Syväkyykky

Minulla on ollut blogikooma.Eikä se johdu siitä,että elämässä ei olisi tapahtunut kirjoittamisen arvoisia asioita vaan nimenomaan siitä,että viimeiset viikot a on ollut sellaista haipakkaa,että aikaa bloggailuun ei ole jäänyt.Meillä on ollut lasten  teatterin ensi-ilta ja näytöksiä ja äiti kylässä ensi-iltavieraana viikon päivät.Sen viikon aikana ohjelma oli seuraavanlainen:

Torstaina:Kenraaliharjoitukset

Perjantaina:Ensi-ilta

Lauantaina:Tallihommia ja Saarellamme olleen nuorisonusikaalin ensi-ilta

Sunnuntai:Ellun telinevoimisteluharjoitukset Turussa ja Sählymatsi Naantalissa

Maanatai:Aikuisten teatteriharjoitukset

Tiistai:Lastenteatterinäytös

Keskiviikko:Bonustyttären vierailu

Niin ja ihan normaalisti olemme töissä käyneet ja ehtineet pelata ristiseiskaa ja mummin tuliaisiksi tuomaa Menolippupeliä.Jossakin vaiheessa kun minulla alkoi väsymys painaa jäsenissä ja mietin ikääni totesi äitini reippaasti ” vanheneminen on vaan asenteesta kiinni”.Niin se varmasti sitten on.Äitini todisti sen viimeistään siinä vaiheessa kun melkein koko perheen voimalla testasimme pääsemmekkö syväkyykkyyn ( minä olin lukenut jostakin lehdestä,että olisi hyvä päästä).Äitini  istahti syväkyykkyynsä ja olisi varmasti istunut siinä tuomiopäivään asti kun me muut taas vuoronperään kellahdimme perseellemme.Kyllä minä ihan juuri nytkin sitä mummin asennetta kaipaisin,siillä tänään ei ole päivä mennyt ihan niinkuin Strömsössä.Työpäivän jälkeen olen onnistunut suututtamaan melkein jokaisen perheenjäseneni,tai he minut.Asiat kun voi nähdä monelta kantilta.Olen kuitenkin ihan varma,että huominen on hyvä päivä sillä huomenna meillä on taas Peppi Pitkätossu näytös ja ihminen on aika menetetty tapaus jos ei sen näytöksen jälkeen ole hyvällä mielellä.

 

Suhteet Oma elämä

Pääsiäistä

 

 

Pääsiäinen on kiva.Tämän pitkän perjantain olen ollut kotona ihan törkeän kamalan näköisenä eikä se vissiin ketään ole haitannut.Eilen illallalla aloitimme laskeutunmisen pääsiäisrauhaan niin,että katselimme filmejä kello kahteen yöllä.Eikä me ihan mitä tahansa filmejä katsottu vaan vietettiin kunnon  komediakimara katselemalla Ellun tekemiä videoita.Nauroimme vatsat kippurassa ja unohdimme ajan kulun.Näytän teille filmeistä legendaarisimman.Sen on ehkä fb:ssä joku aikanaan nähnyt mutta sen voi hyvällä mielellä katsoa uudelleen ja uudelleen.Tänään olemme muunmuassa syöneet lammasmakkaraa hyvillä lisukkeilla ja koristelleet pajunvitsoja huomista virpomista varten.Vanhin tyttäreni on tehnyt koulutehtäviä ja kumonnut niitä tehdessään pullon punkkua ( autoin minä vähän )ja minä ole lukenut etukäteen saatua äitienpäivälahjaani elikkäs kirjaa Juliet Jonesin Sydämestä.Lesotan vähän ja kerron,että mullapa on se nyt ihan omistuskirjoituksella.Ja kaikista ihanin pääsiäisyllätys oli Skypepuhelu Australiasta.On aika ihanaa huomata ,että 7 :ssä kuukaudessa tyttäreni ei vaikuta muuttuneen juurikaan.Ihan yhtä hassu ja hömelö kuin lähtiessään ja minua itkettää jo tämän lauseen kirjoittaminenkin mutta ikävää helpottaa se,että kuukauden päästä hän on Suomessa.

https://www.youtube.com/watch?v=v_UzNLB1lXk&feature=youtu.be

pääsiäinen.jpg

pääsiäinen3.jpg

pääsiäinen 2.jpg

 

Suhteet Oma elämä