Tänään meillä on  juhlittu pikkuisen etukäteen Ellun 12-vuotis synttäreitä.Ja nyt on siis syöty herkkuja niin etä napa paukkuu.Tarjolla oli Hassen tekemää täytekakkua,Fannyn tekemää Oreo juustokakkua, minun tekemää omena-sitruunarahka piirakkaa.Lisäksi oli kaupan pakaste pullia ja jäätelöä.Suolaisiksi leivoin taco-jauheliha ,tonnikala sekä parsakaali –vuohenjuusto piirakkaa.Syntymäpäiväsankari oli juhliinsa tyytyväinen ja minusta on aina yhtä mukavaa kokoontua porukalla hetkeksi juttelemaan ja nauramaan.Tämän päivän ensimmäiset ihan kunnon naurut nauroin kun lapsuudenaikainen ystäväni soitti minulle Irlanninsta.Minusta on jotenkin häkellyttävää,että vaikka olemme yhteydessä välillä ainoastaan pari kertaa vuodessa on henkinen yhteytemme aina sama.Ja vaikka me viimeisten  25 vuiden aikana emme ole varmasti fyysisesti tavanneet viittä kertaa enempää  tuntuu,kuin toinen olisi kuitenkin aina ollut lähellä jollain tavalla.Jossain vaiheessa elämääni hän tiesi minusta enemmän kuin kukaan muu.Kaikki salaisuuteni , ihastukseni  ja vihastukseni.Ja minä tiesin hänen.Hänen kanssaan olemme tilanneet vanhemmiltamme salaa Helsingin sanomien myytävänä eläimiä palstalta vuohen ilman vanhempiemme lupaa ( onneksi annoimme niin huonot osoite tiedot,ettei vuohi koskaan löytänyt perille).Hänen Monkey mopollaan olen ajanut läpi heidän perheensä kuusiaidan suoraan hänen isänsä syliin.Hänen kanssaan olen kuljettanut minun Monkey mopollani  tanskandoggiamme niin,että mopon kyydissä olimme me kaikki kolme.Pahaksi onneksemme isäni tuli vastaan.Mopo joutui kotiarestiin.Hänen kanssaan olen syönyt kokonaisen pellillisen äitini juuri leipomaa mustikkapiirakkaa.Äiti siitä hieman hermostui.Hänen kanssaan olemme varastaneet naapureiden omenoita ,marjoja ja kaikkea muitakin herkkuja.Anteeksi naapurit.Hän on  ainoa ihminen maailmassa joka uskoo minun nähneen ufon.Koska hän oli silloin  mukana ja hänen vanhempansa olivat ne jotka saivat ottaa meidät hysteerisenä vastaan sen näyn jälkeen.Hän on ainoa joka oikeasti tietää,millainen vuosi meillä oli kun  minä lukion ensimmäisen ja hän  yhdeksännen  luokan jälkeen lähdimme Irlantiin hevostenhoitajiksi .ja ehkä ihan hyvä niin.Tämän päiväinen puhelu oli ihana mutta nosti myös ikävän.Toivottavasti siihen,että saamme ihan oikeasti tavata ei menisi ihan kauhean montaa vuotta.Haluaisin nauraa tyhmille lapsuus- ja nuoruusajan muistoille vatsani kipeäksi .Ja syödä ehkä yhdessä pellillisen jotakin.