Kirjoittelin ensimmäisen raskauskolmanneksen ajatukset, kulun ja oireet tähän postaukseen. Koska nyt reaalimaailmassa mennään jo viimeistä kolmannesta, voisin tässä kohtaa summata toisen kolmanneksen. Raskaus on jotenkin siitä kummaa aikaa, että aika sekä kuluu älytöntä tahtia, mutta silti matelee. Päivät ja viikot voivat tuntua ikuisuudelta, mutta yhtäkkiä ollaankin jo loppusuoralla.

Vähän samalta tuntui toinen kolmannes. Aika tuntui tavallaan tosi pitkältä, mutta kului silti ihan hetkessä. Minulla vaihtuu raskausviikko tiistaisin ja silloin saa katsottua raskaussovelluksesta aina uuden hedelmän ja uuden viikon vaiheet. Jos eka kolmannes mateli päivä kerrallaan ja tuntui, että uutta hedelmää sai olla odottamassa ikuisuuden, tuntui että nyt tokalla kolmanneksella hedelmä vaihtui jatkuvasti.

Toka kolmannes on ollut tähän asti minun raskauden lempiaikaa. Vatsa alkoi näkymään, potkut tuntumaan ja pahoinvointi oli suurimman osan ajasta poissa. Olin ekalla kolmanneksella toisinaan vakuuttunut siitä, että minusta ei olisi tähän raskauteen enää ikinä uudestaan. Kun pahoinvointi oli ollut hetken poissa, mieli kuitenkin muuttui hyvin äkkiä. Tuon karun aikakauden unohti ihan hetkessä. Nyt huomaan jo ajattelevani, että mikäs tässä on olla raskaana, voishan tän hyvin tehdä uudestaankin.

Mutta sukelletaan nyt tarkemmin viikkoihin ja niiden sisältöön.

Raskausviikot 13-16

Olimme käyneet jo NT-ultrassa ja saaneet sieltä tulokseksi, että kaikki sujuu normaalisti. Olin saanut töistä tulevalle lokakuulle alkavan todella mielenkiintoisen mahdollisuuden ja vastaukseni esimiehelle oli ollut niin epämääräisen tekoinnostunut, että hän oli kuulemma alkanut pohtimaan, että olen varmaan vaihtamassa firmaa. Itse vaan mietin, että voi helvetti, tuo oli juttu johon olisin todella halunnut, mutta olen silloin synnyttämässä uutta elämää. Näinpä siis ajattelin, että minun on pakko kertoa uutiset ja muistan kuinka minua jännitti ihan uskomattoman paljon. Onneksi jännitykseni oli täydellisen turhaa, raskausuutiseeni suhtauduttiin todella lämpimästi ja ihmiset olivat aidosti onnellisia. Pääsin myös yli työpettymyksestä ja esimieheni lupasi yrittää järjestää minulle vastaavaa mahdollisuutta seuraavalle vuodelle.

Pahoinvointi jatkui edelleen, mutta alkoi olla helpottamaan päin. Olin aivan varma, että en enää ikinä voi haistaa ja maistaa mitään normaalisti ilman yökkäilyä, mutta kummasti tuokin sitten palautui normaalisti. Suunnilleen viikolla 15 kahvikin alkoi taas jo pikkuhiljaa maistua ja makuaisti alkoi normalisoitua kaikkien ennakko-odotuksien vastaisesti.

Huomasin, että minulla oli kova nälkä jatkuvasti. Aamupala vaihtui runsaaseen kaurapuuroon kaiken maailman höysteillä ja sen lisäksi tarvitsin vielä toisen aamupalan. Lounaan syön joka päivä kello 11 (raskaana tai ei) tai muuten tunnen nääntyväni eikä mistään tule mitään, joten aamuisin tuli tankattua ihan huolella ravintoa. Muista myös, että veden juonti oli ihan huipussaan, kävin monta kertaa palaverin aikana täyttämässä juomapulloa tai vesilasia.

Maha alkoi ehkä hieman pömpöttää näillä raskausviikoilla ja aloitin jokaisen aamun esittelemällä Jaakolle mun mahaa saatesanoilla ”eikö ookin jo aikamoinen pömppä” ja Jaakko vastasi, että joo, niinhän sitä eilenkin jo puhuttiin. Olimme viikolla 15 käymässä taas anoppilassa ja söimme ison aterian ja join vichyä, jonka seurauksena maha oli isompi kuin ikinä. Olin todella innoissani ja otin vessassa kuvia siitä.

