se tunne vain vahvistui matkan varrella. Meillä on ollut alusta asti todella hyvä keskusteluyhteys, joka varmasti auttoi asioiden läpikäynnissä. Olimme oppineet toisistamme valtavasti tämän kokemuksen myötä.
Parisuhde- ja raskaus -aihetta tulen käsittelemään varmasti vielä paljonkin, mutta mennään tässä postauksessa raskausviikkoihin. Aloitetaan ensimmäisestä kolmanneksesta, joka toisaalta oli se mullistava, mutta tuntui myös ikuisuudelta kun nyt jälkikäteen katsoo. Olin todella tietoinen mikä päivä ja raskausviikko oli milloinkin menossa ja halusin jo malttamattoma, että olisimme pidemmällä.
Raskausviikot 1-4
Ensinnäkin raskausviikkojen laskeminen tuntuu ihan hullunkuriselta. Raskausviikko 1 alkaa kun viimeiset kuukautiset ennen raskautta alkavat, eikä silloin vielä ole välttämättä viikkoihin lainkaan raskaana. Niinpä siis tänä aikana kävin Dextralla, minut ultrattiin ja aloitimme lääkärin osoittaman lukujärjestyksen noudattamisen. Ja sitten ei auttanut kuin odottaa. Edessä oli ikuisuudelta tuntuvat päivät ovulaation ja mahdollisen raskaustestin tekemisen tai toisaalta kuukautisten alkamisen välissä.
Söin keltarauhashormonia kierron tueksi, joka aiheuttaa itsessään erilaisia oireita. Lisäksi raskausoireet ovat hyvin lähellä kuukautisoireita, joten etenkin raskautta toivoessa sitä kuvittelee kaikenlaisia tuntemuksia. Kuitenkin ne alavatsan tuntemukset ovat raskaudessa ehkä hieman erilaiset kuin normaalissa kierrossa. Lisäksi rinnat olivat turvonneet, joka saattoi olla tilanne myös muutenkin. Kuitenkin jollain tasolla aavistin ja ehkä tunnistin noita oireita. Tai halusin tunnistaa. Joka tapauksessa sain ensimmäisen haamuviivan raskaustestiin viikon 4 lopussa ja siitä alkoi jännitys.
Halusin pelata varman päälle ja lopetin avantouinnin (ihan vaan varmuuden vuoksi) ja aloin noudattaa tarkkaan niin ruoka- kuin kosmetiikkasuosituksia. Otimme rennosti ja vietimme paljon aikaa kotona tai ulkoillen ihan vain lähimaastoissa (tokikin myös korona ja pakkaset vaikuttivat tähän). Tein myös heti tilauksen kaikenmaailman raskausarpivoiteita.
Raskausviikot 5-8
Viikolla 5 raskaustestin viiva jatkoi tummumistaan ja toki teimme myös digitaalisen testin, joka on mielestäni vaan ja ainoastaan kaiken rahan arvoinen niin raskaus- kuin ovulaatiotesteissä. Eipä tarvitse turhaan tiirailla ja arvella olemattomia viivoja. Saa mustaa valkoisella.
Ensimmäiset varsinaiset raskausoireet olivat tosiaan kohdallani sellainen jännä menkkakipumainen juilinta, arat rinnat ja tosi loputon väsymys. Muistan, kun olimme auttamassa pikkuveljeäni muutossa ja taisin auttaa itseäni lähinnä makaamaan sohvalla.
Kävimme myös varhaisultrassa raskausviikolla 6+5 ja näimme ruudulla nallekarkin kokoisen sikiön ja pienen sydämen sykkivän. Näky oli uskomattoman helpottava. Samalla viikolla alkoi myös pahoinvointi ja väsymys sen kuin syveni. Heräsin keskellä yötä vessaan ja juomaan smoothieta ja aamulla piti saada nopeasti ruokaa. Aloin nukkumaan päiväunia ensimmäistä kertaa elämässäni. Parhaimmillaan nukuin 20 minuuttia ruokatauolla ja illalla viimeisen palaverin jälkeen. Tai kahdet päiväunet illalla. Viikonloput oli parhaita ja otettiin tosi rennosti.
En välttämättä oksentanut joka päivä, mutta kun oksensin, siitä ei meinannut tulla loppua. Oksentamisen saattoi laukaista joku ihan typerä juttu. Esimerkiksi ajatus jostain ihan normaalista eilisestä ruoasta tai joku haju. Kaikki etoi ja oksetti. Minun täytyi lopettaa esimerkiksi hapanjuurileipominen, sillä juuren haju oli ihan ylitsepääsemättömän kauhea. Kahvi ei mennyt alas, mutta en halunnut luopua aamukahvirutiinista ja kokeilin esimerkiksi kofeiinittomia kahveja ja lopulta voittajaksi valikoitui Play maitokaakaojuoma.
