Loma tuli, loma meni.Ja se loma oli loistava.Minä ylitin itseni siinä mielessä,etten toilaillut juuri lainkaan. Meidän lomillamme on nimittäin voimassa kirjoittamaton sääntö siitä,että jonkulaisen hässäkän minä aina saan aikaiseksi.Nyt en saanut.Sitä ei nimittäin lasketa mukaan,että unohduin ottamaan aurinkoa arskat päällä ja sen session jäleen punaisena loistavassa naamassani oli kaksi kohtuullisen suurta vitivalkoista riunkulaa.Se ei kauheasti haittaa sillä ne valkoiset rinkulat jäävät ihan normilasienikin alle piiloon.Eikä sitäkään lasketa,että onnistuin oikein kunnolla pelästyttämään yhden hienostuneen naispuolisen ruotsalaisturistin .Makasin ajatuksiini vaipuneena aurinkotuolillani hotellimme uima-altaalla.Sen palaneen naamani olin käärinyt hellemekkooni,ettei se lisää kärventyisi . Muu perhe oli teillä tietämättömillä joten olin niihin ajatuksiini melkein nukahtaa.Aurinkotuolini takana oli toinen aurinkotuoli joka oli jäänyt hieman jumiin minun tuolini alle , minä en tätä kuitenkaan tiennyt.Havahduin vain rymähdykseen jonka ajattelin johtuvan siitä,että poikani on tullut piruillessaan heiluttamaan minun tuoliani.Minä reagoin niin,että nousin salamnanopeasti puoli-istuvaan asentoon,heitin hellemekkoni naamaltani pois ja karjaisin ruotsiksi ” va i hela helvete !! ”. Liian myöhään tajusin,että rymähdys ei johtunut poikani piruilusta vaan tämän ruotsalaisturistin yrityksestä saada se jumiin jäänyt aurinkotuoli itselleen. Hän oli kauhistuneen näköinen ja melkein kuiskasi minulle vain ottavansa aurinkotuolin,ei mitään muuta.Minä vedin mekkoni takaisin naamani suojaksi ja jatkoin ajatteluani.Mutta muuten en siis mitään ylimääräistä sälää järjestänyt vaan nautin vai suuresti.Nautin lämmöstä, nautin auringosta,nautin aamulenkeistä ja pyöräretkestä, nautin perheestä, nautin jäätelöstä, nautin ruoasta ja nautin siitä pesuvadin kokoisesta Gintonicistakin.Ihan kaikesta nautin ja olen reissusta onnellinen!

Nyt ei ole enään pitkä aika siihen kun saan koko perheeni pitkästä aikaa yhteen.Poikani kotimatka Afrikasta alkaa jo huomenna.Hän on lentämässä sieltä paikkaan jonne muu perheeni vie minut torstaina.Olen koittanut kuukausien ajan ottaa päämäärästä selvää,mutta ainoa tieto jota pidän melko varmana on se,että kohde sijaitsee Euroopassa.Ja talvivaatteita minun ei tarvinnut kuulemma pakata mukaan.Joten vaikka pakkaaminen onkin tuntunut oudolta kun päämäärästä ei ole tietoa olen aika luottavaisin mielin.Mieheni ei koskaan ole hyvä lähtemään.Itseasiassa jos hä saisi päättää niin matkustelumme olisi aika vähäistä.Tällä kertaa matkaan suoriutuminen on  hänelle entistäkin haastavampaa  koska iratutuminen koirakavereista on niin kovin vaikeaa.Soittaessani koirien  hoitotädille tänään mieheni piti tärkeänä ,että kertoisin,seuraavia asioita: jos koirien nähden syödään leipää niin heille pitää antaa leivästä viimeiset palaset.Niin ja heitä täytyy suukottaa tarpeeksi usein.Eikä heille saa suuttua jos he nyt sattuisivat tolloilemaan, koska eivät he  kuitenkaan ole pahaa tarkoittaneet.Huoh.Ellen mietti,ja aivan aiheesta,että hän ei kyllä muista isällään olleen yhtään noin haasteellista kun lapset ovat lähteneet reissuillen tai heitä on jätetty hoitoon.Minun sydänalassani on tänään muljahdellut sen vuoksi,että tiedän poikani viettävän viimeistä vuorokauttaan  Kenian Itenissä.Muutaman kyyneleenkin olen sen vuoksi vierittänyt,sillä olen melkein varma ,että hänen on sieltä kovin vaikea lähteä ja jättää hyvästejä läheisiksi ja tärkeiksi tulleille ihmisille.Poika raukka.Aivan liikaa äitinsä kaltainen,ainakin tuossa asiassa.Blogissa saattaa nyt tulla pienoinen tauko.Palaamme 24.4 jälkeen asiaan.Niin, ja ihanaa pääsiäistä toivotan teille kaikille,syökää pääsisimunia,mämmiä ja kaikkea ihanaa ja olkaa vaikka noidiksi.