Oireet olivat aika maltillisia, kun pahoinvointi poistui lopullisesti viikolla 14 ja alettiin elää sitä ihanaa keskiraskautta. Odotin joka päivä, että tuntisin liikkeitä, mutta tuntemukset olivat vielä hyvin maltillisia, joiden myötä lähinnä pohdin, liittyikö tuntemus suoliston toimintaan vai vauvaan. Fiilis oli kuitenkin aika uskomaton. Vihdoinkin tunsin taas olevani hieman enemmän oma itseni ja jaksoin tehdä asioita.

Kävimme viikolla 16 yksityisellä katsomassa ultrassa, josko meidän olisi mahdollista nähdä lapsen sukupuoli. Ultraaja laittoi minut hyppimään ja pomppimaan, jotta vauvan asento muuttuisi suotuisammaksi, mutta hän piti jalkansa tiukasti ristissä. Kuitenkin jo vauvan näkeminen ja havainnot siitä, että kehitys sujui normaalisti, oli enemmän kuin tervetulleita kun emme saaneet vielä liikkeistä varmistusta.

Raskausviikot 17-20

Näillä raskausviikoilla kehossa alkoi huomaamaan todella muutoksia ja vatsa alkoi jo näkyä (toki se oli helposti vielä piilotettavissa jos halusin). Rintani olivat kasvaneet jo ihan alkuraskaudesta asti ja tässä kohtaa minulla alkoi olla jo ihan näkyviä raskausarpia rinnoissa. Rasvasin, öljysin, you name it, ihoani monta kertaa päivässä erikoisvoiteilla joiden luvataan ehkäisevän raskausarpia, mutta ainakaan minulla sillä ei ollut mitään vaikutusta.

Paljastimme vauvauutiset Instagramissa raskausviikolla 18. Se tuntui todella jännittävältä ja olikin aivan ihanaa miten ihmiset reagoivat. Saimme lukemattomasti todella koskettavia onnitteluja, sekä kauniita tarinoita siitä miten uskomaton asia vanhemmuus on.

Huomasin ensimmäistä kertaa, että en pysty samalla tavalla enää polkemaan esimerkiksi kovimpia ylämäkiä fillarilla ilman, että kohtuni kovettuu. Äitini kertoi, että kyseessä on supistus. Aloin vähän kerrallaan liikkumaan rennommin ja jätin pidemmät kymmenien kilometrien pyörälenkit tai suuntasin pyöräilemään ajan kanssa todella rennosti.

Muita oireita näillä viikoilla olivat närästys ja pikkuhiljaa vahvemmin tuntuvat vauvan liikkeet.

Viikolla 20 kävimme rakenneultrassa, jossa sain vielä vahvistusta liikkeille, kun näin ja tunsin samaa aikaa näytöltä noita tuolloin vielä kovin hentoisia potkuja. Nyt tiesin varmasti miltä liikkeet tuntuivat. Rakenneultrassa kaikki oli muutenkin normaalisti ja saimme veikkauksen sukupuolesta. Meille pitäisi tulla tyttö, varmaksi ei kuitenkaan pystytty sanomaan. Olimme innoissamme, taas askel lähemmäs konkretiaa.

Raskausviikot 21-24

Näillä viikoilla aloimme tekemään enemmän hankintoja. Tein Excel-tiedoston, johon listasin niin tavarat kuin vaatteet, joita tarvitsisi hankkia. Aloimme miettimään miten teemme pikkuiselle oman lastenhuoneen. Meillä on tällä hetkellä kaksi ylimääräistä huonetta ja aloimme pyörittelemään kumpi tulisi vauvalle ja kumpi työhuoneeksi.

Maha alkoi nyt olla jo ihan tunnistettavissa vauvamahaksi. Pakkasin osan pieneksi jääneistä vaatteista laatikoihin vaatehuoneen perälle odottamaan raskauden jälkeistä aikaa. Osa vanhoista vaatteista meni edelleen päälle, mutta olin jo onneksi hankkinut lisäksi myös joitain raskausvaatteita tai mekkoja, jotka menisivät myös mahan kanssa.