Söin loputtomasti hedelmiä, jogurttia, mehujäitä ja join vettä. Kaikki makea meni alas. Minulla oli työpisteellä myös suolakeksejä. Jotain piti snackailla ihan jatkuvasti, että paha olo pysyi kurissa. Ennalta ei oikein pystynyt arvioimaan mitä teki mieli. Saatoin ajatella, että olispa ihanaa syödä raikas salaatti ja olin viiden haarukallisen jälkeen loppuillan pää pöntössä. Jos jotain hyvää, pahoinvointi oli iltapanoitteista ja tein koko ajan etätöitä, joka teki töissä selviämisestä huomattavasti helpompaa. Oksensin vain yhden palaverin aikana ja pystyin sulkemaan työpäivän jälkeen koneen siltä istumalta ja ottamaan päiväunet.
Raskauviikot 9-12
Kävimme toisen kerran varhaisultrassa raskausviikolla 9+3, sillä olimme menossa Keski-Suomeen Jaakon vanhemmille ja halusimme jo kertoa uutiset. Vauva oli kasvanut valtavasti noissa parissa viikossa, käynyt läpi oikean muodonmuutoksen. Nallekarkkimaisen olomuodon sijaan tunnistettavissa oli pää, keskivartalo ja neljä raajaa. Kuvat ei oikein anna oikeutta tuolle muodonmuutokselle, mutta meillä on ihana video, jolla tyyppi jorasi täysiä kohdussa pylly heiluen.
Edelleen pelko oli läsnä. Tein päivittäin Miscarriage reassurer -sivulla laskurin, joka näytti päivä päivältä pienemmän todennäköisyyden keskenmenolle. Varhaisultrassakin jo sanottiin, että kyllä tässä vaiheessa todennäköisyydet alkavat olla jo meidän puolella. Hormonipitoisuuksiani seurattiin viikottain verikokeella ja kaikki näytti hyvältä. Pääsin lopettamaan ensin toisen tukilääkkeen ja lopulta viimeisen. Lääkkeiden jättäminen pois jännitti valtavasti. Tuli sellainen olo, että pystyykö minun kroppani todella handlaamaan tämän itsenäisesti. Mutta niin se vain pystyi.
Pahoinvointi saattoi väistyä joksikin päväksi ja luoda toivoa, mutta palasi aina kuitenkin takaisin. Kärsin siis pahoinvoinnista ja kovemmasta väsymyksestä aika lailla viikoilla 7-14. Päikkäröinti siis jatkui ja Jaakko hemmotteli minua sänkyyn tuoduilla aamupaloilla etenkin viikonloppuaamuisin. Muuten raskautta ei huomannut ulkoisesti, mutta rinnat kasvoivat ihan älytöntä vauhtia.
Kävimme ensimmäisessä neuvolassa, minulla oli labrat ja lopulta ensimmäinen kolmannes huipentui niskaturvotusultraan. Otimme julkisen tarjoamat yhdistelmäseulat, mutta emme menneet mihinkään muihin testeihin. Seulojen perusteella kaikki näytti hyvältä.
Niskaturvotusultrassa tyyppi alkoi näyttää jo vauvalta. Saimme lasketuksi ajaksi 5.10. ja sikiö vastasi muuten mittoja, paitsi hänellä oli hieman viikkoja pidemmät jalat. Tämä ei varsinaisesti yllättänyt, kun vanhempina on kaksi tällaista pitkäjalkaista ja muutenkin pitkähköä ihmistä. Oli oikeastaan aika ihanaa alkaa jo kuvitella, millainen tyyppi sieltä lokakuussa sitten paljastuukaan. Kaikki pienet yksityiskohdat tuntuivat ihanalta. Jaakkoa sanottiin ensimmäistä kertaa isäksi ultrassa ja muutenkin kaikki alkoi vähän kerrallaan konkretisoitumaan. Muistan, että olo oli aika maaginen kun ajelimme takaisin kotiin.
Olimme kertoneet raskaudesta jo perheille ja lähimmille ystäville (olin jakanut myös esimerkiksi yritysmatkaamme ja keskenmenot aika avoimesti myös näiden samojan henkilöiden kanssa), mutta halusimme odottaa vielä vähän ennen kuin tulemme raskauskaapista ihan julkisesti.