Raskaus on ristiriitaisuuden aikaa

Avasin ensimmäisissä postauksissa hieman tunteita perheen perustamisen ja yritysajan osalta. Olen älyttömän onnellinen, että monenkirjavista tunteista vanhemmuuteen liittyen on alettu puhumaan ääneen ja tämä keskustelu on tullut omaankin kuplaan jo ennen kuin perheen perustaminen oli itselle ajankohtaista.

Päätös perheestä tuntuu tosi isolta. Ja toki se sitä onkin. Olen ajatellut perheen perustamisen olevan lopullisempi kuin yksikään avioliitto tai yhteinen omaisuus. Kaikesta muusta pääsee eroon, mutta yhteiset lapset on ikuisia. Tämä lopullisuus ja toisaalta se ajatus, että kaikessa pitäisi olla tosi valmis, on ainakin omalla kohdallani saanut aikaan epävarmuutta koko perheajatuksen edessä ja saanut pohtimaan onko minusta tähän.

On ollut tosi iso juttu, että nykyään näkee esimerkiksi somessa erilaisia tunteita, sekä monenlaisia tapoja olla perhe. Kaikkien ei tarvitse olla mitään superäitejä, kaikille tämä on uutta ja epävarmuuksista on ok puhua ääneen. Toisaalta perheenä voi tehdä paljon niitä samoja juttuja mitä on tehnyt ennen lapsiakin. Hitsit kuinka vapauttavaa ja inhimillistä. Ja ainakin itselleni yksi niistä tekijöistä, joka on saanut äitiyden tuntumaan vähän enemmän samaistuttavalta. Joltain, mihin minustakin olisi, vaikka haluan edelleenkin jatkaa urallista kehitystä ja olla onnellinen parisuhteessani. Olla myös minä.

Kirjoitin aika lailla kuukausi sitten näin Instagramiin:

Tää raskaus on yhtä ristiriitaisuuden aikaa.

Tätä on toivonut ja odottanut niin hartaasti, mutta samalla tosi moni asia pelottaa.

Samalla visualisoi meidän arkea perheenä ja on kaikesta niin loputtoman onnellinen, mutta pelkää, mitä jos jotain meneekin vielä pieleen.

Samalla fiilistelee kuinka pääsee seuraamaan oman lapsensa kasvua ja toisaalta tajuaa, että ne kaikkein huolettomimmat nuoruuden päivät ovat omalta osalta takana eivätkä tule enää koskaan sellaisenaan takaisin.

Samalla on niin vaikuttunut kuinka kauniiseen, ihmeelliseen asiaan keho pystyy ja toisaalta vähän ahdistaa kuinka se muuttuu ja ei olekaan enää vain itsellä käytössä.

Mä olin alkuvuonna ihan vakuuttunut, että nyt meidän täytyy tehdä ihan paniikissa kaikkia parisuhdejuttuja kahdestaan ennenkun kaikki on toisin. Musta oli jotenkin ihana kun Jaakko sanoi, että täähän on vaan yksi vaihe ja tästä oikeastaan kaikki alkaa. Meillä on loppuelämä aikaa.

Nyt olen saanut työstettyä ajatusta samaan suuntaan ja tässäkin varmaan se klisee pitää paikkansa, että raskaus valmistaa tulevaan vanhemmuuteen. Nyt kun olen ollut raskaana periaatteessa koko vuoden 2021, huomaan, että nää ristiriidat ainakin vähän helpottaa päivä päivältä. Ja vielä on onneksi aikaa.

Ja näinhän se on.

Nyt olen raskausviikolla 29 ja jo tässä kuukaudessa on tapahtunut tosi paljon. Tokikin seison täysin sen takana, että raskaus on ristiriitaisuuden aikaa, mutta jotenkin moni asia on tämänkin tekstin kirjoittamisen jälkeen loksahtanut paikalleen. Raskaus on ilmeisestikin aika täydellisesti mitoitettu. Siinä ehtii hyvin käymään nämä erilaiset pelot, pohdinnat ja epävarmuudet läpi (ja kehittää rutkasti uusia!).

