Pelko
22 vuotiaana luulin olevani melko aikuinen.Kun nyt mietin taaksepäin ymmärrän tuolloin vielä olleeni kovin keskenkasvuinen, apua ja tukea monessa asiassa tarvitseva nuori.Avunantajina olivat useimmiten tietenkin ne kaikista lähimmät henkilöt.Vanhemmat, ystävät ja sukulaiset.Äidille soitin silloin kun en tiennyt,miten perunamuussia tehdään ja isälle siinä vaiheessa kun auto tilttasi.Ja lukemattomissa muissakin asioissa he saivat aikuista tytärtään ohjeistaa.Ystävät ottivat kopin silloin kun sydän oli rakkaushuolista pirstaleina ja elämä tuntui loppuvan juuri siihen nimenomaiseen hetkeen.Omien lasteni kanssa tuntuu olevan samoin.Kolme heistä on kaksikymmentä jo täyttänyt ja he pärjäävät pääsääntöisesti loistavasti.Silti heillekkin tulee eteen kysymyksiä joihin me vanhemmat heidän kanssaan yhdessä koitamme löytää vastauksiä.Heilläkin on hetkiä,jolloin kannattelijoina toimivat joko me sukulaiset tai sitten ystävät joka ymmärtävät joitakin asioita ehkä meitä paremmin.Mutta heillä on mahdollisuus meihin ja meidän apuumme.Ihan niinkuin minullakin on ollut mahdollisuus omieni tukeen ja apuun.Siksi minusta tuntuukin käsittämättömältä ajatus,että maahanmuuttovirasto on jälleen tehnyt mielivaltaisen päätöksen ja päättänyt karkoittaa maastamme nuoren jonka kaikki elämän kiinnikekohdat ja tukiverkostot ovat täällä.Tämä nuori asuu kunnassamme ja käy täällä lukiota.Hänen perheensä on täällä.Se ainoa perhe ja suku mikä hänellä olemassa on. Minun mielestäni tämä ihminen on vielä jos ei nyt ihan lapsi-niin nuori ainakin.Sellainen joka elämässään tarvitsee omiensa tukea ja apua.Ihan niinkuin minä aikanani ja lapseni nyt.Mietin,miltä tuntuisi lähettää joku omista lapsistani kieltä osaamattomana ja ilman tukiverkkoa paikkaan joka heille olisi entuudestaan turvaton ja pelottava.Mietin myös,että selviäsivätkö he siellä ylipäätään.Jos maahanmuuttoviraston päätös toteutuu niin tälle paikkakunnallamme asuvalle nuorelle ja hänen perheeleen minun kauhukuvani ovat todellisinta totta.En luultavasti osaa edes kuvitella perheessä tällä hetkellä vallitsevan pelon ja ahdistuksen määrää mutta sitä minä ihmettelen ,että onko minun Suomeni oikeasti tälläinen? Toivottavasti ei.Toivottavasti esimerkiksi pojan tueksi kerrätävään addressiin tulee sellainen määrä allekrijoituksia,että viranomaisten on siihen välttämätöntä reagoida.Jos siis törmäätte esimerkiksi netissä jaettuun addresiin jossa kerätään nimiä Bijoy Amran Ahamedin käännytys päätöstä vastaan niin pyydän nöyrästi teitä allekirjoittamaan sen.