Oireiden suhteen aloin huomaamaan, että hengästyin todella helposti (esimerkiksi kuvatessani videota, jossa olimme kissojen kanssa kävelyllä kuulostin kun olisin juuri juossut maratonin). Lisäksi minulla alkoi olla outoja lonkkakipuja, joiden takia makuuasennosta esimerkiksi sohvalta nouseminen oli toisinaan vähän työn takana. Kuitenkin olin säästynyt esimerkiksi selkäkivuilta ja nukuin ihan hyvin ilman sen kummempia herätyksiä, josta olin todella onnellinen.

Raskausviikot 25-28

Näillä viikoilla olo alkoi olla jo kohtuullisen raskas. Aloin tuntea olevani raskaana. Tähän on varmasti vaikutuksensa myös tuolloin kesäkuun puolivälissä alkaneella helleaallolla, joka ei ottanut loppuakseen. En tiedä olisinko ollut lopulta vähemmän rikki ilman raskautta. Ehkä olisin.

Raskausviikolla 25 täytin 31-vuotta ja sain sattumalta synttäripäivänä myös äitiyspakkauksen. Oli ihanaa päästä hipelöimään noita pieniä vaatteita ja päästä pesemään, sekä viikkaamaan ne odottamaan vauvaa. Äitiyspakkauksen saaminen tuntui kieltämättä yhdeltä virstanpylväältä.

Vauvan liikkeet vain vahvistuivat ja välillä vatsa oikein pomppi vauvan potkujen myötä. Lisäksi alkoi ei niin ihana uusi raskausoire, todella kipeät ja arat nännit. Rinnat olivat olleet koko raskauden arat ja turvonneet, mutta tämä oli ihan jotain muuta. Välillä tuntui kuin nännejä olisi tökitty neuloilla ja teki ihan kunnolla kipeää.

Enää ruoan tankkaaminen ei onnistunut samaan malliin, tuloksena oli maailmanlopun ähky, joka sai tuntemaan, että vatsanahka repeää. Myöskin kohdun paine alkoi tuntumaan eri tavalla. Ja vessassa piti ravata. Sain onneksi nukuttua yöni ilman vessakäyntejä, joka oli kieltämättä ihanaa.

Ilmeisesti nouseva paino ja raskauden mukanaan tuomat muutokset olivat rasitteena myös jaloille. Jos kävelin yhtään pidempiä matkoja. Jalkapohjat olivat todella kipeät aamulla ja esimerkiksi yläkerrasta alakertaan siirtyminen oli aamuisin aika duunia. Lisäksi sain öisin lihaskramppeja, joihin löytyi apu magnesiumvoiteesta ja jalkaterät olivat todella turvonneet.

Raskauden puolivälin jälkeen ei enää ultrata (joka tuntuu tavallaan vähän oudolta), mutta kävin kuukausittain neuvolassa kuten kaikki esikoistaan odottavat. Siellä seurattiin erilaisia arvoja, sikiön sydänääniä ja vatsan kasvua sf-mitan avulla. Koko neuvolakokemus on tuntunut minusta aika kliiniseltä. Olisin kaivannut enemmän keskustelua esimerkiksi parisuhteesta, elämänmuutoksesta ja miltä tämä kaikki tuntuu, mutta siellä on keskitytty lähinnä testituloksiin ja meillä ei ole tehty lainkaan edes neuvolaohjelmaan kuuluvia voimavarakartoituksia ja parisuhteesta on puhuttu vain siitä näkökulmasta tarvitaanko isyydentunnustus.

Minulla oli viikolla 27 myös paljon pelkäämäni sokerirasituskoe. Sokerirasituksessa pelotti kolme asiaa: useat verikokeet, paasto näillä helteillä ja sokerilitkun juominen tyhjään mahaan. Minulla oli aika paha piikkikammo ennen raskautta, mutta se on onneksi helpottanut, kun olen ollut oikea neulatyyny kaiken maailman kokeiden myötä ja minusta on otettu verinäytteitä parhaimmillaan viikoittain. Verikokeet sujuivat onneksi helposti. Myös paasto meni kivasti ja sokeriliemi maistui vähän vahvalta mehukatilta eikä saanut minulle pahaa oloa. Koko homma oli nopeasti ohi ja pystyin jatkamaan normaalisti töitä sen jälkeen. Eli ainakin minun kohdallani pelko osoittautui täysin turhaksi.

Aion jatkaa näiden päivitysten tekoa viikoittain, sillä tähänkin olisi ollut vielä miljoonasti enemmän asiaa. Palataan siis ensi viikolla, silloin käsittelyssä raskausviikko 29.