Tekosyyllä onnellinen
Jos ei harrasta liikuntaa, elää epäterveellisesti. Jos ei tahdo harrastaa liikuntaa, kaikki syyt ovat tekosyitä. Kaikki on vapaahtoista, paitsi syntymä, liikunta, ja kuoleman suoma vapautus tästä syntymänjälkeisestä hektisestä pyörästä, jossa mielipiteesi ovat elämä, ja rasvaprosenttisi ihmisyytesi mitta.
En harrasta liikuntaa, saatika urheile. Olen yrittänyt selittää ihmisille, jotka pitävät valintaani outona, että liikunta ei yksinkertaisesti sovi minulle.
Liikunta, sellainen raskaahko, aiheuttaa minulle päänsärkyä, (hengen)ahdistusta ja yleishuonon olon. Pahimmassa tapauksessa vintti lähtee heilahtaen. Minulla on edeleen aika ankara rasitusastma, migreeni joka laukeaa liikunnasta, ja ilmeisesti vielä harvinaisen epätasainen pulssi ja verenpaine, ja pahimmassa tapauksessa jopa rytmihäiriötä (jota kuitenkaan ei ole diagnosoitu, vaan sen olemassaoloa on pelkästään epäilty, jolle nyt ei oikeastaan ole lotkautettu korvaakaan lääkärin tai potilaan kannalta, hyvä niin) jotka kaikki yhdessä saavat suhtautumiseni jokseenkin penseähköksi liikuntaa kohtaan.
Yleensä tämäkään ei auta; saan välittömästi superpallona takaisin vasta-argumentin: ”Mutta eiväthän ne ole este, vain hidaste, voit voittaa ne ja tulla entistä vahvemmaksi!”
Minkä hiton takia minun pitäisi hommata itselleni infernaalinen olotila vain sen takia, että voin miellyttää muita ja näiden odotuksia fyysisellä saralla, kun olen loppujen lopuksi ihan tyytyväinen olotilaani näin? En tietenkään jaksa vetäistä maratonia, tai saatika juosta kilometriä ilman että tajunta vippaa, mutta onko yhteiskuntamme taantumassa lähiaikoina metsästäjäkeräily-kulttuuriin jossa minun pitäisi juosta keihäs kädessä poroa kiinni? Mikäli ei, niin en näe syytä sille, miksi minun pitäisi juosta Coopperin testissä, tai missään muualla päälle toista kilometriä.
Toinen vasta-argumentti, joka minua ärsyttää, on se, että ”Saavutat jotain!” Olenko siis nykyisessä tilassani mitään-saavuttamaton, uusavuton ja surkea ihmisraunio, vai ymmärränkö pontin väärin? Ovathan vatsalihakset miehinen statussymboli, jolla voidaan iskeä se sukupuolisuhdepartneri, mutta en ajatellut vetäistä paitani helmaa päälakeni yli jonkinmoisen ihmismäisen fleemenreaktion tavoin tavatessani nohevan miehen rakkaudelliseen kanssakäymiseen.
Kun yritän selittää tätä, että en kaipaa itselleni näkyviä vatsalihaksia tai muitakaan vastaavanlaisia miehisyyslihaksia korostaakseni sukupuoltani ja seksuaalisuuttani muille ihmisille, minun sanotaan vain olevan katkera niille ihmisille, joilla on lihaksia.
Edelleenkään en koe, että minun pitäisi saavuttaa jokin liikunnallinen tai urheilullinen ihmeteko tai triumfi, ja päinvastoin koen, että olen saavuttanut jo aika hyvin elämässäni; 45 kurssin jälkeen lukiotodistukseni keskiarvo on 9,5 olen kehittänyt neljä kieltä joilla voisin kommunikoida, taskussani on käytännössä täysin varma yliopistopaikka kirjoituksten L-paikoilla, ja olen ainakin toistaiseksi elossa. Nämä eivät kuitenkaan paina vaakakupissa paljon mitään. Niillä ei isketä kenenkään jalkoja alta hurmaustilanteessa.
Kevennykseksi humoristinen kuva mielipiteestäni terveellisestä ruokavaliosta:
