Kieroonkasvaneet

Siinä missä aikuisilla ihmisillä on vakaumuksia, niin nuorilla on ”vaiheita”.

Jos nuorena on kiinnostunut politiikasta, se on vain vaihe. Palaa sitten aikuisena takaisin tälle pelikentälle, täällä tehdään aikuisten hommia.

 ”Olemmeko me vielä yksilöitä joiden ajattelukyky on vielä rinnastettava vanhempiemme ajatteluun, onko meillä julkisen silmän alla omia ajatuksia lainkaan?

 

Vielä 2000-luvunkin Suomessa nuorisolle tarjotaan hiljaisen vaikenemisen politiikkaa; ole mukana, mutta älä näy. Tätä peliä voi pelata vaan ne jotka sitä osaa, ei täällä keretä leikkimään, ei meillä ole varaa enää mihinkään nuorisopuoluelaisen möläytyksen aiheuttamaan skandaaliin. Todellisuudessa nuorille annetaan vain plasebomahdollisuuksia vaikuttaa – todellisuudessa nuorten poliittisilla tai nuorten parlamentaarisilla ”toimielimillä” on vakava neliraajahalvaus. Monessa Suomen kunnassa on tällä hetkellä käytössä niinsanottu NuVa-käytäntö (Nuorisovaltuusto) jossa nuorten keskuudesta valitaan, yleensä koulukohtaisesti, tietty määrä ihmisiä nimenomaiseen valtuustoon, jonka tarkoituksena on parantaa nuorten asemaa ja oloa asuinpaikkakunnalla.

Todellisuudessa NuValla on tänään yhtä paljon valtaa paikallistasolla (valtakunnallisesta tasosta puhumatakaan) kuin normaalilla kansalaisella. Käytännössä kyseessä on kauniin vaikutelman vuoksi luotu ”toimielin” jonka tarkoituksena on pitää nuoriso tyytyväisenä ja antaa heille vaikutelma siitä, että heitä kuullaan. Todellisuudessa NuVan oikeudet osallistua kunnallispolitiikkaan on kiristetty minimiin. Tilanne ei kuitenkaan (eihän se koskaan ole) niin toivoton kaikkialla kuin olen antanut ymmärtää – Suomesta löytyy näinäkin päivinä sellaisia kuntia joissa nuoria aidosti kuullaan. Valitettavasti nämä kunnat ovat harvinaisempia kuin saimaannorpat keskellä Kainuun korpea. NuVa olisi nuorisolle enemmän kuin kymmenen jänistä, jos sillä vain voisi vaikuttaa aidosti, eikä tyytyä siihen että kunta ja vapaa-aikatoimi antaa muutaman mahdollisuuden järjestää jonkin pienen tapahtuman, johon kuntapuolelta ei edes tahdo aina löytyä rahoitusta.

7.6.2013 hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä (HALKE) antoi linjauksen siitä, että uudistettavassa kuntalaissa kunnat velvoitettaisiin asettamaan ”nuorisovaltuusto tai vastaava toimielin”. Onko tässä mahdollisuus kehittää nuorten asemaa päätäntövallassa, vai päätyykö tämäkin nykyisenkaltaiseen plasebotilanteeseen, jossa nuoret kokevat tulleensa kuulluksi, vaikka oikeasti heidän äänensä on kaikunut tyhjälle valtuustosalille?

 

Eksyin hieman sivuraiteille täsä NuVa-asiassa. Pääpointti on siis se, että nuoret ja politiikka on vähän kuin öljy ja vesi (ja vaaleanpunainen ja mintunvihreä) – ne eivät vain sekoitu. En ole nähnyt vielä yhtäkään ihmistä joka olisi suhtautunut varauksetta nuoriin politiikassa, vaikka elämmekin demokraattisessa valtiossa, jossa tasa-arvoa halutaan joka saralla. Nuorten tasa-arvoisuus hallintovallassa on jäänyt sinne jonnekin muiden alle.

Mikäli nuorilta kielletään mahdollisuus vaikuttaa, kielletäänkö samalla heidän osallisuutensa tässä valtiossa, ja kielletäänkö heiltä samalla osa heidän ihmisyydestääm? Olemmeko me nuoret edelleen aikuisista seuraavia – aikuisten tasa-arvoa alempana? Olemmeko me vielä yksilöitä joiden ajattelukyky on vielä rinnastettava vanhempiemme ajatteluun, onko meillä julkisen silmän alla omia ajatuksia lainkaan?

Usein argumenttina nuorten poliittisuutta vastaan kuullaan samaa vanhaa fraasia, jonka voisi kuvitella lennähtävän useammankin lukijan suusta: ”Te olette nuoria, ei teitä kiinnosta politiikka – ei politiikka ole nuorten keskuudessa suosittua. Ei teistä ole politiikan kentälle, te vaihdatte mielipiteitänne niin nopeasti! Te kehitytte vielä, älkää kiirehtikö! Ei nykynuoriso ole yhtä poliittista kuin ennen!”

Uutispläjäys: nuoriso on vähintäänkin yhtä kiinnostunutta politiikasta kuin ennenkin. Todellisuus on vain se, että nuorten foorumit puyhua politiikkaa ja puhua henkeviä ovat kutistuneet olemattomiin – nuoriso puhuu nuorison kanssa siitä, mistä on helppo puhua. Kaveripiirissäni on tällä hetkellä viisi- kuusi ihmistä, joista me kaikki olemme suhteellisn kiinnostuneita politiikasta, kansainvälisyydestä ja elämän nykytilasta. Silti siitä puhuminen on hankalaa, varsinkin porukan ulkopuolella, sillä doktriini kuuluu niin, ettei politikasta puhuta kasvotusten. Sama doktriini pätee aikuisilla, ja nuorissa tämä korostuu DDT:n tavoin aina vain nuorempaan ja nuorempaan sukupolveen. Vaikka nuoriso ei mielellään tuokaan esille ajatuksiaan, ei se tarkoita ettei meillä sellaisia ole. Kynnys puhua niistä on edelleen kasvusuunnassa, ja jonkin-jonkun-joidenkin olisi madallettava tätä kynnystä, jotta demokratia voisi toteutua myös nuorten puolesta.

 

Takaisin vaiheisiin. Päätänkin kuitata tämän ihan vain kysymyksillä jokaiselle joka tämän nyt on sattunut lukemaan: miksi nuorilla on aina vaiheita, onko aikuisilla vaiheita? Voiko nuori omata vakaumuksen? Saako nuori nykyaikanakaan toimia vakaumuksensa kanssa normaalissa perhe-elämässä täysin avomesti, vaikka vakaumus sotisikin vanhempien vakaumusta vastaan (ja mikä tärkeintä; onko vanhempien vakaumusta vastaan suuntautuva ”vakaumus/vaihe” sittenkin vain kapinointia vanhempia vastaan?)? Ovatko nuorten vaiheet ja/tai vakaumukset vain kapinointia vanhempia ja muita kansaeläjiä vastaan, jolloin ne voi huoletta pyyhkäistä jonnekin ÅÄÖ-mappiin?

 

Loppuun vielä jonkinmoinen musiikkitärppi; The Dodos – Confidence

https://embed.spotify.com/?uri=spotify:track:3pnIzByjqIZGMPFLq5933c (Spotify)

http://www.youtube.com/watch?v=9L7z3dJvczs (YouTube)