Voi Äitejä!

Voi äitejä mihin joutuvat.Ja voi meitä tyttäriä kun emme me ehkä koskaan äitiemme silmissä ihan aikuisiksi kasva. Minulla on ollut äiti viikon kylässä.Kyläilyn  yhtenä syynä on se,että esiinnyin tänään ensimmäisen kerran ikinä tanssinäytöksessä . Ja kyllähän äitien kuuluu lastensa esityksiä katsomassa olla. ,vaikka välimatkaa onkin rapiat 700 kilometriä. Aloitin aikuisten modernin tanssin ryhmässä tänä syksynä.Meillä on ollut ihan älyttömän kivaa ja osa meistä siis uskaltautui esiintymään tänään musiikkiopiston näytöksessä jossa muina esiintymis ryhminä oli lapsia ja nuoria ikäjakaumalla ehkä 5-17 vuotta.Voi olla,että ne muut ryhmät olivat söpömpiä ja ihan varmasti ne oli taitavampia mutta kyllä mekin olimme itsestämme kauhean ylpeitä esityksemme jälkeen.Kukaan meistä ei kaatunut eikä lähtenyt kaahottamaan väärään suuntaan.Liikkeetkin muistimme, ainakin melkein.Minusta kannustavin oli teinini kommentti ” oikeestaan se näytti hämmästyttävän hyvältä verrattuna siihen,mitä olet kotona olohuoneessa esittänyt”.Tästä voi kenties tehdä johtopäätöksen,että ryhmässä on voima.Jos itsellä liike meinaa unohtua niin voi vilkaista kaverilta mallia ja hyvällä tuurilla ehtiä vielä loppuliikeeseen mukaan sillä lailla,että yleisö ei välttämättä virhettä huomakkaan.Äitini on yrittänyt myös opettaa minua tänään.Ellenin luokka osallistuu joulumyyjäisiin huomenna ja ajatuksenamme oli leipoa kahvin kanssa myytäväksi korvapuusteja.Minä olin oppipoikana ja äiti pomona.Heti alussa meinasi yhteistyöhömme tulla iso ryppy sillä äitini mielestä vaivasin taikinaa täysin väärin.En pitänyt kättäni vaivatessa  koko aikaa nyrkissä vaan avasin sormet ottaessani koukkausliikeen taikinaastian reunalle.Näin ei kuulemma missään nimessä voinut tehdä.Minä taas en ymmärtänyt miten sen taikinan sieltä reunalta saa käsi nyrkissä mukaan.Pääsimme tästä vaiheesta Kuitenkin ilman sen suurempaa draamaa eteenpäin.Äitini ei antanut minun kaulita taikinaa vaikka hänen ranteensa oli selkeästi kipeä.Hän antoi minulle kuitenkin ohjeita muuhun toimintaan.Voita piti pehmentää mikrossa ihan vain hetki jotta se levittyisi paremmin taikinan päälle.Minä unohdin voin mikroon kolmeksi minuutiksi ja tässä kohtaa äidillä meni ensimmäisen kerran oikeasti hermo.Hän ei yhtään ymmärtänyt kuinka voin unohtaan voin mikroon seisoessani sen mikron vieressä.Seuraavksi ongelmaksi tuli se,kun minun piti voidella ne korvapuustit.Kyllähän minä ymmärrän ,että kananmunalla ne voidellaan mutta nyt se mikrossa lillunut voi oli tismalleen samanlaisessa kupissa sen kanamunahässäkän vieressä niin voitelin tietenkin vahingossa voilla ne pullat.Taaskin äidillä meni ne hermot.Ja viimeisen kerran ne meni kun onnistuin polttamaan pellillisen niitä pullia vaikka ihan uunin vieressä vahdin.Sanoin äidille,että minä ehkä oikeasti tarvitsisin keittiöhommiin erityisopettajan. Äiti oli sitä mieltä,että ei yksi erityisopettaja minua pitele,tarvitsen myös henkilökohtaisen avustajan.Ja minä olen taas sitä mieltä,että äidissäni ei ole pedagogoin vikaa pätkääkään.Pikkuvirheistä tuolla lailla pillastuu.