Isänpäivän Hellskitchen

Isäinpäivä viikonloppu on ollut ihana.Kaikki perheen tytöt ovat olleet kotona ja laatuaikaa on vietetty pelaillen, höpöttäen ,punttisalilla ja koiralenkeillä.Sen lisäksi,että melkein koko perhe on koossa on mieleni pysynyt korkealla siksikin,että minulla on ollut peleissä tuuri.Tärkeintähän nimittäin  on se voitto.Isäinpäivän huipentuma oli päivällinen jonka tyttäret valmistivat.Päivällisen yhteydessä sankari sai myös lahjuksensa.Keskimmäisen tyttären ihan itse tekemän kortin ja Haloo Helsingin kokoelmaboxin.Ennen lahjojen jako harmoniaa oli päivällisen valmistamisessa suurta draamaa.Kuinkas muutenkaan,koska mehän nyt vain olemme me. Temppramenteiltamme Suomen ehkä Italialaisin perhe.Minä venyin hyvillä mielin pitkään sängyssäni kun tyttäret alkoivat puuhastelemaan päivällistä.Ehkä suunniteltuun aikatauluun nähden himpun verran myöhässä mutta diplomaattisesti jätin asiasta huomauttamisen sikseen. Lueskelin lehtiä kun havahduin nokkaani tulevaan palaneen käryyn.Kauhealla sininittelyllä sain itseni pidettyä sängyssä ja ajattelin,että hätä ei varmaankaan ole suuri koska ääntää oli kuitenkin huushollissa kohtuu vähän.Noin 45 minuuttia ennen suunniteltua ruokailuaikaa ajattelin nousta , käyttää koirat ulkona ja samalla vaivihkaa katsahtaa keittiöön.Päivällinen oli siinä vaiheessa vielä aika atomeissa ja tunnelma alkoi tuntua kohtuullisen kireältä.Minua pyydettiin poistumaan ja tein työtä käskettyä.Tyttärien työskentely jatkui suljettujen ovien takana.Vanhin tyttäristäni teki pääruokaa ja nuorimmat jälkiruoka kakkua.Kakun teossa oli ihan helvetin monta eri vaihetta ja ne kaikki eri vaiheet vaikuttivat olevan vaiheessa.Mieheni saapui tässä kohtaa lenkiltä ja ilmeisesti myös keittiössä olevat ihmiset havahtuivat siihen ,että tässä hommassa ei nyt kussut pelkästään aikataulu vaan myös jälkiruoka kakun kohtalo alkoi olla pahasti uhattuna.Keittiöstä alkoi kuulua hillitöntä huutoa ja ulvontaa .Mieheni huuteli vessasta,että keskimmäinen tyttäreni koittaisi nyt vain rauhoittua.Asia ei hänen huutelustaan huolimatta rauhoittunut mihinkään suuntaan joten hän komensi minut keittiöön.Taas tein työtä käskettyä ja keittiössä minua odotti vanhin tyttäreni joka koitti mahdollisimman rauhallisesti vam,istaa pääruokaa, nuorin oli poistunut paikalta ja keskimmäinen tyttäreni  itki huutoitkua kaikkien niiden miljoonien kippojen keskellä ja ilmoitti ei kakusta ei ”vittu tule mitään ”. Otin hänet äitimäiseen rutistukseen ja koitin rauhoitella, hieman onnistuinkin ja saimme projektin jatkumaan.Nuorin tyttäreni oli tullut takaisin ja sai tehtäväkseen erotella munista keltuaiset.Hän läsäytti ensimmäisen kanamunan kokonaisuudessaan keskelle keittiön lattiaa.Siivosimme sen ja taas saattoi projekti jatkua. Kaiken tämän hässäkän jälkeen onnistui kolmiosaisesta kakusta  jotenkuten kaksi osaa ja se kolmas osa joka piti olla hyytelönä kakun päällä laitettiin kannuun ja käytettiin hyvän makuisena kastikkeena. Keskimmäinen tyttäreni kävi vielä kaupasta hakemassa kakun koristeeksi keksejä jotka nekin sopivat maultaan systeemiin oikein hyvin.Pääruokana oli Phad thaita joka on aina ollut mieheni suosikkeja, ja se oli nytkin oikein hyvää. Ruokaillessamme analysoimme tyttäreni saamaa kohtausta ja hän vain totesi,että olisi halunnut kakusta isälleen yhtä hienon ja täydellisen kuin korttikin oli.Pettymys siitä kun homma levisi käsiin oli sitten hillitömmän suuri.Voi näitä täydellisyyden tavoittelijoita, isälle  tärkeintä oli se ,että kakku oli rakkaudella tehty .Hän piutpaut välitti siitä,että kaikki osaset eivät olleet ihan kohdillaan