En ole käynyt missään vaiheessa läpi sellaista ihan täydellistä mitä on tullut tehtyä -tyylistä paniikkia (joka sekin monilla ihan kuuluu asiaan ja on täysin normaalia näin ison asian edessä), mutta juuri tuo oman nuoruuden loppuminen sellaisenaan on aiheuttanut paljon ajatuksia. Toisaalta koen, että onhan tässä nuoruutta eletty. Silti huomaa pohtivani, osasiko huolettomista nuoruusvuosista nauttia riittävästi ja ihan aidosti tiedostaa kuinka spesiaalia aikaa se on ollut kaikkine kokemuksineen. Tavallaanhan tämä pohdinta on ihan hölmöä, sillä omat kiinnostukset ovat alkaneet siirtyä muualle, mutta silti tuohon luopumiseen liittyy jonkinlaista haikeutta.

Pelot muuttuvat haaveiksi ja suunnitteluksi

Pelko raskauden ympäriltä on pikkuhiljaa väistynyt ja tilalle on tullut lisää toiveikkuutta. Kai vanhemmuuteen liittyy aina jonkinlaisia huolia ja varmasti lapsen syntymän myötä niitä tulee lisää, mutta olen huomannut alkaneeni nauttia tästä erityislaatuisesta ajasta. Enää ei stressaa niin paljon jokaisesta suupalasta, siitä tekeekö jotain väärin tai jos liikkeitä ei kuulu hetkeen.

Nyt vikalla kolmanneksella vauvan liikkeet ja sen myötä vauvan rytmi alkaa olla tosi tuttuja. Se tuo rauhaa. Toisaalta tietää, että tässä kohtaa syntyessään pienellä olisi jo mahdollisuudet selviytyä, joten olen siirtänyt ajatuksia jo pikkuhiljaa raskaudesta selviämisestä vanhemmuuden puolelle.

Olen alkanut visualisoimaan (ja odottamaan!) synnytystä, tulevaa arkea ja toisaalta tajuamaan myös ihan eri intensiteetillä, että meille ihan oikeasti tulee vauva. Hän tulee osaksi meidän perhettä. Meille muuttaa uusi ihminen, johon päästään pikkuhiljaa tutustumaan. On toisaalta kutkuttavaa ja niin pelottavaa, miettiä, millaisen elämän pystymme lapsellemme rakentaa. Odotan jo valtavasti esimerkiksi kaikkia juhlia ja uusia perinteitä, joita pääsemme hänelle näyttämään.

Ja mitä tulee siihen ajatukseen, että nämä ovat meidän viimeiset hetket ihan kahdestaan pitkiin aikoihin. Tottahan se on, ei sitä ihan heti viikoksi pääse reissuun vain kaksin. Toki haluan nyt vielä luoda yhteisiä muistoja, vaalia meitä ja meidän erityislaatuista suhdetta. Mutta olen kuullut niin paljon hyviä kokemuksia kuinka vanhemmuus tuo lisää syvyyttä parisuhteeseen, toista arvostaa ihan uusilla tavoilla ja kuinka esimerkiksi seksielämä on joidenkin kokemuksen mukaan jopa parempaa perheen perustamisen myötä.Tämä on rauhoittanut mieltä parisuhdepaniikin osalta, vaikka toki tiedostan, että edessä on varmasti väsymyksen myötä tulevia turhia riitoja ja toisaalta paljon asioita, joihin ei edes osaa varautua.

Nyt joka tapauksessa ollaan luomassa meidän yhteistä tarinaa, jonka myötä pääsemme molemmat kokemaan nämä ainutlaatuiset asiat ensimmäistä kertaa ja yhdessä. Se on aika romanttinen ajatus.

Tästä kaikki alkaa.