Meidän ensimmäinen Helsinki viikkomme on nyt finaalissa ja istumme Onnibussissa matkalla kotiin.Mietin,että olenko menossa kotiin lomalle vaiko lomalta kotiin.Mieheni selvensi asiaa minulle sanomalla,että viikonlopun ruoanlaiito vuorot ovat sitten minulle.Ehkä se nyt on kohtuullista kun kerran viikon olen lorvaillut menemään.Toisaalta ihan heti aloin miettimään,että mikäs ruoka se olisi vaivattominta valmistaa.Viimeisemmän Helsinki päivän mielenkiintoisimmaksi mutta myös koko viikon surullisemmaksi  kokemukseksi nousi piipahtamien UFF kirpputorin kahden euron päivillä Kallion kaupunginosassa.Uff kirpputori ei välttämättä ole ensimmäinen paikka minkä ajattelisi olevan vartioilla vahvistettu.Hieman huvittuneena katsahdin vartioita astuessani sisään liikeeseen.Hetken liikkeissä miihailtuani vedin hymyni pyllyyn ja ymmärsin aivan täysin vartoiden läsnäolon tarkoituksen.Sanottaisiinko vaikka näin ,että muut liikeen asiakkaat käyttivät oletettavasti aivan erilaisia vitamiinivalmisteita kuin minä.Ja jos minulla sattui jonkun kanssa silmään sama ryysy niin ei mielenikään tullut taisteleminen siitä, sillä sen verran itsesuojeluvaistoa ja käsitystä ihmisen psyykeen tilasta minullakin on.En tiedä,johtuiko tästä hämmennyksestä vaiko siitä,että ilmapiiri oli Uff  liikkeessä täysin ristiriidassa sille harmonialle josta olin aamupäivällä kahvila Tyynessä Töölönlahden rannalla nauttinut mutta ainoa ostokseni oli kaksi euroa maksanut kesäkassi.Minkä vuoksi Uffin käynti sitten oli minulle surullinen kokemus.Käynnin aikanan konkretisoitui hyvin voimaakkaasti ainakin minulle,että kuinka paljon ja kuinka huonovointisia ihmisiä meidän maahamme mahtuu.Mietinkin,että onko niin,että nämä ihmiset ovat kokonaan jääneet hoidon ulkopuolelle,vai onko heidän saamansa hoito täysin  riittämätöntä vai onko niin,että Suomessa ihmisen oikeus päättää omasta elämästään ulottuu niin pitkälle,että hoitoa ei ole pakko ottaa vastaan vaikka sitä ilmiselvästi tarvitsisi.Tälläisiin mietteisiin lopetan tämän Helsinki viikon.