Olin tänään selkeästi siirtymässä muukavuusalueeni ulkopuolelle ihan rytinällä.Ostin nimittäin paikallisesta fb:ssä pyörivästä vaihtopörssistä tunikan ja mekon.Kokeilin niitä kyllä ostohetkellä ja mielestäni ne olivat ihan sopivia.Kotona ne näyttivät himpun isoilta.Sain niitä katsellessa  kuningasajatuksen ,että tuunaan ne ihan itse itselleni sopiviksi.Kun ilmoitin tästä kotona pääsi vanhimmalta tyttäreltäni tahdosta riippumaton naurun tyrskähdys,nuorin tyttäreni taas  meinasi tiputtaa silmänsä päästään kun kuuli ajatuksistani ja mieheni oli sitä mieltä,että veisin vaatteet ihan suosilla mummille tuunattavaksi.Minuun oli kuitenkin iskenyt pakkomielle,että juuri minun se homma nyt on tehtävä.Siitäkin huolimatta,että en osaa koneeseen edes niitä lankoja viritellä.Siihen tehtävään kutsuin avuksi nuorimman tyttäreni.Rehellisyyden nimissä kerrottakoon,että koko ompelukone on muuten hänen.Hän on sen kummeiltaan saanut synttärilahjaksi.Tänään hänellä oli hieman ongelmia alalangan kanssa ,mutta sitkeällä,noin 20 minuttin kamppailulla hän sai koneen minulle ompelukäyttöön.Ainakin melkein.Sillä tässä vaiheessa koneesta puuttuikin enää vain se kaasupoljin ja virtajohto.Ja koska tyttäreni oli juuri siivonnut huoneensa  hän oli myös siirtänyt edellämainitut tarvikkeet paikkaan jonka sijaintia nyt ei muistanut.Ei vaikka kuinka mietti ja  etsi.Joten minun ompeluaikeeni sulivat sitten siihen ja näyttää pahasti siltä,että mummin ompelukone saa hommia ensiviikoksi.Ehkä tämä nyt vain alleviivaa sen,että minua ja ompelukonetta ei ole tarkoitettu parityöskentelyyn.Sen kyllä kertoi jo ylä-asteen aikainen käsityöopettajanikin.Hän antoi minulle armosta päästötodistukseeen käsityönumeroksi seitsemän.Kuutonen olisi kuulema näyttänyt rumalta.