Teatteritunteita

Miten tunnerikas päivä!Äitini kävi syksyllä kylässä ja osui katsomaan ensimmäsiä teatteriharjoituksia joita me tämän produktion tiimoilta lasten –ja nuorten teatteri porukan kanssa pidimme.Hän piti kutakuinkin mahdottomuutena,että näytelmä huhtikuun alussa olisi esitys kunnossa.Tänään äitini oli   katsomassa ensi-iltaamme.Hän istui vieressäni ja hänelle lankesi vastuullinen tehtävä ojentaa minulle paperianenäliinoja aina silloin kun tilanne siitä vaati.Ja vaatihan se.Sillä äitini sai nähdä,että lapset- ja nuoret olivat saaneet tehtyä hienon  näytelmän ja ylittivät itsensä monin kerron tänään kun sali oli yleisöä pulollaan.Ja juuri nuo itsensä ylittämiset ja yhteen hiileen puhaltaminen minut herkisti.On hienoa istua kuiskaajana ja huomata kuinka näyttelijät yleisön huomaamatta auttavat kiperissä paikoissa toisiaan.Ja on hienoa huomata kuinka joka vuosi porukasta nousee joku ihan uudelle tasolle.Ja on ihan parasta nähdä se ylpeys nuorten näyttelijöiden silmissä onnistuneen suorituksen jälkeen kun yleisössä on ne tärkeimmät ihmiset.Minä sain näytelmän jälkeen kuulla muutaman ihanan palutteen lapsilta.Toinen kuuluin näin ” Ulla, minä en ole kyllä koskaan nähnyt sun itkevän NOIN paljon ” ja toinen joka kuului jokseenkin näin ” Tiedätkö, me oltiin tänään tosi hyviä.Minäkin olin niin hyvä,että äitikin itki ”.Nuori mies joka lausi tuon viimeisimmän ei olsi tilanteessa voinut olla ylpeämpi ja   onnellisempi.Tämä oli lasten-ja nuorten teatterin viidestoista produktio.Aina jossakin vaiheessa harjoituskautta me mietimme kumpikin mieheni kanssa,että onko tässä oikeasti mitään järkeä.Ja joka ikinen vuosi,ihan niinkuin nytkin me viimeistään ensi-illassa havahdumme siihen ,että kyllä on.Me saamme olla todistamassa lasten-ja nuorten onnistumisia ja sillä on väliä.Suunnitelmat seuraavasta produktiosta ovat alkaneet.Se on hyvä merkki tulevasta.Tulkaa hyvät ihmiset katsomaan lasten-ja nuorten teatteriamme jos teillä vain on mahdollisuus.Teitä harmittaa jos ette tule.